HPK

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

9 Jyrki Louhi

HPK
laitahyökkääjä FIN
s. 28.3.1978 Nurmo
181 cm / 88 kg / L
sopimus: 2011

Ura

Jyrki Louhi

Alunperin Pohjanmaalta kotoisin oleva Jyrki Louhi lähti teini-ikäisenä Hämeenlinnaan kehittymään jääkiekkoilijana. Valmentaja Hannu Kapanen nosti ärhäkän laiturin liigajoukkueeseen 18 vuoden iässä. Tuolloin Louhi jäi vielä loukkaantuneiden tuuraajaksi, mutta väläytti kykyjään kuudessa pelatussa ottelussa.

Kapanen valitsi Louhen myös nuorten maajoukkueeseen, jossa saavutuksena oli vuoden 1997 maailmanmestaruus. Tämän jälkeen Louhi vakiinnutti paikkansa SM-liigassa ja HPK:ssa.

Kaudeksi 2001-02 Louhi lähti kokeilemaan siipiään Tukholman AIK:n riveihin, mutta kausi ei sujunut kummoisesti henkilökohtaisella eikä joukkueenkaan tasolla. Seuraavaksi kaudeksi Louhi palasikin HPK:hon montaa kokemusta rikkaampana.

Vaihtelevasti sujuneiden kausien 2002-04 jälkeen Louhi nousi kaudella 2004-05 aina maajoukkueen porteille asti. Keväällä 2006 Louhi pääsi nostelemaan Kanada-maljaa muiden HPK-pelaajien kanssa. Pudotuspeleissä hän oli yksi hämeenlinnalaisten mestaruuden tärkeimmistä takuumiehistä.

Ensimmäinen jokerikausi alkoi murheellisia merkeissä, kun olkapäävamma katkaisi Louhen kauden jo lokakuussa. Ehti vielä toipumaan loppukaudeksi, mutta loukkaantui uudelleen blokatessaan vastustajan laukausta. Finaaleissa Louhi joutui tyytymään tsemppivalmentajan rooliin vaihtopenkin takana. Viime kaudella pääsi pelaamaan hieman enemmän, mutta tehot eivät olleet häävit.

Vahvuudet

Louhi pyrkii jatkuvasti taklaamaan ja energiaa riittää - joskus vähän liiankin kanssa. Aikoinaan liigaan tullessaan laituri nousi Rinkelinmäen suosikiksi hurjilla taklauksillaan.

Louhen kädet käyvät hyökkäyspäässä vaihtelevalla menestyksellä. Maalintekoon vaadittavat taidot kyllä todistettavasti löytyvät, mutta usein niiden käyttäminen tuntuu vaikealta. Ehdottomasti enemmän fyysisen pelin taitaja. Alivoimapelaajana erittäin aktiivinen ja luotettava.

Heikkoudet

Louhi on parhaimmillaan loistava, mutta heikoimmillaan vaipuu turhaksi surffailijaksi. Keskittyminen taklaamiseen ja maalintekoon nokkapokkien ja tuomarien sijaan voisi auttaa tasapainoisempiin esityksiin.

Rooli

Isompi rooli on tiukassa Jokereiden kivikovan hyökkäyskaluston myötä. Louhen taklauspeli on vähentynyt kiekollisen varmuuden lisäännyttyä, mutta rooli saattaa olla puolustavampi ja raatavampi kuin mihin Louhi tottui viimeisillä HPK-kausillaan. Pelkkiä haalarihommia Louhen tuskin tarvitsee kuitenkaan esittää.

Päivitetty 9.9.2008

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1993-94
HPK
C-jun SM-sarja
83 + 5 = 8 2 min
1994-95
HPK
A-jun I divisioona
10 + 0 = 0 0 min
1995-96
HPK
B-jun SM-sarja
2718 + 12 = 30 42 min
 
HPK
A-jun SM-sarja karsinta
41 + 0 = 1 0 min
1996-97
HPK
SM-liiga
61 + 1 = 2 0 min
 
HPK
A-jun SM-sarja
338 + 11 = 19 28 min
 
HPK
A-jun SM-sarja playoffs
30 + 0 = 0 2 min
1997-98
HPK
SM-liiga
232 + 3 = 5 18 min
 
HPK
A-jun SM-sarja
229 + 13 = 22 59 min
 
Ahmat
I divisioona
30 + 0 = 0 6 min
1998-99
HPK
SM-liiga
422 + 5 = 7 14 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
81 + 0 = 1 2 min
 
HPK
A-jun SM-sarja
42 + 3 = 5 2 min
 
HPK
A-jun SM-sarja karsinta
93 + 6 = 9 12 min
1999-00
HPK
SM-liiga
548 + 8 = 16 58 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
81 + 1 = 2 8 min
2000-01
HPK
SM-liiga
5610 + 12 = 22 55 min
2001-02
AIK
Elitserien (SWE)
491 + 10 = 11 30 min
 
AIK
Superallsvenskan (SWE)
102 + 2 = 4 2 min
2002-03
HPK
SM-liiga
5613 + 15 = 28 44 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
135 + 3 = 8 10 min
2003-04
HPK
SM-liiga
536 + 9 = 15 75 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
80 + 2 = 2 6 min
2004-05
HPK
SM-liiga
5212 + 22 = 34 90 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
100 + 0 = 0 8 min
2005-06
HPK
SM-liiga
519 + 17 = 26 52 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
135 + 4 = 9 8 min
2006-07
Jokerit
SM-liiga
243 + 10 = 13 24 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
30 + 0 = 0 2 min
2007-08
Jokerit
SM-liiga
404 + 6 = 10 40 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
141 + 1 = 2 14 min
2008-09
Jokerit
SM-liiga
498 + 11 = 19 32 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
50 + 0 = 0 2 min
2009-10
HPK
SM-liiga
5811 + 5 = 16 57 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
172 + 5 = 7 16 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit