Kärpät

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

43 Antti Aarnio

Kärpät
laitahyökkääjä FIN
s. 14.5.1981 Oulu
174 cm / 88 kg / L

Ura

Antti Aarnio

Kärppien juniorityön tuloksia. Junioriajoilta mies muistetaan rämäpäisistä otteista, minkä muistavat varmasti vastustajat ja sarjan tuomarit. Aarnion meriittilistalta löytyy viime kausien kullan ja hopean lisäksi 18-vuotiaiden MM-kulta. Siirtyi kahden SM-kullan jälkeen Ruotsiin, mutta palasi takaisin kasvattajaseuraansa.

Jatkanut Oulussa tutussa ja turvallisessa ympäristössä ja roolissa.

Vahvuudet

Aarnion suurin vahvuus on liike ja taistelutahto. Viljelee ajoittain kovia taklauksia ympäri kaukaloa. Laittaa itsensä likoon täysillä ja on erinomainen vastustajan ärsyttämisessä sekä häirintäpelissä.

Heikkoudet

Kokonaisuudessaan taitotaso. Kädet eivät ehkä joukkueen parhaimmat, mutta yrityksen puutteesta Aarniota ei voi kritisoida. Pelisilmässä myös kehittämistä. Joutuu pelityylinsä takia usein myös rangaistusaitioon.

Rooli

Nelosketjun duunariosastoa. Häirintäpelin spesialisti, jonka tehtävänä ei olekkaan pisteiden kerääminen. Taistelee peliajasta Kärppien kovalla laituririntamalla.

Päivitetty 31.8.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1997-98
Kärpät
B-jun SM-sarja
326 + 11 = 17 55 min
1998-99
Kärpät
A-jun SM-sarja
110 + 0 = 0 0 min
 
Kärpät
A-jun I divisioona playoffs
31 + 0 = 1 4 min
1999-00
Kärpät
A-jun SM-sarja
346 + 4 = 10 111 min
2000-01
Kärpät
A-jun SM-sarja
174 + 3 = 7 72 min
 
Kärpät
A-jun SM-sarja playoffs
62 + 0 = 2 6 min
2001-02
Kärpät
SM-liiga
71 + 0 = 1 6 min
 
Kärpät
A-jun SM-sarja
104 + 3 = 7 16 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 4 min
2002-03
Kärpät
SM-liiga
302 + 4 = 6 28 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
60 + 0 = 0 6 min
2003-04
Kärpät
SM-liiga
526 + 6 = 12 36 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
151 + 0 = 1 24 min
2004-05
Kärpät
SM-liiga
474 + 1 = 5 16 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
120 + 0 = 0 12 min
2005-06
Brynäs
Elitserien (SWE)
362 + 2 = 4 82 min
 
Kärpät
SM-liiga
110 + 1 = 1 28 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
100 + 0 = 0 18 min
2006-07
Kärpät
SM-liiga
424 + 4 = 8 112 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
100 + 0 = 0 4 min
2007-08
Kärpät
SM-liiga
461 + 6 = 7 113 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
151 + 0 = 1 12 min
2008-09
Kärpät
SM-liiga
300 + 1 = 1 68 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
140 + 0 = 0 20 min
2009-10
Kärpät
SM-liiga
383 + 5 = 8 34 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
70 + 0 = 0 8 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit