TPS-leirissä edetään aikataulussa

LIIGA / Artikkeli
Uuden SM-liigakauden alkuun on aikaa runsas viikko. Kuvioiden hiominen ja viimeistelyharjoitukset ovat juuri nyt kuumimmillaan ympäri kiekkoilevaa valtakuntaa. Turussa valmistautuminen ja joukkueen hienosäätö on sujunut vaihtelevasti.

Parin mielenkiintoisen pelaajahankinnan lisäksi kiekkoväen katseet kiinnittyvät tulevalla kaudella TPS:n vaihtopenkin taakse, jonne Hannut, Jortikka sekä Virta, tekivät kesällä paluun. Lisäksi pukumiesten rivistöön liittyi Suomen kaikkien aikojen keskushyökkääjä Esa ”Essi” Keskinen. Virta on luonnollisesti innoissaan, kun vanha pelikaveri liittyy joukkoihin.

- Se on hienoa, että Essi lähti tähän juttuun mukaan. Silloin kun aloitettiin, niin mietittiin Jortsun kanssa, että sellainen meidän henkinen ihminen haluttaisiin siihen. Ja jos ei löydy, niin mennään sitten vaikka kahdestaan. Sitten Essin nimi pulpahti esille ja kysyttiin häneltä. Siinä meni muutama tunti ja Essin vastaus oli myönteinen. Hyvä meille ja otettiin avosylin Essi vastaan.

Loukkaantumiset kiusaavat

TPS:n valmistautuminen alkavaan liigakauteen on sujunut kaksijakoisissa tunnelmissa. Harjoitusottelut ovat kulkeneet lupauksia herättävästi, mutta joukkuetta rassaavat monet loukkaantumiset. Pelaajamateriaali on jo valmiiksi kapea ja avainpelaajien loukkaantumiset, viimeisimpinä Antti Aallon ja Mika Alatalon, vetävät ilmeet vakaviksi.

- Tuossa tuli vähän pahoja loukkaantumisia ja sitä kautta takapakkia. Tietysti ne kuuluu tähän, mutta ne on aina inhottavia, vaikeuttavat tietysti. Sitten meillä on pari kaveria (Lauri Korpikoski, Jussi Makkonen) armeijassa, kyllähän ne vähän tätä valmistautumista vaikeuttaa, summaa valmennusportaan noviisi Esa Keskinen joukkueen tilannetta.

Ikuisuuskysymys vahvistusten hankkimisesta on ollut jokasyksyiseen tapaan myös tapetilla. Hannu Virran mukaan TPS:ssä ollaan tietoisia tilanteesta ja siihen reagoidaan. Paniikkinappulaa ei kuitenkaan olla aikeissa painaa, vaan pelaajamarkkinoita tarkastellaan maltillisesti.

- Kyllä meillä on aikomus vahvistaa joukkuetta. NHL vaan sanelee aika paljon tilannetta. Varmaan mennään ihan lokakuun alkuun, ennen kuin joukkueet lyödään lukkoon. Kyllä sieltä tulee pelaajia, mutta ollaan nyt vaan kärsivällisiä . Sillä tavalla me ei nyt haeta määrää, vaan me haetaan laatua, "Hantta" vakuuttaa.

- Loukkaantumisia on tullut jo ja tulee varmasti jatkossakin. Senkin takia tarvitaan pelaajia, mutta jos me ei löydetä tarpeeksi laadukkaita pelaajia, niin annetaan sitten mieluummin vaikka meidän omille junioreille vastuuta. Missään tapauksessa me ei lähdetä hakemaan neloskentän pelaajia, vaan vahvistusten pitää olla oikeasti vahvistuksia, eli mahtua kahteen ensimmäiseen kenttään.

Kadonneen pelitavan metsästys

Hannu Virta ja Esa Keskinen ovat sitä 60-luvulla syntynyttä pelaajasukupolvea, joka pyrki pelaamaan iloista ja hyökkäävää kiekkoa. Palloseuran valmennusjoukoilla onkin selkeä käsitys, mihin suuntaan joukkuetta aiotaan pelillisesti viedä. Julkisuudessa on jo puhuttu TPS:n ”iloisemmasta ja hyökkäävämmästä pelitavasta”. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

- Paluuta 80-luvulle. Siis ihan vaan, että saadaan kiekolle liikettä. Ruvetaan syöttämään. Se vaatii hirveästi aktiivisuutta ja liikettä kiekottomilta pelaajilta. Niiden pitää koko ajan tarjota ja pelata itsensä sellaisiin paikkoihin, että pystyvät tulemaan kiekolliseksi. Syöttöpeli, peruspelaaminen ja sellaset pienet jutut, ettei se ole sellasta, että pakit tuo keskialueelle ja heittää päätyyn ja halukkaat luistelee perään.

- Se pelitapa, pelisysteemi, on kyllä meidän johtoajatus. Sen kanssa me tässä painitaan päivittäin. Ja ollaan aika kriittisiäkin siinä sen suhteen, että me pelataan sitä peliä, mitä me halutaan. Uskon kaiken kaikkiaan, niin kuin suomalaisessa jääkiekossa yleensä, että kehittämisen ja kehityksen täytyy tapahtua siinä hyökkäyspelissä. Me ollaan ihan maailman parhaita puolustamaan, pelaamaan hyvää joukkue- ja viisikkopuolustusta. Mutta meidän pitää rikastaa sitä meidän hyökkäyspeliä, Virta visioi.

Harjoituksissa ja pelitilanteissa valmennusjohdon aika on toistaiseksi kulunut pitkälti perusasioiden parissa.

- Aika vähän on käyty läpi ylivoimia, alivoimia ja sellaisia. Kun on näin pitkä kausi, ei kannata liian aikaisin alkaa kohdistamaan asioita. Tietysti on jonkinlainen ajatus siitä, että mitkä kaverit siellä on ja mitä haetaan, mutta ei sillä tavalla, että henkilökohtaisella tasolla olisi pelaajien kanssa puhuttu. Sitä tuodaan enemmän ja enemmän vähitellen, nyt haetaan vielä enemmän sitä tempoa ja perustekemistä. Mitä lähemmäs tulee sarja-avaus, sitä enemmän laskee tempo ja otetaan näitä asioita sitten, toteaa puolestaan Essi Keskinen.

Tavoitteista ei tingitä

Turussa on totuttu menestymään ja kannattajat haluavat nähdä Palloseuran menestyvän. Ohuesta materiaalista, pelitavan sisään ajamisesta ja muista häiriötekijöistä huolimatta Virta vetää selkeät suuntaviivat tulevalle kaudelle. Päätä ei olla työntämässä pensaaseen.

- Ei me olla vielä keskusteltu virallisista tavoitteista, mutta eiköhän Tepsissä pidä lähteä voittamaan mestaruutta. Suhteessa vastustajiin meillä on ihan kilpailukykyinen joukkue. Puhutaan tuolla taustalla sitten ihan mitä puhutaan, niin meillä on hyvä joukkue, myhäilee Hantta Virta.

Joukkueen menestymisen lisäksi Virta mainitsee myös vähemmän näkyvistä tavoitteista.

- Tietysti joukkueelta odotetaan joukkueena paljon, mutta kyllä me tietysti halutaan, että yksilötkin menevät eteenpäin. En ala nimiä sanomaan, mutta katsotaan. Aika näyttää.

Millä aikataululla sitten tuloksia uskaltaa odottaa? Virta kehottaa olemaan kärsivällinen, mutta ei ala tinkiä mainitsemistaan tavoitteista.

- Kyllä me tiedetään se, että joukkue on taas muuttunut aika paljon. Meillä on kolmen vuoden sopimus Jortsun kanssa ja kyllä mekin ollaan kärsivällisiä nyt. Ja meidän pitää olla. Me mennään hyvin vahvasti myös talouden ehdoilla, mutta me ollaan sitouduttu tekemään töitä. Toivottavasti tulokset näkyy nopeasti. Kun ajatellaan näitä meidän tavoitteita, niin kyllä pelillisten juttujen pitäisi olla uomissaan jo joulun jälkeen, viimeistään sitten, kun alkaa pudotuspelit.

» Lähetä palautetta toimitukselle