Kadonneen tehokkuuden metsästys

LIIGA / Ennakko
SM-liigan tuplaottelut saavat jatkoa viikonloppuna, kun HIFK kohtaa Pelicansin kahdesti vuorokauden sisällä. Perjantaina Helsingissä pelattavassa kohtaamisessa alkukauden sensaatiomaisesti aloittaneet lahtelaiset lähtevätkin rikkomaan HIFK:n kaksi kautta kestänyttä voittoputkea keskinäisissä kohtaamisissa.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue on pikkuhiljaa parantanut otteitaan tauon jälkeen ja tiistaina joukkue kävi hakemassa tärkeän voiton Lappeenrannasta yhden maalin turvin. Vaikka tauon jälkeen peli onkin ollut vielä Petri Matikaisen suojateilla ailahtelevaa, on HIFK:n peli mennyt selkeästi oikeaan suuntaan.

Pelicansin peli ei ole lähtenyt rullaamaan odotetulla tavalla tauon jälkeen ja saaliina onkin vain yksi kahden pisteen voitto kolmesta pelistä. Voittomaalikilpailussa saatu voitto Lukosta on jäänyt ainoaksi, kun sitä seurasi tiistaina tappio Ässille tiukan taistelun jälkeen lopulta lukemin 2-3.

Sarjataulukossa kolmansina majaileville lahtelaisille HIFK on tuntunut olevan viimevuosina erittäin suuri kompastuskivi ja viimeistä Pelicansin voittoa saakin hakea kahden kauden takaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisella taktiikalla Kai Suikkanen johdattaa Pelicansin Helsinkiin.


Ville Peltonen ja HIFK kaipaavat onnistumisia peliinsä
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Ratkaisun paikat

HIFK on kärsinyt viime peleissä tehottomuudesta ja viikko sitten se kaatuikin kotonaan jälleen huonoon viimeistelyyn. Tiistaina joukkue taisteli Mika Norjan nollapelin siivittämänä kolme pistettä yhdellä tehdyllä maalilla. Joukkue joutuu kuitenkin yhä luomaan liikaa maalipaikkoja yhden maalin saamiseksi ja joukkueen peli meneekin usein hyökkäyspäässä ylimääräiseksi puristamiseksi.

Mikael ja Markus Granlund ovat olleet joukkueen parhaimmistoa tauon jälkeen, mutta muualla on ollut hiljaista. Varsinkin joukkueen kapteeni Ville Peltosen pelistä paistaa koko joukkueen yllä leijuva tuska tällä hetkellä, mikä ilmenee avopaikkojen tuhlaamisena ja peliesitysten ailahtelevaisuutena kentällä.

Vaikka puolustus onkin tiivistynyt tauon jälkeen, vaivaa peliä yhä ailahtelevaisuus sekä ottelun että myös yhden erän sisällä. Puolustuksessa saattaa hyvän alun jälkeen sattua yksi henkilökohtainen virhe, mikä sekoittaa puolustuspelaamisen täysin. Se, kuinka isokokoinen helsinkiläispuolustus saa pysäytettyä Pelicansin liukkaat hyökkääjät, nouseekin perjantaina suureen rooliin.

Alkukauden suurimpiin sensaatioihin kuuluvan Pelicansin ylivoima on ollut vaikeahkoa, mutta tiistain tappiosta huolimatta joukkue onnistui kahdesti miesylivoimalla, mikä on hyvä signaali jatkoa ajatellen. Maalivahtipeli Pelicansilla on liigan parhaimmistoa, joten siihen eivät vierailijat ainakaan kaadu.

Kokoonpanot

HIFK kaipaa kuumeisesti ykköstorjujaa, kun Juuso Riksman on pitkään sivussa. Muita sivussa olijoita ovat Turo Järvinen ja Markus Kankaanperä.

Pelicansin tilanne on erinomainen, kun joukkue pääsee otteluun ilman loukkaantumisia.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Mikael Granlund 2 5 7
2.Janne Pesonen 1 4 5
3.Markus Granlund 4 1 5
4.Ville Peltonen 0 2 2
5.Daniel Fernholm 1 1 2
Pelicans M S P
1.Arttu Luttinen 2 1 3
2.Ryan Lasch 1 2 3
3.Max Wärn 1 2 3
4.Aaron Brocklehurst 2 1 3
5.Marko Pöyhönen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle