Kärpät
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
32 Tuomas Tarkki
Kärpät
maalivahti ![]()
s. 28.2.1980 Rauma
193 cm / 92 kg / L
sopimus: 2010
Ura:

Raumalla kiekko-oppinsa saanut Tarkki pelasi Lukon riveissä A-junioreihin asti. Samalla tilille kertyi kolme ottelua SM-liigassa, kun nuorimies paikkasi loukkaantumisia ja aukoi vaihtoaition luukkua.
Junioreista Tarkki suuntasi kohti Pohjois-Amerikkaa kaudella 2001-2002. Pelasi yliopistosarjaa Pohjois-Michiganin riveissä neljä kautta. Yliopistovuosien maalivahti siirtyi Atlanta Thrashersin organisaatioon. Oli paljon maalivahtien loukkaantumisista kärsineen NHL-joukkueen mukana, mutta ei päässyt kuitenkaan pelaamaan. Kauden aikana otteluita kertyi AHL- ja ECHL-liigoissa.
Oli vielä loppukesästä 2006 ilman pelipaikkaa. Kärppien ykkösvahdiksi kaavaillun Andy Chiodon loukkaantumisesta kärsinyt Oulun Kärpät tarjosi Tarkille mahdollisuuden, johon tämä tarttui.
Koko kausi 2006-2007 oli Tarkin osalta melkoinen tuhkimotarina, sillä mies nousi liigan parhaimpien maalivahtien joukkoon. Lopulta palkintona uran ensimmäinen liigamestaruus ja valinta SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi.
Tarkin kykyjä epäiltiin myös toisella kärppäkaudella, mutta keväällä mies oli jälleen täyttä terästä ja kaulaan ripustettiin uran toinen kultamitali.
Runkosarjassa Tarkin otteita on usein epäilty. Pudotuspeleissä mies on vuosi toisensa jälkeen kuitenkin nostanut tasoaan ja johtanut Kärppiä kohti menestystä.
Vahvuudet:
Isokokoisena peittää maalinsa hyvin. Rauhallinen perustorjuja, joka ei pienistä hätkähdä.
Heikkoudet:
Mailapelissä vielä kehittämisen varaa. Torjuu välillä paljon kiekkoja eteensä. Toisinaan turhankin eleetön.
Rooli:
Kärppien ykkösvahti.
Päivitetty 31.8.2009
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2009-10 |
Kärpät, rs |
37 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Tuomas Tarkki koeajalla Tapparassa (2.8.2005)
- Tarkki ei jatka Tapparassa (18.8.2005)
- Tuomas Tarkki Kärppien maalille (1.9.2006)
- Kärppien Tarkki ja Karppinen Hokin paitaan (5.9.2006)
- Kärpät ja Hokki vaihtavat maalivahteja (18.9.2006)
- Tuomas Tarkki jatkaa Kärpissä loppukauden (23.10.2006)
- SM-liigan palkinnot jaettiin (21.4.2007)
- Kärpät julkaisi ensi kauden joukkueensa (3.5.2007)
- Tuomas Tarkki parin viikon sairauslomalle (23.2.2008)
- Kärpät juhlii mestaruutta (12.4.2008)
- Kärpille seitsemän jatkosopimusta, Grönholm uusi hankinta (21.4.2008)
- SM-liigakauden palkinnot jaettiin (26.4.2008)
- Kärppien Tarkki parin viikon sairauslomalle (19.1.2010)
- Tarkki haluaa unohtaa liiga-avauksensa (22.9.2006)
- Kärppien puolustus tiukentumassa (26.9.2006)
- Kärppien mietteitä hurmosnoususta (4.11.2006)
- Tarkki tarttui tilaisuuteen (12.11.2006)
- Tarkki vs. Tarkki (7.12.2006)
- Tuomas Tarkki - hätävarasta huippuhankinnaksi (17.1.2007)
- Menestyksen muuri (13.3.2007)
- Puolen Suomen arvokkain pelaaja (20.3.2007)
- Ken on Tarkeista tarkin (14.9.2007)
- Tarkki tylsytti Tapparan (28.3.2008)
- Tarkki torjui Kärpille toisen kiinnityksen (8.4.2008)
- Pudotuspelien tähti (12.4.2008)
- Tarkin varmuus palasi – jälleen kerran (7.1.2010)





