David Leggio

Maalivahtimv

Syntynyt:
31.7.1984 @ Buffalo, NY, USA
Kasvattajaseura:
Clarkson Univ.
Varaus:
Ei varausta
Sopimus:
2015Ei
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    39
  • Pituus
    cm
    180
  • Paino
    kg
    81
  • Käsi
    L

Ura:

Leggio saapui Suomeen ECHL-joukkue Florida Everbladesin riveistä, jota ennen hän oli hankkinut kannuksiaan yliopistosarjoissa, joissa hänet kaudella 2006-07 valittiin ECAC-sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Myös Floridassa Leggio onnistui varsin hyvin, ja hänet valittiin muun muassa All Stars -ottelun maalivahdiksi.

Vahvuudet:

Leggio on kohtuullisen nopea ja omaa hyvät refleksit.

Heikkoudet:

Leveään kaukaloon tottuminen saattaa viedä aikansa Leggiolta. Torjuntatekniikassa on vielä hiottavaa ja kiekkoja jää torjuntojen jälkeen liikaa pelattavaksi, mikä edellyttää hyvää yhteistyötä puolustajien kanssa. Muutama lisäsentti pituudessa ei olisi haitaksi, sillä Leggio ei ole erityisen peittävä maalivahti ja yläkulmiin jää usein tilaa.

Rooli:

Ykkösmaalivahdiksi Turkuun hankittu Leggio saa kiriapua Atte Engreniltä ja tarvittaessa Joni Ortiolta. Lähtökohtaisesti Leggion pitäisi olla kolmikon vahvin ja hän tullee pelaamaan ainakin alkukaudesta valtaosan otteluista aloittavana maalivahtina.