Blues

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

15 Patrik Lostedt

Blues
laitahyökkääjä FIN
s. 19.3.1981 Helsinki
179 cm / 86 kg / L
sopimus: 2010

Ura:

Patrik Lostedt

IFK:n junioreita, joka siirtyi kaudeksi 2002-03 Mestikseen Haukkoihin. Pelannut kolme kautta Mestistä. Kaudella 2005-06 nousi IFK:n liigaryhmään ja toimi joukkueessa voimamiesosastolla. Jatkoi petopaidassa myös seuraavalla kaudella, kunnes loukkaantui marraskuussa.

Toivuttuaan käväisi Mestiksessä ja siirtyi sitten Bluesin riveihin. Kuului espoolaisten kokoonpanoon koko loppukauden ajan, ja onnistui myös maalinteossa. Seuraavaa kautta haittasi erityisesti lokakuinen jalkavamma, mutta sai silloin tällöin vastuuta.

Kehitys jatkui seuraavalla kaudella, erityisesti pelillisesti. Kausi katkesi kuitenkin polvivammaan tammikuun CHL-ottelussa. Sai kuitenkin loppukesästä 2009 vuoden jatkosopimuksen Bluesiin.

Vahvuudet:

Ihmiskuula Lostedt on pienestä koostaan huolimatta äärimmäisen fyysinen pelaaja. Esimerkillinen asenne, pelaa aina suurella sydämellä ja antaa kaikkensa joukkueen eteen. Aiheuttaa hämmennystä vastustajien riveissä kovilla otteillaan ja tappeluhalukkuudellaan. Pystyy pelaamaan puolustavassa roolissa niin hyökkääjänä kuin puolustajanakin.

Heikkoudet:

Lostedtin suurimmat ongelmat ovat kiekollisessa pelissä sekä puutteellisessa liikkeessä. Hakee kontaktia toisinaan liiankin innoissaan, jolloin pelaa itsensä tilanteesta ulos. Pelityylinsä vuoksi Lostedt on jäähyherkkä pelaaja.

Rooli:

Pelannee nelosketjussa. Tappelee tarpeen vaatiessa ja joskus muulloinkin.

Päivitetty 18.9.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2000-01
HIFK
A-jun SM-liiga
405 + 4 = 9 126 min
 
HIFK
A-jun SM-liiga playoffs
70 + 1 = 1 32 min
2001-02
HIFK
SM-liiga
10 + 0 = 0 0 min
 
HIFK
A-jun SM-liiga
408 + 13 = 21 115 min
 
HIFK
A-jun SM-liiga playoffs
20 + 1 = 1 2 min
2002-03
KJT
Mestis karsinta
101 + 0 = 1 12 min
 
KJT
Mestis
382 + 7 = 9 94 min
2003-04
K-Vantaa
Mestis
413 + 1 = 4 123 min
 
K-Vantaa
Mestis karsinta
50 + 0 = 0 18 min
2004-05
K-Vantaa
Mestis
401 + 3 = 4 159 min
 
K-Vantaa
Mestis playoffs
10 + 0 = 0 6 min
2005-06
HIFK
SM-liiga
480 + 1 = 1 120 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
80 + 0 = 0 8 min
2006-07
HIFK
SM-liiga
251 + 0 = 1 28 min
 
Blues
SM-liiga
101 + 0 = 1 41 min
 
Blues
SM-liiga playoffs
81 + 0 = 1 46 min
 
Salamat
Mestis
10 + 1 = 1 2 min
2007-08
Blues
SM-liiga
190 + 0 = 0 62 min
 
Blues
SM-liiga playoffs
70 + 0 = 0 27 min
2008-09
Blues
SM-liiga
292 + 0 = 2 109 min
2009-10
Blues, rs
351 + 5 = 6 114 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit