JYP
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
64 Olli Malmivaara
JYP
puolustaja ![]()
s. 13.3.1982 Kajaani
198 cm / 108 kg / L
NHL-varaus: 2000 Chicago Blackhawks 4. kierros #117
sopimus: 2012
Ura:

Olli Malmivaara on Jokereiden kasvatti. Kaudella 2000-01 Malmivaara iski Jokereiden A-junioreiden SM-liigassa puolustajalle mainiot 10+13=23 tehot, mutta aikuisten sarjoissa pisteet ovat olleet kiven takana. Juniorimaajoukkueissa paljon pelannut Malmivaara on saavuttanut sekä U18-kisojen kultamitalin että U20-kisojen hopeamitalin. Vuonna 2002 Malmivaara voitti Jokereiden edustusjoukkueen mukana SM-liigan mestaruuden.
Jokereista ei kuitenkaan löytynyt peliaikaa ja mies siirtyi SaiPaan, jossa nousi kiekkoyleisön tietoisuuteen. Viimeisellä Lappeenrannan-kaudellaan rikkoi kymmenen maalin rajapyykin, mikä on puolustajalle aina hyvä saavutus ja kertoi kiekollisen pelin kehityksestä.
SaiPasta Malmivaara siirtyi New Jerseyn NHL-organisaatioon. Kausilla 2006-08 hän pelasi 117 AHL- ja kaksi NHL-ottelua, mutta palasi sen jälkeen Suomeen ja solmi sopimuksen JYPin kanssa. Paluukausi SM-liigaan oli onnistunut, ja Malmivaara oli tärkeä lenkki mestarijoukkueen puolustuksessa.
Vahvuudet:
Malmivaaran silmiinpistävin vahvuus on valtava koko. Lähes kaksimetriseen varteen on tarttunut lihastakin, joten fysiikka on puolustajalle enemmän kuin riittävä. Taklasi kovaa jo ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan eikä ainakaan pehmentynyt sillä reissulla. Lämäri lähtee lujaa. Tasaisen varma pelaaja puolustuspäässä.
Heikkoudet:
Liikkuminen isolle pelaajalle tyypillisesti hieman kankeaa, vaikka kokoonsa nähden onkin yllättävän ketterä. Jo pelkästään iso koko aiheuttaa runsaasti jäähyjä pienempien jäädessä jyrän alle.
Rooli:
Ykkös-kakkosparin pakki ja oman maalin suojelija, mutta saanee peliaikaa myös ylivoimalla. Hoitaa tarvittaessa myös kurinpidollisia asioita, mikäli vastustajat käyvät liian nokkaviksi.
Päivitetty viimeksi 5.9.2009
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1999-00 |
Jokerit A-jun SM-sarja |
27 | 3 | + | 3 | = | 6 | 12 min |
| |
Jokerit A-jun SM-sarja playoffs |
12 | 0 | + | 2 | = | 2 | 2 min |
| 2000-01 |
Jokerit A-jun SM-sarja |
33 | 10 | + | 13 | = | 23 | 24 min |
| |
Jokerit A-jun SM-sarja playoffs |
2 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
K-Vantaa Mestis |
4 | 1 | + | 0 | = | 1 | 2 min |
| |
Jokerit SM-liiga |
5 | 0 | + | 0 | = | 0 | 2 min |
| 2001-02 |
Jokerit SM-liiga |
53 | 0 | + | 6 | = | 6 | 16 min |
| 2002-03 |
K-Vantaa Mestis |
2 | 1 | + | 1 | = | 2 | 2 min |
| |
Jokerit SM-liiga |
42 | 1 | + | 0 | = | 1 | 22 min |
| |
Jokerit SM-liiga playoffs |
5 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2003-04 |
Jokerit SM-liiga |
25 | 1 | + | 0 | = | 1 | 2 min |
| |
SaiPa SM-liiga |
11 | 1 | + | 0 | = | 1 | 6 min |
| 2004-05 |
SaiPa SM-liiga |
56 | 9 | + | 1 | = | 10 | 89 min |
| 2005-06 |
SaiPa SM-liiga |
54 | 11 | + | 9 | = | 20 | 134 min |
| |
SaiPa SM-liiga playoffs |
8 | 1 | + | 0 | = | 1 | 12 min |
| 2006-07 |
Lowell Devils AHL |
60 | 1 | + | 10 | = | 11 | 44 min |
| 2007-08 |
Lowell Devils AHL |
57 | 8 | + | 9 | = | 17 | 53 min |
| |
New Jersey Devils NHL |
2 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2008-09 |
JYP SM-liiga |
57 | 4 | + | 11 | = | 15 | 122 min |
| |
JYP SM-liiga playoffs |
15 | 2 | + | 3 | = | 5 | 20 min |
| 2009-10 |
JYP, rs |
44 | 2 | + | 3 | = | 5 | 101 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Jokerit julkaisi tukun vahvistuksia (päivitetty) (22.4.2003)
- Olli Malmivaara Jokereista SaiPaan loppukaudeksi (21.1.2004)
- SaiPa solmi kasan jatkosopimuksia (päivitetty) (17.3.2004)
- Valtonen ja Malmivaara leijonapaitaan, Laakkosen leuka murtunut (11.11.2005)
- Maajoukkueen ensimmäinen leiriryhmä nimetty (6.4.2006)
- Chicago luopui suomalaislupauksista (6.6.2006)
- Olli Malmivaara kiekkoilemaan Pohjois-Amerikkaan (5.9.2006)
- Olli Malmivaara ja Jyrki Välivaara JYP-puolustukseen (21.4.2008)
- Maajoukkueeseen kolme muutosta (2.2.2009)
- Riksman runkosarjan paras (6.3.2009)
- SM-liigakauden palkinnot jaettiin (16.5.2009)
- Malmivaara ja Tuppurainen jatkavat JYPissä (22.1.2010)
- Malmivaara pelaa paljon ja haaveilee Amerikan-matkasta (21.1.2006)
- Ollin oppivuosi (20.4.2007)
- Olli Malmivaara lupaa kovuutta JYPin takalinjoille (22.4.2008)
- Malmivaaran makeampi mestaruus (14.4.2009)





