Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat
Pelaajat
 

Mika Strömberg


puolustaja FIN
s. 28.2.1970 Helsinki
182 cm / 88 kg / L
NHL-varaus: 1990 Quebec Nordiques #211
sopimus: 2010

Ura:

Mika Strömberg

Strömbergin urasta voisi kirjoittaa montakin liuskaa tekstiä. Taitava puolustaja on ehtinyt pelata urallaan monen monituista loistokautta Jokereissa, mutta Strömberg on vieraillut myös Sveitsissä ja pelannut Ruotsin Elitserienissä Djurgårdenin paidassa.

Vuonna 1970 syntynyt veteraanipuolustaja aloitti uransa Jokerien ykkösryhmässä jo kaudella 1987–88. Sen jälkeen Strömberg takoi kausi toisensa jälkeen hurjia tehoja narripaidassa, ensin 1. divisioonassa ja sen jälkeen SM-liigassa. Kiekollinen puolustaja ja ylivoiman spesialisti kuului monien vuosien ajan maajoukkueen luottomiehitykseen. Strömberg oli uransa huipulla 1990-luvun puolivälin tienoilla, jolloin saldona oli yli 40 tehopisteen kausia ja maailmanmestaruus Leijonissa.

Jokeripakki siirtyi kaudelle 1999–00 Sveitsin liigaan, jossa Strömberg pelasi seuraavat kolme kautta. Tämän jälkeen vuorossa oli paluu Jokereihin yhden kauden ajaksi, josta matka jatkui puolestaan länsinaapuriimme, jossa Strömberg pelasi Elitserieniä kolme kautta. Siellä pistetehtailijana ja yv-pyssynä tunnetun puolustajan tahti hiipui varsin paljon.

Ruotsin kausien jälkeen Strömberg palasi SM-liigaan ja voitti pronssia HPK:n riveissä. Visiitti Hämeenlinnassa jäi kauden mittaiseksi. Syyskuussa 2007 "Ströba" liittyi KalPan joukkueeseen, jossa hän löysi runsaan vastuun myötä hyvän vireen ja kovat tehot. Joulukuussa matka jatkui kotiseura Jokereihin. Loppukausi Jokereissa sujui kohtalaisesti, mutta KalPa-paidassa nähty loistokkuus puuttui otteista.

Kuopiosta saadut hyvät kokemukset toivat Strömbergin takaisin KalPaan kaudeksi 2008–09. Hurjia minuuttimääriä pelannut konkari iski lähes kolmekymmentä pistettä ja oli yksi joukkueen tukipilareista niin henkisesti kuin pelillisestikin. Jatkaa Savossa yksivuotisella sopimuksella.

Vahvuudet:

Kiekollisena todella taitava ja parhaimmillaan ylivoimalla viivamiehenä. On aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Avaussyöttö lähtee nopeasti ja tarkasti ylöspäin. Sulattanut monen fanin sydämen vanhoilla päivillään laittamalla itsensä ja kroppansa täysillä likoon. Kokemusta Strömbergillä riittää vaikka muille jaettavaksi. Erinomainen johtaja.

Heikkoudet:

Vauhti on iän myötä hiipunut. Ottaa välillä typeriä jäähyjä ja mustia hetkiä sattuu lähes jokaiseen peliin. Ei enää parhaassa fyysisessä kunnossa.

Rooli:

KalPan puolustuksen isähahmo ja tukipilari. Pelillisiäkin otteita tärkeämpää on rooli kasvattajana ja esimerkkinä. Saa suuren roolin myös kaukalossa KalPan ykkös-kakkosparissa. Saa pelata niin paljon kun jaksaa. Ylivoimalla tärkeä mies.

Päivitetty 19.8.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1987-88
Jokerit
I divisioona
11 + 0 = 1 0 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja
339 + 10 = 19 32 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja playoffs
52 + 3 = 5 0 min
1988-89
Jokerit
I divisioona
366 + 12 = 18 62 min
 
Jokerit
SM-liiga karsinta
51 + 4 = 5 16 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja
32 + 3 = 5 10 min
1989-90
Jokerit
SM-liiga
422 + 15 = 17 42 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja
11 + 0 = 1 4 min
1990-91
Jokerit
SM-liiga
444 + 16 = 20 38 min
 
SaiPa
A-jun SM-sarja
11 + 0 = 1 0 min
1991-92
Jokerit
SM-liiga
367 + 14 = 21 32 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
92 + 3 = 5 16 min
1992-93
Jokerit
SM-liiga
162 + 5 = 7 6 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
31 + 2 = 3 4 min
 
Vantaa HT
I divisioona
11 + 0 = 1 0 min
1993-94
Jokerit
SM-liiga
4817 + 8 = 25 53 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
121 + 3 = 4 8 min
1994-95
Jokerit
SM-liiga
5015 + 25 = 40 52 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
115 + 5 = 10 10 min
1995-96
Jokerit
SM-liiga
5015 + 12 = 27 83 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
111 + 11 = 12 10 min
1996-97
Jokerit
SM-liiga
4711 + 31 = 42 38 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
94 + 5 = 9 10 min
1997-98
Jokerit
SM-liiga
387 + 11 = 18 56 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
81 + 5 = 6 2 min
1998-99
Jokerit
SM-liiga
304 + 15 = 19 32 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
30 + 3 = 3 2 min
1999-00
HC Fribourg-Gottéron
Nationalliga A (SUI)
358 + 15 = 23 24 min
 
HC Fribourg-Gottéron
Nationalliga A playoffs
40 + 1 = 1 0 min
2000-01
EHC Chur
Nationalliga A (SUI)
374 + 17 = 21 53 min
 
EHC Chur
Nationalliga B (SUI)
113 + 7 = 10 35 min
2001-02
EHC Chur
Nationalliga A (SUI)
466 + 21 = 27 28 min
 
EHC Chur
Nationalliga B (SUI)
143 + 2 = 5 10 min
2002-03
Jokerit
SM-liiga
452 + 14 = 16 26 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
101 + 3 = 4 6 min
2003-04
Djurgårdens IF
Elitserien (SWE)
246 + 0 = 6 24 min
 
Djurgårdens IF
Elitserien playoffs
41 + 0 = 1 2 min
2004-05
Djurgårdens IF
Elitserien (SWE)
441 + 6 = 7 16 min
 
Djurgårdens IF
Elitserien playoffs
120 + 0 = 0 2 min
2005-06
Djurgårdens IF
Elitserien (SWE)
342 + 11 = 13 40 min
2006-07
HPK
SM-liiga
523 + 6 = 9 46 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
90 + 2 = 2 6 min
2007-08
KalPa
SM-liiga
262 + 15 = 17 24 min
 
Jokerit
SM-liiga
241 + 11 = 12 36 min
2008-09
KalPa
SM-liiga
555 + 22 = 27 86 min
 
KalPa
SM-liiga playoffs
120 + 1 = 1 12 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit