Tomi Sykkö
laitahyökkääjä ![]()
s. 21.1.1983 Turku
179 cm / 90 kg / L
sopimus: 2009
Ura:
TPS-kasvatti Sykkö on vahvojen A-juniorivuosien jälkeen etsinyt pitkään paikkaansa liigaympyröissä. Nuori mies yritti useamman kauden ajan löytää itselleen vakiopaikkaa TPS:n miehistössä, mutta laihoin tuloksin. Nuorten maajoukkueissakin edukseen esiintynyt Sykkö onkin hakenut vauhtia useammasta eri Mestis-seurasta.
Sykkö pelasi kauden 2003-2004 kokonaan TPS:ssä, tosin vähäisellä peliajalla ja vielä vähäisemmin tuloksin. Tarina oli samankaltainen seuraavalla kaudella, kunnes mies sai kevätkaudeksi komennuksen TuToon. Sykkö löysi mainiosti paikkansa hienon kevätrynnistyksen tehneessä Mestis-joukkueessa.
Kaudella 2005-2006 Sykkö pelasi jälleen koko kauden TPS:ssa, mutta tehot jäivät vaatimattomalle tasolle, joten miehen paikka oli usein penkin päässä 13. hyökkääjänä. Kun kausi 2006-07:kään ei tuonut parempia tuloksia, Sykkö siirtyi pois kasvattajaseurastaan ja vaihtoi JYPin riveihin.
Vahvuudet:
Sykkö on vauhdikas luistelija ja sitkeä ahertaja kaukalon kulmissa. Yrityksen puutteesta tätä työmyyrää ei voi moittia.
Heikkoudet:
Pienehkö kooltaan ja kiekottomana melko tehoton. Jää pyörimään turhaan kulmiin, eikä tahdo löytää sieltä tietään pois kiekon kanssa mitenkään.
Rooli:
Jarruketjussa puolustavana roolipelaajana.
Päivitetty 24.8.2008
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2000-01 |
TPS A-jun SM-sarja |
44 | 8 | + | 14 | = | 22 | 50 min |
| |
TPS A-jun SM-sarja playoffs |
4 | 1 | + | 0 | = | 1 | 2 min |
| 2001-02 |
TPS SM-liiga |
2 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
TPS A-jun SM-sarja |
44 | 20 | + | 23 | = | 43 | 62 min |
| |
TPS A-jun SM-sarja playoffs |
8 | 2 | + | 4 | = | 6 | 38 min |
| 2002-03 |
TPS SM-liiga |
9 | 0 | + | 1 | = | 1 | 0 min |
| |
Hermes Mestis |
+ | = | 0 | min | |||
| |
TuTo Mestis |
+ | = | 0 | min | |||
| 2003-04 |
TPS SM-liiga |
52 | 3 | + | 1 | = | 4 | 12 min |
| |
TPS SM-liiga playoffs |
3 | 0 | + | 1 | = | 1 | 0 min |
| 2004-05 |
TPS SM-liiga |
42 | 3 | + | 0 | = | 3 | 14 min |
| |
TuTo Mestis |
9 | 1 | + | 1 | = | 2 | 10 min |
| |
TuTo Mestis playoffs |
8 | 0 | + | 2 | = | 2 | 0 min |
| 2005-06 |
TPS SM-liiga |
45 | 2 | + | 6 | = | 8 | 33 min |
| |
TPS SM-liiga playoffs |
1 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2006-07 |
TPS SM-liiga |
52 | 4 | + | 4 | = | 8 | 24 min |
| |
TPS SM-liiga playoffs |
2 | 0 | + | 0 | = | 0 | 2 min |
| 2007-08 |
JYP SM-liiga |
46 | 1 | + | 3 | = | 4 | 12 min |
| |
JYP SM-liiga playoffs |
5 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Lisää pelaajia Jää-Kotkille (17.9.2002)
- Tomi Sykkö vahvistaa Hermestä (2.10.2002)
- TuToon lisää pelaajia (31.1.2005)
- JYPille kolme uutta pelaajaa (22.3.2007)
- Tomi Sykkö Ranskaan (5.9.2008)





