Mielipide

Puistola huitoi, Westcott potkaisi - vai kuinka?

LIIGA / Kolumni
Toisen erän jälkeen pelaajien siirtyessä kaukalosta pelaajakäytävälle tapahtui jotakin, mitä juuri kukaan ei tuntunut näkevän, mutta joka johti yhteen ottelurangaistukseen sekä ankariin jälkipuinteihin.

Virallisen version mukaan JYPin NHL-puolustaja Duvie Westcott potkaisi polvella Tapparan Pasi Puistolaa ja sai ottelurangaistuksen. Mutta tapahtuiko ennen tätä jotakin, mikä provosoi Westcottin tekemään epäurheilijamaisen teon? Annetaan päätuomari Reijo Ringbomin ensin kertoa oma versionsa.

- En itse nähnyt tapausta, mutta linjurit olivat hyvin siellä pelaajien välissä sijoittuneina. Kuulemani perusteella Westcott oli painanut Puistolaa alaspäin ja potkaissut tätä polvellaan. Ottelurangaistus on ainoa oikea tuomio, ei tässä ollut jossittelun varaa. En ota kantaa siihen, minkä syyn takia Westcott on silmäkulma auki, sehän on voinut tulla mistä vaan. Mutta kuitenkin pelaajat molemmista joukkueista hyväksyivät tuomioni, ei siinä sen kummempaa, Ringbom totesi ottelun jälkeen.

Paikalla olleiden järjestysmiesten mukaan Westcott ei kuitenkaan missään tapauksessa suorittanut potkua. Muutoinkin heidän mukaansa merkittävää kahnausta oli tapahtunut myös Puistolan toimesta, mitä ounasteli myös JYPin päävalmentaja Matti Alatalo.

- Todella vaikea sanoa, koska en nähnyt ja turha minun on tässä lähteä siitä puhumaan, mutta jotainhan on täytynyt tapahtua. En halua omaa pelaajaani puolustella - hän on tehnyt varmasti virheen, mutta jotain on täytynyt tapahtua ennen sitä. Mutta mitä, sitä ei tunnu tietävän kukaan, Alatalo sanoi lehdistötilaisuudessa.

Radioon haastateltu JYPin kolmossentteri Juha-Pekka Hytönen kertoi Puistolan tökänneen ensin mailanpäällä Westcottia silmäkulmaan, minkä jälkeen Westcott oli hermostunut ja kostanut Puistolalle. Samansuuntaista kertoi myös JYP-pakki Jyri Marttinen ottelun jälkeisessä haastattelussa Ravintola Hurrikaanissa.

- Puistola löi mailan- tai kyynärpäällä silmään. En nähnyt lyöntiä, mutta näin vekin Westcottin naamassa. Siitä sitten temperamentti kuohahti.

Marttinen näki kuitenkin potkun jälkeiset tapahtumat.

- Puistola makasi maassa ja itki. Ei tää mitään jalkapalloa ole! Sitten se kuitenkin nousi ja käveli koppiin. Aika raukkamainen teko mun mielestä, Marttinen kritisoi välikohtauksen tapparalaisosapuolta.

Westcottin ottelurangaistuksen poikima vähintään yhden pelin huili on kova kolaus JYPille, sillä pelaamansa 40 minuutin aikana Westcott ehti tehdä kaksi maalia ja pelata tutun varmaa oman pään peliä. Mikäli kuitenkin myös Pasi Puistolalle tulisi pelikieltoa tapahtumasta, se olisi vastaavan kokoluokan heikennys Tapparalle. Kurinpitomenettelyt tästä tapauksesta voivat siis olla lähes ratkaisevassa asemassa siinä, miten JYPin ja Tapparan pudotuspelisarjassa käy.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös