Jokerit

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

47 Janne Lahti

Jokerit
laitahyökkääjä FIN
s. 20.7.1982 Riihimäki
188 cm / 89 kg / L
sopimus: 2011

Ura:

Janne LahtiTodella lupaava HPK-juniori pelasi kaudella 2003-04 ensimmäisen liigakautensa vakiokokoonpanossa. Jotkut pelkäsivät jo miehen jäävän ikuiseksi lupaukseksi, mutta lopulta Lahdelle tarjoutui peliaikaa aina ykkösketjua myöten. Huipputaitava maalintekijä väläytti jo esimakua tulevasta iskemällä Kerholle 14 täysosumaa.

Kehitys junnasi hetken paikallaan, mutta keväällä 2006 Lahti osoitti pystyvänsä ratkaisemaan isoja pelejä. Laituri iski kahdessa viimeisessä finaalissa kolme maalia. Pelasi vielä kauden 2006-2007 Kerhossa, kunnes siirtyi Jokerien kautta Pohjois-Amerikkaan. Palasi vuoden jälkeen Suomeen ja Jokereihin.

Vahvuudet:

Lahti on isokokoinen, liukkaasti liikkuva ja älykäs hyökkääjä. Ärhäkkä pelaaja varsinkin maalin lähistöllä.

Heikkoudet:

Ominaisuudet ovat kyllä kunnossa, mutta palaset eivät ole vieläkään loksahtaneet täysin kohdalleen. Loukkaantumiset ovat vaivanneet viime vuosina, tehoja ja tasaisuutta kaivataan lisää.

Rooli:

Tarjolla on paikka aina ykkösketjua myöten ja ylivoima-aikaakin on luvassa.

Päivitetty 25.8.2008

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1999-00
HPK
A-jun SM-sarja
73 + 1 = 4 0 min
 
HPK
A-jun SM-sarja karsinta
126 + 4 = 10 8 min
2000-01
HPK
A-jun SM-sarja
359 + 11 = 20 16 min
2001-02
HPK
SM-liiga
361 + 0 = 1 2 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 0 min
 
HPK
A-jun SM-sarja
2222 + 11 = 33 18 min
 
HPK
A-jun SM-sarja playoffs
41 + 3 = 4 2 min
2002-03
HPK
SM-liiga
171 + 0 = 1 2 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
10 + 0 = 0 0 min
 
HPK
A-jun SM-sarja
114 + 8 = 12 31 min
2003-04
HPK
SM-liiga
4314 + 6 = 20 26 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
81 + 0 = 1 0 min
2004-05
HPK
SM-liiga
526 + 9 = 15 22 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
82 + 2 = 4 4 min
 
Haukat
Mestis
42 + 2 = 4 2 min
2005-06
HPK
SM-liiga
519 + 13 = 22 30 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
135 + 4 = 9 6 min
2006-07
HPK
SM-liiga
5620 + 14 = 34 87 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
98 + 1 = 9 4 min
2007-08
Hamilton Bulldogs
AHL
659 + 9 = 18 47 min
2008-09
Jokerit
SM-liiga
419 + 8 = 17 10 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
51 + 3 = 4 2 min
2009-10
Jokerit
SM-liiga
4615 + 10 = 25 28 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
30 + 1 = 1 0 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit