Jani Rita: "Jokerit oli selvä ratkaisu"

LIIGA / Haastattelu
Jani Rita oli aikanaan yksi Jokerien suurista lupauksista. Kolmen keskinkertaisen liigakauden jälkeen hän kuitenkin lähti haistelemaan tuoreita tuulia Edmonton Oilersin NHL-organisaatioon. Nyt Jokereihin on palaamassa maajoukkuetason laitahyökkääjä, joka on kuulunut pelipaikkansa eliittiin niin AHL:ssä kuin SM-liigassakin.

Kun Ossi Väänänen liittyi viime joulukuussa sanoi hän Jokerien olleen luonnollinen vaihtoehto. Lähes samoin sanoin kommentoi nyt jokerisopimustaan Jani Rita.

- Jokerit oli selvä ratkaisu. Olen nuoruusvuoteni pelannut Jokereissa ja paljon on tuttuja kavereita täällä. Oli helppo tulla hallille.

Kiinnostusta nousujohteisen kauden HPK:ssa pelannutta laitahyökkääjää kohtaan olisi ollut muuallakin.

- Tottakai oli muitakin seuroja, ulkomailta asti. En halua sanoa seurojen nimiä, mutta neuvotteluja oli. Jokerit kuitenkin tuntui oikealta.

Myös menneen kauden seura HPK olisi ollut kiinnostunut pitämään ykköslaiturinsa.

- HPK:ssa meni kausi tosi hyvin ja oli hienoa aikaa pelata Kerhossa, mutta nyt oli uusien haasteiden aika.

NHL - mahdollisuus ja peikko

Vaikka Jokerit vakuuttelikin toimitusjohtaja Matti Virmasen suulla, että joukkue on nyt valmis, voi Ridan korvaajan etsiminen olla edessä jo muutaman viikon kuluttua.

- Siihen taitaa vielä olla matkaa, että herrat sorvaa sopimuksen. Omassa sopimuksessani Jokerien kanssa on pykälä, että jos saan NHL:ään sopimuksen, voin lähteä.

- Tällä hetkellä näen sen niin, että pelaan Jokereissa tämän kauden. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Mietin vaan näitä jokerikuvioita, enkä sitä, mitä tapahtuu meren takana.

Vaikka NHL:n työsulku päättyisikin, on Ridan tilanne Oilers-organisaatiossa varsin sekava. Viime kesänä tehty sopimus kului loppuun työsulkukauden aikana, eikä uudesta neuvotella ennen työriidan päättymistä.

- Jos NHL:ssä tulee työehtosopimus ja neuvottelut mätsää, niin sitten on mahdollisuus siihen. Olen kuitenkin
asennoitunut niin, että pelaan täällä koko kauden.

Mahdolliseen sopimukseen Oilersin kanssa vaikuttavat myös tulevan työehtosopimuksen yksityiskohdat. Yksi mahdollisista uudistuksista koskisi joukkuekohtaista pelaajamäärää - ja sitä kautta juuri Ridan tapaisia marginaalipelaajia.

- Aina kun itse olen ollut NHL-joukkueen mukana, olen ollut kiikun kaakun siinä ylimääräisenä. Sen aika näyttää, jos pelaajia vähennetään, kenet laitetaan pois ja kenelle ei tarjota sopimusta. Siitä on mahdoton sanoa tässä vaiheessa mitään.

Ridan toistaiseksi kolme vuotta kestänyt ura Oilersin riveissä on ollut epätasainen. Ensimmäisellä kaudellaan Rita menestyi AHL:ssä mainiosti ja nousi nopeasti NHL:n porteille asti. Siihen matka on kuitenkin toistaiseksi tyssännyt.

- Viitisentoista peliä pääsin koittamaan, mutta ei se oikein ottanut tuulta purjeiden alle. Farmissa vietin pääosan ajasta.

- Pidemmän tähtäimen tavoite on tottakai NHL:ssä. Se vaan vaatii ehkä vielä vähän duunia täällä, että kantaa siivet siellä.

Tuhlaajapojan kotiinpaluu

Rita on yksi surullisenkuuluisista "Hjalliksen pojista". Aikanaan markkinointitarkoituksiin lanseerattu nuorten pelaajien ryhmä hajaantui pikkuhiljaa vähin äänin kuka minnekin. Ossi Väänänen ehti käydä kasvattajaseurassaan jo menneellä kaudella, mutta Tommi Santala, Antti Hulkkonen ja Tuomas Eskelinen puuttuvat yhä joukosta.

- Vitsailtiin juuri Dahlmanin ja Jalkasen kanssa, että tämähän näyttää kuin Jokerien A:lta joskus. Istuttiin tuolla kopissa vierekkäin ja taidettiin aikanaan istua Pirkkolassakin. Muutama kaveri vielä, niin on sama tunnelma kuin silloin.

Syyt vuosituhanteen vaihteen nuorisoprojektin epäonnistumiseen ovat Ridallekin selviä.

- Täällä oli kovatasoisia pelaajia, oli kova haaste tunkea tänne ja vakiinnuttaa paikka. Jätkiä lähti katselemaan, jos muualla onnistuisi helpommin.

Parin edelliskauden aikana suunta on ollut toinen.

- Kun taas katsoo viime vuosia, junioreista on tullut kovia jätkiä ja ottanut paikan joukkueessa - Filppulaa ja Lepistöä. Silloin oli vaikeata, mutta nyt on organisaatio alkanut enemmän tuottaa omia nuoria.

Tulevan kauden roolistaan Rita ei ole valmentajien kanssa vielä ehtinyt keskustella, mutta tavoitteet ovat jo selvillä.

- Joukkueen ehdoton tavoite on Suomen mestaruus, täytyy aina olla. Henkilökohtaisesti toivoisin samanlaista kautta kuin viime kausi Kerhossa, että parantaisi koko ajan loppua kohti ja playoffeissa olisi parhaassa iskussa.

- Äsken olin jäällä jätkien kanssa ja kiirettä piti, että mukana pysyi. Tosi hyvä henki on joukkueessa ja oli kiva tulla ensimmäistä kertaa koppiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle