Jukurit

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat
Pelaajat
 

9 Henrik Forsberg

Jukurit
puolustaja FIN
s. 10.9.1985 Vaasa
182 cm / 90 kg / L
sopimus: 2011

Ura:

Henrik Forsberg

NHL-pelaajalle suotuisan nimen omistava Forsberg on käynyt läpi kaikki JYPin juniorijoukkueet. A-nuorissa hän toimi joukkueen kapteenina ja pääsi myös pelaamaan liigapelejä. Loukkaantumiset pilasivat kauden 2005-06, mutta seuraavalla kaudella Forsberg valloitti paikan liigajoukkueen takalinjoilta. On kärsinyt alituiseen erilaisista vammoista, joten lopullinen läpimurto on vielä tekemättä.

Aloitti myös kaksi seuraavaa kautta Jyväskylässä. Ensimmäisellä kaudella kävi lainalla Mestiksessä SaPKossa, Jukureissa ja Sportissa. Viimeinen kausi sen sijaan meni JYPissä ja D Teamissa. Siirtyi täksi kaudeksi Mikkeliin.

Vahvuudet:

Forsberg ei ole kovinkaan raamikas, mutta pelaa kokoonsa nähden erittäin kovaa. Taistelijaluonne ei anna millään periksi kaksinkamppailuissa eikä kumartele nimekkäitäkään pelaajia. Pyrkii hanakasti myös taklauspeliin. Pystyy suhteellisen varmaan kiekolliseen peliin omassa päässä.

Heikkoudet:

Kiekolliset taidot hyökkäyspäässä vaatimattomat. Pelaa sääntöjen rajamailla, joten on varsin jäähyherkkä pelaaja. Pelinlukemisessa ja sijoittumisessa jonkin verran puutteita. Altis loukkaantumisille pelityylinsä takia.

Rooli:

Saa hyvin vastuuta ja pelannee toisessa pakkiparissa.

Päivitetty 6.9.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2000-01
JYP
C-jun SM-sarja
133 + 3 = 6 40 min
 
JYP
C-jun SM-sarja playoffs
82 + 1 = 3 10 min
2001-02
JYP
B-jun SM-sarja
272 + 5 = 7 50 min
 
JYP
B-jun SM-sarja playoffs
90 + 0 = 0 8 min
2003-04
JYP
A-jun SM-liiga
201 + 3 = 4 14 min
 
JYP
A-jun SM-liiga playoffs
142 + 1 = 3 14 min
2004-05
JYP
A-jun SM-liiga
300 + 3 = 3 60 min
 
JYP
A-jun SM-liiga playoffs
50 + 1 = 1 10 min
 
JYP
SM-liiga
60 + 0 = 0 6 min
 
JYP
SM-liiga playoffs
30 + 0 = 0 0 min
2005-06
JYP
A-jun SM-liiga
60 + 1 = 1 18 min
 
JYP
A-jun SM-liiga playoffs
72 + 1 = 3 6 min
 
JYP
SM-liiga
30 + 0 = 0 2 min
2006-07
JYP
SM-liiga
491 + 3 = 4 85 min
2007-08
Jukurit
Mestis
71 + 1 = 2 16 min
 
SaPKo
Mestis
20 + 0 = 0 10 min
 
Sport
Mestis
30 + 1 = 1 2 min
 
JYP
SM-liiga
120 + 0 = 0 16 min
 
JYP
SM-liiga playoffs
30 + 1 = 1 2 min
2008-09
JYP
SM-liiga
180 + 0 = 0 10 min
 
D Team
Mestis
242 + 4 = 6 57 min
 
D Team
Mestis playoffs
30 + 1 = 1 12 min
2009-10
Jukurit
Mestis
344 + 6 = 10 52 min
 
Jukurit
Mestis playoffs
40 + 0 = 0 4 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit