Jos verkkokeskustelu antaa viitteitä yleisestä ilmapiiristä, ei Mika Toivolalla ole tällä hetkellä liiemmin kavereita Lahdessa. Sitäkin enemmän on pahoja kieliä, jotka ovat valmiita iskemään puukkoa selkään, mikäli joukkueen alisuorittaminen ja harhailu jatkuvat. Aravirran ajan perintönä lahtelaisyleisö on menestysjanoinen, ehkä myös hieman kärsimätön.
Toisessa vaakakupissa painaa iso muutosprosessi, jolle oli sillekin tilausta. Uuden kauden kynnyksellä on otettu selvä suunta kohti tuoreempaa, urheilullisempaa ja ahkerampaa Pelicansia, niin pelaajahankinnoissa kuin myös yhteistyöllä Lappidoc-valmennusklinikan kanssa. Pelaajiston lähtijälistalla on monta miestä, joiden oli aikakin vaihtaa maisemaa. Kirpaisevat menetykset rajoittuvat pariin laitahyökkääjään.
Käytännössä vasta nyt Toivolalla on käsissään haluamansa kortit ja kokonaisuutena joukkue, jonka liigaa seurannut kiekkoväki voi kuvitella sopivan Toivolan alaisuuteen. Edellinenkään pakka ei ollut mitään hanttikortteja, vieläpä vahvistettuna jokerilla nimeltä Aaltonen, mutta enemmän Aravirran jäämistöä kuin Mika Toivolan kokoama porukka. Puolet joukkueesta oli jo kiinnitetty kauan ennen kuin Toivola Lahteen palkattiin, ja näistä pelaajista vain Hovinen, Jalvanti sekä Pöyhönen ovat enää jäljellä.
Täytyy myös muistaa, että tuskaisuudesta huolimatta Pelicans oli menneenä talvena vierasotteluissa sarjan keskikastia. Ehkä siinä tiivistyykin osaltaan Toivolan valmentajaprofiili. Pelikirja soveltuu tietynlaiseen jääkiekkoon, mutta kun kotiotteluissa olisi pitänyt tarjota yleisölle leivän lisäksi sirkushuveja, konstit loppuivat kesken. Sami Heleniuksen johtamien nyrkkitalkoiden hyödyllisyydestäkin voi olla montaa mieltä.
Huomionarvoista oli se, että joukkueen duunariosasto pelasi jatkuvasti energisesti omalla tasollaan tai sen yli, vaikka samaan aikaan muilla oli vaikeampaa. Nyt joukkuetta on kasattu toteuttamaan vielä paremmin sitä osa-aluetta joka viime kaudella toimi.
Mistä sitten homma mastojen juurella kiikastaa? Päävalmentajan esiintyminen julkisuudessa on tähän mennessä jättänyt ylimielisen, jopa välinpitämättömän, sivumaun. Yrmistely toimii, jos vyöllä on riittävästi meriittejä tai joukkue porskuttaa kärkisijoilla, mutta ilman kumpaakaan näistä aiheuttaa helposti vain ärtymystä. Muutamien kollegoidensa harrastama pyyteetön itsekriittisyys loistaa poissaolollaan Toivolan käytöksessä. Montaa kertaa päävalmentaja ei ottanut kontolleen joukkueen alavireisyyttä. Harva muistaa yhtään kertaa.
Toivolassa ongelmallista on myös se, että hän ei ole enää liigatasolla mikään untuvikko, vaan kahdeksatta kauttaan päävalmentajana aloittava luotsi. Oli perusteltua odottaa, että materiaaliltaan kohtalaisesta joukkueesta saadaan kohtalaisia suorituksia irti välittömästi. Sen sijaan Pelicans pystyi tasapainoiseen kolmen erän suoritukseen aniharvoin. Vielä perustellumpaa on odottaa, että toisella kaudella kyetään jo tekemään raakaa tulosta.
Oliko entisen hopeamitalistin rekrytoiminen sitten oikea ratkaisu Pelicansin seurajohdolta? Ottamatta kantaa valmennustriossa hääräävien Pasien kompetenssiin, on joka tapauksessa lähtökohtaisesti parempi ratkaisu päätyä sapattivuoden pitäneeseen nuoremman polven päävalmentajaan, kuin turvautua paniikinomaisesti heikkimälkiöihin ja sakaripietilöihin, jotka eivät vie organisaatiota eteenpäin eikä taaksepäin.
Toivolalla itsellään on viidestoista hetki pelastaa uransa jatkuminen liigavalmentajana. Neljäs peräkkäinen mollivoittoinen kausi sitten Ässien unelmakevään tuskin vakuuttaisi seurojen toimitusjohtajia. Tuskin nykyistäkään työnantajaa. Tulosten on nyt parannuttava muuallakin kuin punttisalilla ja jäähysarakkeissa.
Kitkerästä viime kaudesta huolimatta Mika Toivolan onnistuminen Pelicansin peräsimessä mitataan ja ratkaistaan vasta tällä kaudella. Se kannattaa lynkkauspartionkin muistaa.
