Lahteen kovavireinen vierailija

LIIGA / Ennakko
SM-liigan runkosarja on loppusuoralla, eikä taistelu pudotuspelipaikoista voisi olla tiukempaa. Lahdessa kohtaa perjantaina kaksi kärkisijoista taistelevaa joukkuetta, kun Jokerit saapuu Pelicansin vieraaksi.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Pelicansin otteet ovat ailahdelleet viime aikoina. Lahtelaiset murskasivat viime viikolla kotiottelussa SaiPan, mutta kävivät tämän jälkeen häviämässä vierasottelun Oulussa. Tiistaisessa kotiottelussa joukkue kuitenkin palasi jälleen voittojen tielle, kun HIFK kaatui kotikaukalossa.

Jokerit puolestaan ovat kärsineet viime aikoina loukkaantumisista, kun joukkueen avainpelaajia on ollut toipilaina useampia. Tästä huolimatta narripaitojen kurssi on nousussa ja joukkueen viisikkopeli hyvissä kantamissa. Viikon sisällä tämän ovat saaneet todeta JYP, Lukko ja TPS. Perjantain vierailijat saapuvatkin Lahteen kuuden ottelun voittoputkessa.

Ratkaisun paikat

Joukkueiden aikaisemmat kuusi kohtaamista ovat olleet todella tasaisia, mutta Pelicans on poistunut kaukalosta voittajana neljästi, joista kolmesti ratkaisuun on vaadittu voittomaalikilpailua. Jokerit ovat varmasti täynnä revanssihenkeä, mutta tiukoista otteluista väännetyt voitot kasvattavat henkeä puolestaan Pelicans-leirissä.

Maalivahtitilanne on aiheuttanut Lahdessa harmaita hiuksia viime aikoina, kun Niko Hovisen loukkaantumisesta johtuen Joonas Kuusela on kantanut torjuntavastuun. Pääsääntöisesti Kuusela on täyttänyt oman tonttinsa mallikkaasti, mutta viime lauantaina Oulussa hävityn ottelun jälkeen monet lahtelaiset osoittivat sormella hieman haparoinutta nuorta maalivahtia. Jokereita vastaan nukahduksiin ei ole varaa.


Huippuvireisen Justin Hodgmanin pään on pysyttävä kylmänä perjantaina.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Huolimatta lukuisista avainpelaajien loukkaantumisista Jokerit ovat pystyneet pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Viisikkopeli on helsinkiläisillä paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan, jopa paremmassa kuin Pelicansin vastaava. Vierailijoiden pystyessä jatkaamaan siitä mihin viime ottelussaan jäivät, on turkoosipaitojen tehtävä täysi päivätyö, jotta pisteet jäävät Lahteen.

- Telakalla on tärkeimpiä pelaajia, mutta ollaan todistettu, että vahva joukkue ei kompastu ensimmäiseen vastoinkäymiseen, toteaa ex-pelikaani Juhani Tyrväinen vakuuttavasti.

Vielä viime kaudella Lahdessa viilettänyt hyökkääjä on nostanut omaa tasoaan pykälällä kevään lähestyessä. Viime ottelussa nuori hyökkääjä istutettiin Riku Hahlin paikalle kakkoskenttään, jossa Juhani osoitti jälleen myös kiekollisen potentiaalinsa.

- Yritän hoitaa jatkossakin oman tonttini mahdollisimman hyvin ja tehdä kaikkeni tämän joukkueen eteen, linjaa Tyrväinen ytimekkäästi.

Perjantaina Juhani ottaa jälleen oman paikkansa neloskentässä, mutta ottelussa Pelicansia vastaan myös likainen työ nousee suureen arvoon. Huippuvireessä oleva Justin Hodgman tunnetaan tulisena pelaajana, jonka pelin Jarkko Ruutu sekoitti täysin yhdessä aikaisemmista kohtaamisista. Kuukauden pelaajaksikin valittu Hodgman on ollut uskomattomassa iskussa ja vastannut ajoittain lähes yksin pussinokkien hyökkäyspään tehoista. Jokerien onnistuessa sotkemaan Justin Hodgmanin pasmat, syntyy turkoosinuttujen hyökkäyspeliin maestron mentävä aukko.

- Taidan jättää sen Hodgmanin hiillostamisen Ruudulle, kun niillä on ollut jo aikaisemmin vastakkainasettelua, naurahtaa Juhani.

- Toki ikinä ei tiedä mitä tapahtuu.

Kokoonpanot

Vierailijoilta sairastuvalla ovat Janne Lahti, Teemu Eronen, Ilari Filppula, Antti-Jussi Niemi sekä pitkäaikaispotilas Semir Ben-Amor.

Pelicansin tilanne on parempi. Kotijoukkueelta loukkaantumisten takia sivussa ovat Jan Platil ja polveaan kuntouttava Aaron Brocklehurst. Kai Suikkasella on siis kokoonpanoa rustatessa jopa runsaudenpula.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Pelicans M S P
1.Justin Hodgman 3 7 10
2.Vili Sopanen 4 5 9
3.Ilkka Pikkarainen 6 3 9
4.Ryan Lasch 3 4 7
5.Tero Koskiranta 0 6 6
Jokerit M S P
1.Ben Eaves 3 2 5
2.Markus Nordlund 2 3 5
3.Ilari Filppula 1 3 4
4.Riku Hahl 2 1 3
5.Nichlas Hardt 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle