Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat
Pelaajat
 

Kari Kalto


keskushyökkääjä FIN
s. 7.7.1978 Espoo
181 cm / 90 kg / L

Kari Kalto

Ura:

Kultaa vuonna 1998 voittaneeseen Suomen 20-vuotiaiden maajoukkueeseen kuulunut Kalto siirtyi HIFK:sta Bluesiin syksyksi 2000. Espoossa syntyneen Kalton peliura alkoi kuitenkin Jokereissa, josta hän a-juniori-ikäisenä hyppäsi paikalliskilpailijan kelkkaan.

Pelasi kaudella uransa parasta kautta 2003-04, kunnes jätti kauden kesken henkilökohtaisten syiden takia. Seuraavaa kautta häiritsivät loukkaantumiset, muttei ollut muutenkaan yhtä hyvä kuin kahtena edellisenä kautena.

Kausi 2005-06 oli jälleen ehjä, mutta ei yltänyt aivan aikaisimpien vuosien tasolle. Viime kaudella Kalto oli jällein loukkaantuneena pitkiä aikoja, mutta saalisti siitä huolimatta yhdeksän maalia ja oli joukkueen tehokkaimpia pudotuspeleissä.

Kesällä 2007 Kaltolle lyötiin käteen vuoden jatkosopimus, mutta alkukauden pilasi olkapäävamma, joka piti hänet koko kauden sivussa, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä Kalto ei enää jatka uraansa.

Vahvuudet:

Oli ennen parhaimmillaan rikkovassa roolissa alivoimien ja kolmoskenttien erikoismiehenä. Fyysisestä pelistä pitävä Kalto on osoittanut kuitenkin viime kausina pystyvänsä ottamaan vastuuta myös kiekollisena.

Heikkoudet:

Kalto on fyysisyydestään huolimatta lievään pikkusikaan taipuva pelaaja, jonka hermokontrollissakin olisi lievästi parannettavaa. Henkinen puoli on Kalton suurimpia kysymysmerkkejä, lisäksi loukkaantumiset vainoavat miestä.

Rooli:

Kunnossa ollessaan paikka löytyisi kakkos- tai kolmosketjusta. Pelaa paljon myös alivoimaa.

Päivitetty: 2.9.2008

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1993-94
Jokerit
C-jun SM-sarja
3226 + 35 = 61 10 min
1994-95
Jokerit
A-jun SM-sarja
30 + 0 = 0 0 min
1995-96
HIFK
SM-liiga
50 + 0 = 0 2 min
 
HIFK
A-N SM-sarja
258 + 7 = 15 4 min
 
HIFK
B-N SM-sarja
1720 + 15 = 35 12 min
 
PiTa
I divisioona
11 + 0 = 1 0 min
 
HIFK
B-jun SM-sarja playoffs
40 + 2 = 2 0 min
1996-97
HIFK
SM-liiga
20 + 0 = 0 0 min
 
HIFK
A-jun SM-sarja
3211 + 16 = 27 8 min
 
PiTa
I divisioona
20 + 0 = 0 0 min
1997-98
HIFK
SM-liiga
423 + 3 = 6 6 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
91 + 1 = 2 0 min
 
HIFK
A-jun SM-sarja
80 + 5 = 5 2 min
1998-99
HIFK
A-jun SM-sarja karsinta
23 + 0 = 3 4 min
 
HIFK
SM-liiga
549 + 7 = 16 4 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
110 + 0 = 0 6 min
 
HIFK
A-jun SM-sarja
10 + 0 = 0 0 min
1999-00
HIFK
SM-liiga
523 + 4 = 7 2 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
61 + 0 = 1 0 min
2000-01
Blues
SM-liiga
554 + 8 = 12 45 min
2001-02
Blues
SM-liiga
566 + 9 = 15 22 min
 
Blues
SM-liiga playoffs
30 + 0 = 0 2 min
2002-03
Blues
SM-liiga
5611 + 15 = 26 24 min
 
Blues
SM-liiga playoffs
71 + 1 = 2 0 min
2003-04
Blues
SM-liiga
4511 + 11 = 22 12 min
2004-05
Blues
SM-liiga
407 + 3 = 10 40 min
2005-06
Blues
SM-liiga
557 + 9 = 16 40 min
 
Blues
SM-liiga playoffs
92 + 1 = 3 6 min
2006-07
Blues
SM-liiga
419 + 8 = 17 38 min
 
Blues
SM-liiga playoffs
82 + 4 = 6 2 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit