Ässät revanssin perässä

LIIGA / Ennakko
Perjantai-iltana Raumalla nähdään kauden toinen paikalliskohtaaminen, kun Lukko saa vieraita Porista. Ässät on päässyt alkuvaikeuksien jälkeen lentoon ja hakeekin revanssia kauden avaustappiostaan Lukkoa vastaan.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Lukon peli hakee tällä hetkellä itseään. Loukkaantumisten runtelema joukkue kohtasi viime viikolla liigan kaksi jumbojoukkuetta, joten kaksi pistettä otteluista HPK:ta ja Ilvestä vastaan ei varmasti tyydytä. Eikä alkuviikosta sujunut yhtään sen paremmin, kun TPS oli Turussa parempi ja nappasi kolme pistettä tiputtaen Lukon jo sarjataulukossa yhdeksänneksi.

Ässät on aloittanut kauden pirteästi, mistä kertoo jo joukkueen sarjasijoituskin. Kolmantena runkosarjassa majailevan Ässien viiden pelin voittoputki katkesi kuitenkin tiistaina Porissa, kun Blues yllätti isännät jatkoajalla. Lauantaina joukkueen nappaama komea kotivoitto Jokereista vei tiistain pelistä parhaimman terän eikä tiistaina nähty parasta patapakkaa. Joten molemmilla joukkueilla on näytettävää Rauman perjantai-illassa.

Joukkueet kohtasivat kauden avauksessa, jolloin Lukko oli selkeästi parempi ja vei avauspisteet ansaitusti lopulta lukemin 2-4. Tuon ottelun jälkeen voimasuhteet ovat kuitenkin muuttuneet ja Ässät lähteekin otteluun pienoisena ennakkosuosikkina.


Tuomas Huhtanen odottaa vauhdikasta perjantai-iltaa.

Ratkaisun paikat

Lukko joutuu otteluun yhä jalkaansa parantelevaa Perttu Lindgreniä, jonka poissaolo on näkynyt varsinkin joukkueen ylivoimassa. Tiistaina raumalaisten hyökkäyspeli oli ponnettoman oloista, ja pelistä paistoi tietty passiivisuus. Maalipaikoille ei ajeta sellaisella intensiteetillä kuin alkukaudesta. Maalintekovastuu nojaa liikaa Kris Beechin johtamalla ykkösketjulla, jonka myös Rauli Urama myönsi.

– Meidän pitää voittaakseen pystyä jauhamaan tasaisesti neljällä ketjulla. Vaihtojen välinen balanssi on pidettävä hyvänä. Viime aikoina tämä tasapaino on ollut huono, varsinkin TPS-pelissä.

Ässät-otteluun Lukko saa uuden vahvistuksen mukaan, kun Björn Melin liittyy joukkueen vahvuuteen. Yksien aamutreenien jälkeen joukkueen pelitapaan sopeutuminen on kuitenkin haastavaa, joten onkin mielenkiintoista, miten isokokoinen ruotsalainen sopii Beechin johtaman ykkösen laitaan.

Jos Lukon peli ei ole alkukaudesta lähtenyt kehittymään oikeaan suuntaan, on Ässien tilanne päinvastainen. Karri Kivi on saanut joukkonsa lentoon ja varsinkin joukkueen erikoistilannepelaaminen on ottanut suuria askelia kauden ensimmäisistä peleistä. Vaikkei tiistaina Blues-tappiossa joukkueen ilme kokonaisuudessaan ollutkaan kehuttava, oli varsinkin alivoimapelaaminen loistavalla tasolla.

Kun molempien joukkueiden maalivahti peli on ollut läpi kauden erinomaisella tasolla, ei perjantain ottelustakaan voi odottaa suurta maalijuhlaa. Sekä Mika Noronen että täksi kaudeksi Lukosta Ässiin siirtynyt Antti Raanta ovat aloittaneet kauden vakuuttavasti. Kun ottelusta on luvassa vähämaalinen, nousee pienet yksittäiset seikat ottelun ratkaisuksi.

– Ässiä vastaan ratkaisee kuitenkin ihan perusasiat: se kuka haluaa enemmän irtokiekkoihin ja taklauksiin, on myös vahvoilla, Urama näkee perjantain ratkaisun paikat.

Myös Tuomas Huhtanen näkee ottelun lähtökohdat tasaisina. Porista Raumalle siirtynyt laituri ei kuitenkaan myönnä jännittävänsä enää vanhan seuran kohtaamista.

– Ei jännitä enää kovasti Ässien kohtaaminen. Kovimmat höyryt menivät jo Pitsiturnauksessa. Varmasti on hieno perjantai-ilta tulossa. Halli täynnä iloisia ihmisiä ja tunnelma huipussaan.

Kokoonpanot

Lukko painii yhä loukkaantumisten kanssa. Lindgren on Uraman mukaan poissa todennäköisesti maajoukkuetaukoon saakka. Lisäksi sairaslistalla ovat yhä Samuli Kivimäki, Lauri Tukonen sekä Mikko Kuukka. Mitja Robar huilaa perjantaina, ja hänen paikkansa kokoonpanosta ottaa Tomi Pettinen.

– Yhtä puolustajaa haetaan vielä ja maajoukkuetauolla saattaa olla jotain tiedotettavaa tähän liittyen, Urama kommentoi kokoonpanon vielä mahdollisesti tulevia vahvistuksia.

Ässien loukkaantumistilanne on loistava ja sairastupa loistaa tyhjyyttään.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle