Juhlavuoden kunniaksi kovat urheilulliset ja taloudelliset tavoitteet

LIIGA / Artikkeli
Tappara täyttää kuluvana vuonna 50 vuotta. Ensi syyskuussa virallisesti käynnistyvä kausi 2005-2006 on seuran juhlakausi, johon kuuluu paljon ohjelmaa. Samalla seura julkisti pitkän tähtäimen taloudellisia ja urheilullisia tavoitteita.

Juhlavuosi tullaan näkemään monessa vaiheessa. Liiga alkaa juhlaottelulla Ilvestä vastaan 15.9. jolloin luvassa on myös mm. paidan jäädytyksiä ja juhlaparaati. Kauteen mahtuu myös gaalaa, taitoluistelun SM-kisat ja juhlajulkaisu. Tapahtumia on siroteltu pitkin kautta niin, että ainoastaan tammikuussa keskitytään itse asiaan, eli jääkiekkoon.

– Kaikki tapahtumat on suunniteltu yhdessä Tamhockey oy:n ja Tappara ry:n kanssa, myyntijohtaja Ronald Grönlund valotti taustoja.

Osana tulevaa kautta on myös uudistunut ilme. Syksyllä aukaistaan uudet internetsivut, kaikki seuran mainos- ja muu materiaali kokee ulkoasun kohotuksen, lanseerataan uusi pelipaita ja uusi juhlakauden logo, joka näkyy pienenä myös uusissa peliasuissa.

– Porkkanapöksyt eivät häviä mihinkään, Grönlund lupaa.

– Koko ilme tulee olemaan sen henkinen, että katsotaan sekä taakse että nykyisyyteen.

Kevään 2003 mestarijoukkue on kaksi edellistä kautta potenut mestaruuskrapulaa. Nyt remmiin on palkattu uusvanha päävalmentaja ja samaan aikaan lyötiin pöytään uudet, kovat tavoitteet.

– Viimekautinen tulos ei saa enää koskaan toistua, hallituksen puheenjohtaja Kai Miesmäki linjasi.

– Tavoitteenamme on olla joka kausi vähintään kuuden parhaan joukossa ja kymmenen vuoden sisällä ottaa neljä mitalia, joista kaksi on oltava kultaisia.

Kovat tavoitteet vaativat myös taloudellista satsausta. Tappara lähtee hakemaan joukkueen rakentamiseen lisärahoitusta samoin keinoin kuin naapuriseura Ilves: yleisöltä.

– Yleisökeskiarvo pitäisi hilata yli kuuden tuhannen, Miesmäki jatkoi.

– Se on kova luku, muttei mahdoton, kun katsoo meidän menestyksen vuosia.

kommentti

Hieno juhlakausi käynnistää tavoitteisiin hirttäytymisen?
[katso]

Tulevan kauden budjetti on vielä auki, mutta kun katsoo nimilistaa, on helposti pääteltävissä se, minkä toimitusjohtaja Leinonen vahvistaa: liikevaihtoa on tarkoitus nostaa tulevalle kaudelle.

– Vaikka meillä on kovat tavoitteet, niin päällimmäisenä eletään aina tätä hetkeä ja sitä seuraavaa kautta, analysoi Leinonen kovia tavoitteita.

– Eurooppalaiset ja osa kotimaisistakin seuroista maksaa isompia palkkoja kuin me, sille me emme voi mitään, emmekä aio lähteä hulluttelemaan. Meidän on tarjottava pelaajille jotain muuta, mitä nämä suurseurat eivät pysty tarjoamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle