Joonas Hallikainen
maalivahti ![]()
s. 5.10.1985 Helsinki
185 cm / 85 kg / L
Ura
Joonas Hallikainen nostettiin liigarinkiin kaudeksi 2003-04 Jokerien A-junioreista. Hän kuului myös ikäluokkansa maajoukkueryhmään ja edusti Suomea vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa Yhdysvalloissa.
Pasi Häkkisen siirtyminen Tanskaan avasi Hallikaiselle tien liigajoukkueen kakkosvahdiksi kaudella 2005-06. Tim Thomasin yllättävän NHL-sopimuksen myötä Hallikainen nousi hetkeksi Jokerien ykkösmaalivahdiksikin, mutta pääosin kausi sujui penkkivahtina ja juniorijoukkueen apuna.
Seuraavalla kaudella Hallikainen sai näyttää kykynsä muutamassa liigapelissä, mutta ajoittaisista hienoista otteista ja hyvästä torjuntaprosentista huolimatta nuorukaisen kausi sujui edelleen pääosin luukkua availlen.
Jatkaa luukunavailua tulevallakin kaudella.
Vahvuudet
Hallikainen on nopearefleksinen maalivahti, joka pystyy parhaimmillaan näyttäviin torjuntoihin.
Heikkoudet
Hallikaisen henkinen kantti on kysymysmerkki: junioripeleissä yhden helpon maalin jälkeen taakse on mennyt usein nopeaan tahtiin useampi lisää. Hallikainen pelaa liiaksi jäässä, eikä käytä jalkojaan torjunnoissa riittävästi.
Rooli
Hallikainen taistelee kakkosvahdin paikasta, mutta loukkaantumiset hankaloittavat taistelua.
Päivitetty 9.9.2007
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Vantaalle liiga-apuja (25.1.2006)
- Joonas Hallikainen KooKoo-maalille (10.10.2006)
- Sami Heinonen KooKoo-maalille (21.10.2006)
- Universiadeihin toistakymmentä Mestis-pelaajaa (10.1.2007)
- Jokerit julkisti joukkueensa: Leino, Lahti ja Jokela uusia nimiä (17.4.2007)
- Hallikainen helpottunut debyytin jälkeen (15.9.2005)
- Jokerien maalivahti-show vihdoin ohi? (14.11.2005)
- Yllättäjä Hallikainen valokeilassa (31.1.2007)





