HIFK
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
60 Jan Lundell
HIFK
maalivahti ![]()
s. 26.11.1973 Helsinki
191 cm / 88 kg / L
sopimus: 2011
Ura:

Jan Lundell on ehtinyt uransa aikana kiertää Euroopan kiekkokaukaloita huolella. Ulkomailla Lundell on ehtinyt pelata niin Ruotsissa Frölundassa, Saksassa Augsburgissa kuin Tanskan Rödovressa. Lundell nousi ensimmäistä kertaa SM-liigaan ja IFK:hon PiTa:n divisioonajoukkueesta kaudeksi 1996-97. Lundell sai väistyä IFK:ssa kaksi kertaa Tim Thomasin tieltä, kesken kausien 1997-98 ja 1998-99. Loppukaudet TPS:ssä ja Kärpissä päättyivät silloin Lundellin osalta pettymyksiin pudotuspeleissä.
Seuraavina kausina Lundell edusti ulkomaalaisten seurojensa ohella Suomessa Pelicansin, HPK:ta, FPS:ää, Ässät, Lukkoa ja kaudella 2003-2004 HC Salamoita, josta hänet pestattiin kesken kauden takaisin IFK:hon. Kaudella 2005-06 Lundell kilpaili ykkösmaalivahdin tontista Tom Askeyn kanssa. Askey joutui lopulta väistymään ja hänet kaupattiin Jokereihin.
Kaudet 2006-2008 menivät HIFK:n ykkösvahtina. Kesällä 2008 siirtyi Tsekin kakkosliigaan, josta palasi yhden kauden jälkeen jälleen HIFK:n listoille.
Vahvuudet:
Lundell on isokokoinen ja hyvin peittävä maalivahti. Parhaimmillaan lähietäisyydeltä tulevissa laukauksissa, jotka peittää kropallaan ja jaloillaan. Kehittänyt perustorjuntojaan viime vuosina. Tunnollinen ja tarkka harjoittelija.
Heikkoudet:
Suuremmat ongelmat Lundellilla ovat kaukolaukauksissa, jotka livahtelevat joskus taakse liian helposti. Lundellia on pidetty myös uransa aikana maalivahtina, joka ei aina kestä painetta.
Rooli:
Kauden alussa kakkosvahti, joka tuuraa tarvittaessa ja auttaa joukkueen nuoria veskareita.
Päivitetty 6.9.2009
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Jan Lundell Rauman Lukkoon (25.8.2001)
- Jan Lundell siirtyy Tanskaan (10.1.2002)
- Welling ja Lundell Salamoiden tuoreimmat hankinnat (10.8.2003)
- Jan Lundell IFK:n maalinsuulle (29.12.2003)
- Salamoille kolme lainapelaajaa HIFK:sta (20.1.2004)
- HIFK julkaisi nipun jatkosopimuksia (29.4.2004)
- Jan Lundell toistaiseksi Salamoissa (24.9.2004)
- Pelaajaliikenne jatkuu Salamoissa (19.1.2005)
- HIFK:n maalivahdit sairastuvalle (26.2.2008)
- Jan Lundell Tshekin kakkosliigaan (23.5.2008)
- Marko Toivonen siirtyy Tshekin kakkosliigaan (9.9.2008)
- Jan Lundell palaa HIFK:n veräjänvartijaksi (13.8.2009)
- Jan Lundell hakee peliaikaa Mestiksestä (27.1.2010)
- Peltonen ja Riksman HIFK:n riveihin (5.5.2010)
- Lundell vai Stathos? (2.4.2004)
- Maalivahtien elämää (23.3.2006)
- Jan Lundell - ikuisesta kakkosesta ykköseksi (10.9.2006)
- Maalivahtietu selvästi Kerholla (15.3.2007)





