Ilves

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

51 Pasi Määttänen

Ilves
keskushyökkääjä FIN
s. 11.6.1972 Tampere
178 cm / 85 kg / L
sopimus: 2011

Ura:

Pasi Määttänen

Ilveksen kasvatti, joka pelasi nuoruusvuotensa Tampereella. Pelasi nuorena maajoukkueessa ja odotuksia oli ilmassa. Ei kuitenkaan ikinä murtautunut kovimmalle tasolle.

Lähti kesällä 1996 pitkälle reissulle aloittaen Raumalta. Seuraavaksi vastaan tulivat Lappeenranta sekä Hämeenlinna. Kaksi kautta mies viihtyi kussakin joukkueessa ja sitten olikin siirto ulkomaille edessä.

Elitserienin HV71:ssa hän pelasikin neljä kautta ja voitti yhden Ruotsin mestaruuden keväällä 2004. Paluu Suomeen oli edessä hiljalleen perhesyistä. Nousi Ilveksen kapteeniksi Raimo Helmisen lopetettua pelaajauransa ja jatkaa edelleen joukkueessa. Noussut ehjempien kausien ansiosta joukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon myös pelillisesti.

Vahvuudet:

Määttänen loistaa hyvän mailatekniikkansa ansiosta. Ikä tuonut viisautta pelaamiseen, ja nopeus ei ole kärsinyt pelivuosien takia. Älykäs ja kokenut pelaaja. Tasainen suorittaja.

Heikkoudet:

Liike hidastunut hieman, mutta pärjää silti nuoremmilleen. Sortuu ajoittain yliyrittämiseen joutuessaan kannattelemaan joukkuetta.

Rooli: Joukkueen kapteeni ja kahden ensimmäisen ketjun hyökkääjä.

Päivitetty 16.07.2010

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1989-90
Ilves
A-jun SM-sarja
3118 + 21 = 39 22 min
1990-91
Ilves
A-jun SM-sarja
3328 + 20 = 48 52 min
 
Ilves
A-jun SM-sarja playoffs
76 + 5 = 11 4 min
 
Ilves
SM-liiga
80 + 2 = 2 2 min
1991-92
Ilves
A-jun SM-sarja playoffs
62 + 3 = 5 4 min
 
Ilves
SM-liiga
243 + 0 = 3 8 min
 
Ilves
A-jun SM-sarja
167 + 6 = 13 36 min
1992-93
Ilves
SM-liiga
4815 + 13 = 28 14 min
 
Ilves
SM-liiga playoffs
41 + 0 = 1 4 min
1993-94
Ilves
SM-liiga
4610 + 8 = 18 30 min
 
Ilves
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 2 min
1994-95
Ilves
SM-liiga
5011 + 15 = 26 28 min
 
Ilves
SM-liiga karsinta
70 + 4 = 4 4 min
1995-96
Ilves
SM-liiga
457 + 8 = 15 22 min
 
KOO-VEE
I divisioona
10 + 1 = 1 0 min
 
Ilves
SM-liiga playoffs
31 + 0 = 1 0 min
1996-97
Lukko
SM-liiga
479 + 20 = 29 22 min
1997-98
Lukko
SM-liiga
4215 + 12 = 27 14 min
1998-99
SaiPa
SM-liiga
4715 + 9 = 24 18 min
 
SaiPa
SM-liiga playoffs
74 + 6 = 10 2 min
1999-00
SaiPa
SM-liiga
4419 + 14 = 33 52 min
2000-01
HPK
SM-liiga
5615 + 17 = 32 28 min
2001-02
HPK
SM-liiga
5518 + 28 = 46 34 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
73 + 2 = 5 12 min
2002-03
HV-71
Elitserien (SWE)
4914 + 27 = 41 46 min
 
HV-71
Elitserien playoffs
73 + 2 = 5 2 min
2003-04
HV-71
Elitserien (SWE)
4113 + 7 = 20 30 min
 
HV-71
Elitserien playoffs
122 + 0 = 2 2 min
2004-05
HV-71
Elitserien (SWE)
203 + 3 = 6 6 min
2005-06
HV-71
Elitserien (SWE)
262 + 4 = 6 8 min
 
HV-71
Elitserien playoffs
110 + 2 = 2 8 min
2006-07
Ilves
SM-liiga
5214 + 13 = 27 38 min
 
Ilves
SM-liiga playoffs
70 + 2 = 2 0 min
2007-08
Ilves
SM-liiga
5511 + 21 = 32 38 min
 
Ilves
SM-liiga playoffs
92 + 1 = 3 2 min
2008-09
Ilves
SM-liiga
5816 + 15 = 31 48 min
 
Ilves
SM-liiga playoffs
31 + 0 = 1 0 min
2009-10
Ilves
SM-liiga
4115 + 25 = 40 4 min
 
Ilves
SM-liiga karsinta
51 + 9 = 10 4 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit