– Vexin [Salmi] ranne taitaa olla sen verran puuduksissa, että enpä tiedä. Ei siitä kirjoittamisesta, vaan kun joutuu jakelemaan niitä nimmareita niin paljon. On tuo Tuomas Kyrökin joskus luvannut kirjoitella kirjoja, mutta siihen on pitkä matka vielä, että antaisimme siihen aihetta. Toivottavasti nyt ainakin hyviä lehtijuttuja saatte kirjoittaa, Jyrki Louhi vitsaili.
Louhi on ollut koko 2000-luvun ajan yksi HPK:n kiintopisteistä. Kuin hiipien 32-vuotias hyökkääjä on lähestynyt monia seuran kaikkien aikojen ennätyksiä. Pohjanmaalta Hämeenlinnaan jo vuonna 1993 muuttanut laitahyökkääjä on pelannut koko uransa Pallokerhossa lukuunottamatta yhden kauden visiittiä Tukholman AIK:hon ja kolmea edellistä Jokereissa kulunutta kautta.
Duunarihyökkääjä saapui HPK:hon kesällä vasta elokuun puolivälissä. Sekä seuralla että pelaajalla olivat varmasti mielessä "vanhat hyvät ajat", kun sopimusta rustattiin, mutta kausi ei ollut Louhelle yhtä hymyä ja onnea. Louhi aloitti kautensa valmentaja Jukka Rautakorven papereissa nelosketjun keskushyökkääjänä, eikä peliaikaa tullut kuin nimeksikään odotuksiin nähden.
Vielä kun koko joukkue ui syvällä murheen alhossa tammikuuhun asti, oli ryhmässä henkiselle johtajuudelle tilausta. Louhi on muutaman muun HPK-veteraanin ohella yksi pukukopin liidereistä, ja Rautakorven ja koppijohtajien avulla Kerho lopulta käänsi kurssinsa.
– Uskomattomia muutoksia ja käänteitä tullut tässä sarjan aikana. Se klisee ei pitänyt paikkaansa, että 20 pelin jälkeen sarjataulukko ei enää muutu. Kyllä siinä heilahdeltiin vielä aika nätistikin, Louhi ihmetteli.
– Vuosi on ollut hauska siinä mielessä, että näitä on kiva miettiä joskus uran jälkeen. Millaista on se kollektiivinen henki ja sitoutuminen, josta saa niitä voimavaroja. Suomalainen urheiluyleisö ja joskus urheilija itsekin on usein aika pessimististä. Tässä joukkueessa antautumisen merkki on heitetty romukoppaan, hyökkääjä painotti.
HPK vaikutti pahimmillaan eltaantuneelta keitokselta, josta ei enää mitään syötäväksi kelpaavaa olisi saatavissa. Pelkästään aamulla harjoituksiin saapuminen ja illalla pelipalaveriin ajoissa tulo ei riitä voittamiseen ammattilaissarjassa.
– Sarja on tasainen ja voittoja ei tule ikään kuin "omalla painollaan" tai ilmaiseksi. Me opimme sen kantapään kautta. Sitä haimme aika syvältä.
– Kävimme isoja keskusteluja yhdessä ja pelaajat itsekseen myös varmasti miettivät asioita. Esillä oli sitoutuminen, ammattiurheilu ja oma paikka ammattilaisena urheilumaailmassa. Tiettyä itsestäänselvyyttä siinä oli. Todellinen läsnäolo ja itsensä likoon laittaminen ammotti tyhjyyttään.
Keskusteluiden voi todeta tuottaneen tulosta, kun HPK pelaa kolmatta kertaa SM-liigataipaleensa aikana finaaleissa. Louhi muistaa myös TPS:n rämpineen samoina vuodenvaihteen pitkinä ja pimeinä päivinä lähes yhtä syvällä kuin hämeenlinnalaisryhmä.
– Kaksi joukkuetta, jotka varmasti ammentavat aitoa peli-iloa siihen finaalisarjaan.
Pitkän uran HPK:n paidassa jo tahkonnut Louhi oli ennen vuoden 2006 mestaruutta leimautumassa "pronssi-Kerhon" keulakuvaksi. Suunnittelivatpa fanit leikkimielisesti miehelle patsastakin, joka olisi sijoitettu Poltinahon liikenneympyrään – ja valettu, totta kai, pronssista. Jos Louhi ja hänen joukkueensa tuovat toisen mestaruuden Hämeenlinnaan ja hyökkääjä itse uransa päätteeksi on monen HPK-tilaston sijalla 1., voidaan patsashanke siirtää keskelle kaupungin toria ja materiaaliksi valita kulta.
