Leinosen haaveena Penguins

LIIGA / Haastattelu
Alkusyksyn harjoituspelien yhteydessä moni oululaiskatsoja kiinnitti huomionsa jämäkästi pelanneeseen nuoreen puolustajaan. A-juniori-ikäinen Tommi Leinonen pelasi ensimmäiset pelinsä edustuksen mukana ja osoitti heti, että hänestä vielä kuullaan.

Kärpät julkaisi maanantaina kolme jatkosopimusta. Yksi näistä oli kaksivuotinen paperi puolustajalupaus Tommi Leinosen kanssa. Pakki itse oli sopimukseen varsin tyytyväinen.

- Todella mukava tehdä sopimus kasvattajaseuran kanssa. Mahtava päästä uralla eteenpäin ja huomata että pärjää, Leinonen hymyili.

Vaikka puolustaja on syntynyt Kajaanissa, hän on käynyt läpi koko Kärppien juniorimyllyn.

- Olen syntynyt Kajaanissa, mutta muutin ihan nuorena Ouluun. Kajaanin Hokissa pelasin ehkä ensimmäisellä luokalla. Sen jälkeen muutimme Ouluun ja siitä lähtien olen pelannut Kärpissä.

Oululaisjoukkueen A-junioreiden puolustuksessa kävi viime keväänä pienimuotoinen kato, kun Risto Korhonen ja Juho Jokinen jättivät seuran ja lähtivät hakemaan pelikokemusta miesten sarjoista. Vuonna 1987 syntyneelle Leinoselle Kärpät oli kuitenkin sopiva seura, vaikka peliaikaa on luvassa lähinnä A-junioreissa.

- Kärpät oli ainut vaihtoehto. En ajatellut muualle lähteä tässä vaiheessa, kun koulukin on kesken.

- A-junioreiden SM-liiga on tarpeeksi kehittävä sarja, jos vaan saa pelata paljon, ottaa isoa roolia ottaa ja pelata kiekollista peliä.

Nuorimies pelasi syksyn harjoituspeleissä ensimmäiset miesten ottelunsa. Esitys oli varsin vakuuttava, mutta tulevan kauden Leinonen pelaa vielä pääosin A-junioreissa.

- Tavoitteena on päästä pelaamaan ensimmäiset liigapelit. A-junnuissa menee iso osa kaudesta – siellä pitäisi ottaa suurta roolia ja vastuuta. Tavoite on päästä pudotuspeleihin ja sitä kautta niin pitkälle kuin mahdollista.

Kärppien valmentaja Kari Jalonen näkee Leinosessa paljon potentiaalia, mutta työtä on vielä paljon edessä.

- Hyvä koko. Se on nykyään tärkeää – erityisesti pakille. Hän harjoitteli kesän meidän kanssamme: fyysistä reserviä on paljon, ja kesän aikana tarttui paljon mukaan. Nuoreksi mieheksi hänellä hyvä pelipää, lukee hyvin peliä. Kovuuttakin löytyy hyvin verrattuna hänen ikäänsä. Paljon on kuitenkin työtä vielä edessä, Jalonen kertoi.

Leinonen itse analysoi vahvuuksiensa olevan luistelussa ja kiekollisessa pelissä.

- Vahvuuksiani on kiekollinen peli - liike on myös hyvä. Laukausta ja voimaa pitää kehittää. Liigatasolle ei ole tarpeeksi voimaa, sitä pitää vielä saada lisää, mies kertoi.

Tämä kauden tavoitteena nuorten maajoukkue

Kärppäpuolustaja lienee varma valinta 20-vuotiaiden maajoukkueeseen. Leijonapaita onkin yksi miehen kauden päätavoitteista.

- 20-vuotiaiden kisoihin olisi tavoite päästä. Se on kova tavoite, mutta eiköhän sinne päästä. Harjoituspelit ovat menneet hyvin. Siellä on myös roolia tarjolla – ainakin tähän mennessä on päässyt pelaamaan ja näyttämään taitoja.

Pittsburgh Penguins varasi Leinosen viime kesänä neljännellä kierroksella. Seura ei ollut yhteydessä puolustajaan ennen varaamista, vaan valinta tuli miehelle yllätyksenä. Varauksen jälkeen kärppäpuolustaja on kuitenkin seurannut seuran tekemisiä. Pittsburgin riveistä löytyy tämän hetken tähtiä, mutta myös tulevaisuuden suuria lupauksia, kuten Sidney Crosby, Jevgeni Malkin ja Marc-Andre Fleury.

- Ei ollut etukäteen tietoa varauksesta. Pittsburgh ei ottanut mitään yhteyttä ja tuli yllätyksenä, että he varasivat.

- He ovat ostaneet paljon uusia pelaajia ja siellä on hyvä joukkue. Seuran tulevaisuus lienee myös hyvä. Mahtavaahan se olisi, jos pääsisi rapakon taakse.

Vaikka Leinonen ei vielä tällä kaudella pääse pelaamaan montakaan miesten ottelua, on hän yksi lupaavimmista oululaisjunioreista. Kärppien edustusjoukkueen puolustukseen ei ole moneen vuoteen noussut uusia lupauksia, mutta tässä miehessä on potentiaalia nousta seuraavaksi oululaiseksi huippupakiksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle