Timo Tikkinen: "Jos NHL alkaa, niin muut menee joillakin muilla, me mennään silti näillä"

LIIGA / Haastattelu
Pelaajasiirtojen takaraja on ollutta ja mennyttä ja runkosarjan loppusuora on alkamassa. Lappeenrannassa ei nähty viime vuosina tutuksi tullutta huutokauppaa pelaajista, mutta jotain pientä tapahtui tänä vuonnakin. Jatkoaika kävi jututtamassa SaiPan toimitusjohtaja Timo Tikkistä ja kyseli hänen mielipidettään onnistumiseen pelaajamarkkinoilla. Keskustelua käytiin hieman jo ensi kaudestakin, vaikka kuulemma se ei ajankohtaista vielä olekaan.

Jatkoaika (myöhemmin JA): Pelaajasiirtojen takaraja oli ja meni. Lähtijöitä olivat Petr Sachl, Timo Hirvonen ja tavallaan vuokramiehenä ollut Mikko Suvanto. Miten kuvailisit SaiPan onnistumista siirtoajan viime hetkillä?

Timo Tikkinen (myöhemmin TT): Me onnistuttiin niin kuten niillä aikarajoilla oli mahdollista. Sachl lähti jo edellisen viikon puolella. Hän ei ollut pelillisesti sillä tasolla mitä odotettiin. Hänen tilalleen alettiin etsimään ja pohtimaan uusia tapauksia ja mitä olisi ollut? Hirvosen tapaus tuli täysin yllättäen maanantai-iltapäivänä, agentti soitti ja ilmoitti että pelaaja haluaa lähteä Ruotsiin ja se on ollut hänelle pitkäaikainen unelma. Olin hetken aikaa että ”anteeksi kuinka?” Jos ihminen oikeasti haluaa lähteä niin hän lähtee, emme me halunneet häntä ruveta pidättelemään.

Hiren tapauksessahan tilanne tosiaan oli se, että hänen unelmansa on aina ollut pelata Ruotsissa ja nyt hänelle oli siihen mahdollisuus. Hänen sopimuksensa meidän kanssamme olisi ollut katkolla kauden jälkeen ja se, että olisko hän jatkanut meillä, en tiedä varmasti. Asioista oli alustavasti keskusteltu, se olisi voinut olla mahdollista tai sitten ei. Hänen perheensähän on ruotsinkielinen ja täällä ei lapsille olisi ollut kouluja ja tietysti tälläkin olisi ollut vaikutusta asiaan. Sillä on turha spekuloida, mutta minä totesin että jos asia todellakin on näin, ja hänellä on niin kova palava halu ja unelma lähteä, niin emme halua estää sitä.

TT: Sitten siinä tapahtui vielä monia erinäisiä muutoksia lyhyessä ajassa ja lopputulema oli se, että Hire lähti Ruotsiin ja yksi kaveri joka meille oli tulossa, oli ehtinyt jo kiinnittää itsensä muualle sinä aikana ja loppujen lopuksi sitten onneksi saatiin Eetu (Holma, toim.huom.) ja hän on hyvä kaveri tohon ryhmään.

TT: Suvannosta, oli tossa viiden ottelun try-outilla ja jatkettiin sitä vielä yhdellä ottelulla ja osittain sen takia että siinä vaiheessa tiedettiin että Petr ei ole lauantaina pelaamassa. Annettiin hänelle vielä mahdollisuus näyttää ja odotimme niitä tehoja, mutta valitettavasti niitä ei tullut ja katsoimme että hän ei ollut sellainen kaveri jota tähän tarpeeseen haettiin.

TT: Ei tässä minun mielestäni mitään dramatiikkaa ollut. Ihmiset tekevät ratkaisuja ja menevät milloin minnekin päin ja ihmisiä tulee ja menee. Ja varmasti ensi kaudella meillä on taas ihan erinäköinen joukkue.

JA: Sanoit saipafanit.comin haastattelussa ja tuossa edellisessäkin kysymyksessä että Hirvosen tapaus tuli niin, että sinä aikana yksi kaveri teki kiinnityksen muualle. Oliko tätä pelaajaa siis jo suunniteltu etukäteen?

TT: Oli juu, puhuttiin paristakin kaverista ja toinen heistä tosiaan teki sitoumuksen toiseen suuntaan tämän Hirvosen tapauksen aikana ja siihen hätään ei sitten tosiaan löytynyt enää ketään sopivaa. Mitään lisäarvoa ei anna ottaa ketään tänne pakolla.

JA: SaiPan ongelmahan on ollut viimeistely. Sachlin ja Hirvosen mukana lähti 55 tehopistettä ja Holman mukana tuli kaikki 7 tilalle. Uskotko että tämä sitten näkyy kentällä, että maalinteko olisi entistä vaikeampaa?

TT: Ei niitä voi yksi yhteen tuolla tavalla laskea. Totta kai jotkut onnistuvat, mutta missä vaiheessa peliä ja teetkö niitä voittomaaleja tai silloin kun joukkue niitä maaleja tarvitsee vai teetkö niitä kun peli on ohi, yhtään ketään kuitenkaan väheksymättä ja aliarvioimatta. Hire oli taistelija ja hänet olisi haluttu pitää, mutta tässä hänen tapauksessaan kunnioitettiin hänen suuren unelmansa täyttymystä ja Eetu on todella potentialinen peluri ja mitä kevään aikana tapahtuu ja mitä jatkossa tapahtuu? Selväähän on ollut, että näiden pelaajien mukana mitä ollaan hankittu, ollaan haettu selkeästi fyysisyyttä ja kyllä minun mielestäni kun katsotaan meidän joukkuetta, meidän pakkikalusto alkaa nyt olemaan sen näköinen kuin sen pitääkin olla.

JA: Miten perustelet ”taunotasalakille” että SaiPa vielä taistelee pudotuspelipaikasta tosissaan? He laskevat että 55 tehopistettä lähti ja 7 tuli ja ensivaikutelma on se joka heille ratkaisee.

TT: Totta kai se on vaikea perustella sitä kautta ja lähtökohtaisesti kaikki jotka seuraavat urheilua ja jääkiekkoa, tähän kuuluu tunnetta, joskus vähän turhaankin, mutta kyllähän normaalistikin työpaikoilta lähtee ihmisiä ja sitten tulee uusia tilalle, voi tulla hetkenaikaista lamaa.

TT: Tietysti tällaisille ihmisille on vaikea asiaa perustella, mutta kannattaa lukea esim Jatkoaikaa tai SaiPan fansivuja tai soittaa minulle. Kyllä tuossa muutama kannattaja ja fani laittoikin minulle e-mailia ja minä soitin heille takaisin ja he sitten omaa kantaansa peruivatkin jo ja totesivat että ensireaktio oli ehkä hieman liiankin kriittinen.Tosiasia näissä tapauksissa kuitenkin on se, että ajatellaan joukkueen parasta. Joskus sitten taas, kuten tässä Hiren tapauksessa, kunnioitettiin pelaajan tahtoa. Hän on pelannut vaikka kuinka kauan ja en tiedä kuinka kauan vielä pelaa, jos hänellä on unelma päästä ulkomaille niin katsottiin että ei tämä meidän joukkuetta sillä tavalla heikennä. Jätkät taistelee tuolla ihan samalla tavalla ja nämä uudet kaverit ovat tuoneet uutta taistelua tuonne. Näille henkilöille kannattaa siis sanoa että lukevat ja perehtyvät asioihin niin asiat näyttävät hieman erilaisilta.

JA: Viittasitkin jo tuossa aiemmin, että pakisto alkaa näyttämään siltä miltä pitääkin. Nyt on hankittu selkeästi kokoa, joten katoaako SaiPalta liike ja pyritäänkö tässä selkeästi suuntaamaan ”IFK-tyyliseen” ryminäkiekkoon. Täällä kun on näitä mikkihiiri-luokan miehiä nähty aika paljonkin.

TT: Nykypäivän kiekko vaatii fyysisyyttä, pituutta, kokoa ja mitä näitä lieneekin. Meillä on meidän tyyli pelata ja minun mielestä fyysisyys kuuluu kiekkoon. Jos sinulla ei ole fyysisyyttä, niin sitten pitää olla muita erikoisavuja. Fyysisyys ei kuitenkaan saa olla itseisarvo, vaan nämä jotka on hankittu, niin kyllä nämä liikkuvatkin hyvin. Nykypäivän kiekko, jota me kutsutaan moderniksi tahtokiekoksi, on juuri sitä, että pitää olla liikettä, molempiin suuntiin ja sinulla pitää olla tahtoa ja tahto tulee asenteena. Ja asennen näkyy siinä että ajetaan päin tuolla kaukalossa ja jos olet isompi, niin ajetaan kovemmin päin.

JA: Puolustusko tulee olemaan ensi kaudella isompi kuin nyt? SaiPallahan ei kai koskaan ole ollut noin kookasta puolustusta kuin nyt?

TT: Niin kuin sanottu, niin kyllähän jos on pienempi kokoinen, niin pitää olla muita avuja, kiekollisuus, liike jne. Mutta jos on kokoa, niin kyllähän se voi paikata paljon noita muita avuja.

JA: Mitenkäs tuo budjettipuoli? Sachl oli kallis mies, maalivahtipuoleen ei kai olla ihan tyytyväisiä ja Jamo pelailee varmaan viimeisiä vuosiaan, eikä ole halpa mies. Sieltäkin varmaan vapautuu rahaa. Miten aiotaan käyttää nämä rahat ensi kaudella?

TT: Jokaisen pelajaan täytyy ansaita palkkansa. En tiedä Jamon jatkosta, mutta hän varmaan itse sitten ilmoittaa mitä tekee, mutta on antanut kyllä ymmärtää että saattaa olla viimeinen kausi. Liigassa täytyy kyllä maalivahtipelin olla kohdallaan jos aiotaan pärjätä ja on se tällä kaudella ollutkin ihan ok. Tiettyjä virheitä on sattunut, mutta niin on kentälläkin. Ja sitä kautta on omissa soinut. Katsotaan nyt ensi kautta, kyllä me ollaan maalivahtien kuin kaikkien muidenkin pelaajien kohdalla nimilistaa joita me haaveillaan ja haluttaisi saada, mutta katotaan nyt ketä me tänne saadaan? Kyllä tässä seuraavien parin kuukauden aikana ja jopa päivien sisällä alkaa tämä homma selkiytymään.

JA: Banham on aina tapetilla. Kuinka kovin SaiPa haluaa Banhamin pitää, eli kuinka paljon ollaan valmiita yhteen pelaajaan satsaamaan, koska sehän heikentää sitten muuta joukkuetta kun yhdessä miehessä on rahaa kiinni liikaa. Pyritäänkö tällaiseen tasaisempaan rakenteeseen vai kuinka? Eli olisi laajemmalla taholla tällaisia laadukkaampia pelaajia?

TT: Kyllähän se niin on, että jos investoit liikaa yhteen pelaajaan, niin jos se ei toimikaan niin se on virheinvestointi. Frankin tapaushan on ollut mitä me häneltä ollaan odoteltu ja ensi kaudestakin on keskusteltu, itse asiassa aika detaljitasollakin jo. Kysymys on pääasiassa Frankin tasolla siinä, että missä hän ja hänen perheensä haluavat ensi kaudella olla. Kyllä se kuitenkin niin on, että jos Saksan tai Sveitsin porukat haluavat hänet, niin ei Suomessa ole ketään jolla hänet olisi varaa pitää. Mutta katsotaan, kyllä me venytään tiettyyn rajaan saakka, mutta muistamme kyllä että ei yksi mies kesää tee ja tämä on joukkueurheilua. Voihan se olla, että me yhden sijasta saatetaan ottaa kaksi hieman heikompaa, mutta kokonaisuuden kannalta parempaa.

JA: Nuoria pelaajia SaiPassa piisaa, joukkueessa on 4 kappaletta 70-luvulla syntyneitä hyökkääjiä. IFK haki omat pojat projektia muutama kausi sitten ja siitä ei oikein tullut mitään. Kun SaiPa tekee hankintoja, niin haetaanko ulkopuolelta näitä kokeneempia pelaajia?

TT: Kyllä se niin on, että joukkuessa olisi hyvä olla tällainen hyvä mix näitä nuorempia, kokeneempia ja näitä keskitason miehiä. Kyllä se kokemuspuoli on meidän listalla ja että ketä me sinne halutaan. Meillä on tosiaan nuori ryhmä, mutta täytyy sanoa että kaverit on kyllä kehittyneet huikeasti ja ovat muutamia heikompia pelejä lukuunottamatta pelanneet hyvän kauden ja ensi kaudella hekin ovat taas vuoden kokeneempia. Se on paljon isompi homma pelata ekan ja tokan kauden jälkeen se kolmas kausi kuin kuudennen ja seitsemännen jälkeen se kahdeksas. Siihen nähden meillä on siis kasassa aika hyvä runko ja kun saamme siihen tiettyjä täydennyksiä niin kyllä meidän paketti on ihan hyvä näihin meidän asetettuihin tavoitteisiin nähden.

JA: Mitä suunnitelmia ensi kauden ulkomaalaispelaajien määrästä on?

TT: Ei sillä lailla mitään, ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä minkämaalainen pelaaja on, kunhan sopii meidän joukkueeseen. On aivan sama onko hän idästä vai lännestä, mutta se, että neljä saa pelata kerralla, saahan näitä olla muuten vaikka kuinka paljon. Ei ole mitään lukumääriä. Me lähdetään siitä, että mistä me löydetään meidän resursseihin ja tarpeisiin sopiva kaveri, kansallisuudella ei ole mitään merkitystä.

JA: Miten SaiPa hoitaa loppukauden ja mitkä ovat odotukset loppukauden joukkueelta?

TT: Ei pidä yliampua, että joukkue olisi kauheasti muuttunut, mutta me tottakai odotetaan, että kun Tapparaan nähden pitää ottaa 4 voittoa enemmän, niin kaikki on omissa käsissä. Siinä mielessä pelataan sellaista kiekkoa kuin ollaan viime aikoina pelattu, missä näkyy se modernius ja tahto. Siellä pitää tapahtua, siellä ajetaan päin. Jos pelataan hyvin ja voitetaan niin hieno juttu. Jos pelataan hyvin ja hävitään kaverille joka on parempi, niin sillehän ei voi mitään. Se, että jos me lorvitaan ja cruisaillaan tuolla, niin sitä ei katso kukaan! Kyllä me taistellaan ja 10-tila on se, minne halutaan ja kaikkemme tehdään jotta sinne päästään, ei kahta kysymystä siitä. Ei me olla ainakaan heitetty hanskoja tiskiin, päinvastoin. Nyt alkaa todelliset väännön paikat.

JA: Nyt on joukkue kasassa ja näillä on väännettävä?

TT: Näillä mennään juu, kuten menee kaikki muutkin. Ellei sitten NHL ala? Sitten jos NHL alkaa, niin muut menee joillakin muilla, me mennään silti näillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle