Käänsikö tauko Kärppien kurssin?

LIIGA / Ennakko
Oulun Kärpät sukelsi ennen maaottelutaukoa, kun joukkue upposi kolmen ottelun tappioputkeen. Tiistain ottelussa Kärpillä on oiva tilanne palata voittokantaan, kun se saa vastaansa pahasti raajarikkoisen alkukauden kriisijoukkueen Ilveksen.

Kuntokäyrät

Kärpät aloitti kautensa hyvin, mutta vire katosi syksyn edetessä. Kymmenestä edellisestä ottelustaan oululaiset voittivat vain kaksi.

Tauko tuli Kärpille hyvään saumaan, sillä varsinkin puolustuspää kärsi pikkuvammoista. Loukkaantumiset koettelivat juuri avainpuolustajia, mikä näkyi joukkueen otteissa selvästi. Vedenpitävä selitys heikolle suorittamiselle se ei kuitenkaan ollut, vaan pelissä oli nähtävissä muitakin ongelmakohtia.

Ilves ehti ennen taukoa pelata kolme ottelun uuden päävalmentajan Seppo Hiitelän alaisuudessa. Käyrä oli nousujohtoinen, sillä avaustappiota seurasi yhden pisteen tuonut häviö rangaistuslaukauksilla. Tauolle Ilves lähti mukanaan makea voitto Turusta.


Atte Ohtamaa on ollut kärppäpuolustuksen johtohahmoja syksyn peleissä.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Ratkaisun paikat

Perinteisesti tauon jälkeisen pelin alkua on vaikea ennakoida. Joukkueet ovat saaneet nyt hioa kuvioitaan rauhassa, mikä on varmasti ollut tärkeää etenkin Hiitelän oppien iskostamiseen.

Molemmat porukat ovat saaneet reilusti myös lepoa, sillä kummastakaan ei ollut pelaajia miesten maajoukkueissa. Nuorten mukana viiletti muutama pelaaja, samoin kuin Ilveksen kakkosvalmentaja Raimo Helminen.

Yksi tiistain tärkeimmistä pointeista on Ilveksen loukkaantumistilanne. Kun poissa ovat Ville Koistinen, Jesse Niinimäki, Matias Myttynen, Mark Lee ja maalivahti Vesa Toskala, on voiton kairaaminen Raksilasta iso haaste.

Kärpät lähteekin kamppailuun selvänä ennakkosuosikkana, mutta toisaalta myös isojen paineiden kera. Oululaisyleisö odottaa kaukaloon taatusti erinäköistä kärppälaumaa kuin ennen taukoa.

Kokoonpanot

Kärppien sairastupa tyhjentyi tauon aikana. Mitään vakavempia loukkaantumisia ei pitäisi olla, joten oululaiset pääsenevät peliin parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan.

Ilveksen riveissä nähtäneen suurelle yleisölle tuntemattomampia nimiä, jotka saavat näyttöpaikan kokeneempien parannellassa vammojaan.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Kärpät M S P
1.Jari Viuhkola 1 3 4
2.Kimmo Koskenkorva 2 1 3
3.Ivan Huml 1 2 3
4.Juho Keränen 1 1 2
5.Joonas Kemppainen 0 2 2
Ilves M S P
1.Toni Rajala 3 0 3
2.Martti Järventie 0 3 3
3.Joonas Rask 0 2 2
4.Matias Sointu 0 2 2
5.Mark Lee 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle