TPS:n tehottomuus palautti Ilveksen voittokantaan

LIIGA / Raportti
Ilves teki lauantaina pitkään odotetun paluun voittojen tielle. Uhriksi joutui TPS, jonka hyökkäyspelin laihat tulokset siivittivät tamperelaiset 3-0-voittoon. TPS on nyt pelannut kotikaukalossaan yli 160 minuuttia ilman maalia, kun taas Ilves otti koko kauden toisen puhtaan vierasvoittonsa.

Tampereen Ilveksestä tuli toinen peräkkäinen TPS:n Turkuhallissa nollannut joukkue. Torstaina Pelicans päätti turkulaisten voittoputken 5-0-lukemin, lauantaina pisteet haki Ilves. TPS onkin pelannut kotikaukalossaan jo kahdeksan erää ilman ainuttakaan tehtyä maalia.

Paikkoja maalijuhlien järjestämiseen riitti silti lauantainakin. Palloseura sai yrittää Miika Wiikmanin ohittamista läpiajoista, ylivoimatilanteista, harhasyötöistä ja hyviltä vetopaikoilta, mutta kaikki ratkaisut päätyivät joko Wiikmanin tai kenttäpelaajien suojuksiin, tai päätylaitaan.

Ilves sen sijaan oli isäntänsä vastakohta. Tamperelaiset hyödynsivät paikkansa ja Marek Schwarz joutui kaivamaan kiekon selkänsä takaa kahdesti. Kirsikan kakun päälle asetteli Henri Tuominen iskemällä loppuminuuteilla vielä tyhjään maaliin.

– Kaveri oli parempi maalinteossa. Me saatiin Pelicans-peliin verrattuna hyvä energia, mutta emme pystyneet käyttämään omia hetkiämme. Sen seurauksena päästettiin muutama helppo maali, mutta niitä tietenkin tulee kun ei pystytä tekemään toiseen päähän, TPS:n päävalmentaja Pekka Virta mietti.

– Tauolle päästään hyvään aikaan. Istutaan pöydän ääreen ja katsotaan kuka on mitäkin mieltä, ja miten tästä sitten jatketaan.

Ilveksen päävalmentaja Seppo Hiitelä oli pelillisistä puutteista huolimatta tyytyväinen omiensa asennoitumiseen.

– Tultiin tänne aika vaikeasta paikasta ja olen tyytyväinen joukkueen tämän päivän ilmeeseen. Blokattiin ensimmäisessä erässä enemmän laukauksia kuin kahdessa viime pelissä yhteensä, ja se on merkki joukkueen sitoutumisesta.

– Pelillisesti meillä on tietysti paljon parannettavaa. Kiekollinen peli täytyy saada huomattavasti paremmaksi, Hiitelä jatkoi.


Ilves-maali pysyi paikoista huolimatta koskemattomana.

Vain yksi maali kahdessa erässä

Kokonaisuutena ottelu oli varsin tasainen. Jo avauserässä läpsyteltiin molemmissa päädyissä ja ainoat merkittävät kontrollijaksot nähtiin ylivoimilla, joita TPS:llä oli kaksi ja Ilveksellä yksi. Kumpikaan joukkue ei varsinaisesti loistanut pyörittäessään ylivoimaa, mutta kotijoukkue onnistui luomaan edes jonkinlaista painetta Ilveksen päätyyn.

Toisessa erässä TPS pääsi kolmannelle ylivoimalleen heti parin minuutin jälkeen, mutta nollat pysyivät taulussa. Parhaan tilanteen kehitteli kultakypärä Ville Vahalahti antamalla Antti Kangasniemen jäähyn aikana tarkan passin maalin eteen Tomas Plihalille, joka kuitenkin sohi ohi kiekosta.

TPS sohi toisen erän alkupuolella vielä uudelleen, joskin tällä kertaa omalla puolustusalueellaan. Matias Sointu ryösti kiekon Markus Palmrothilta ja vaikka Schwarz torjui Soinnun laukauksen, onnistui maalille kiirehtinyt Toni Rajala sohimaan pelivälineen maaliin vieden vierasjoukkueen johtoon.

Maali siirsi hallinnan Ilvekselle, joka alkoi luoda tilanteita jatkuvalla syötöllä. TPS puolestaan lamaantui, eikä Palloseura saanut aikaan oikein mitään. Lisäksi Ilves sai pian ylivoiman Ryan Stonen työnnettyä Martti Järventietä selästä parin metrin päässä sivulaidasta. Stonen kaksiminuuttisesta johtunut ylivoima oli Ilvekseltä kenties illan paras, mutta tulokseton, sillä Schwarzin torjuntoja seuranneet irtokiekot saivat odottaa lähintä TPS-pelaajaa rauhassa.

Tuominen viimeisteli tyhjiin

Ilveksen yhden maalin johto piti toiselle erätauolle asti, vaikka puolittaisia läpiajoja tarjoiltiin niin Ilveksen Rajalalle, kuin TPS:n Jakub Cernylle ja Marko Virtalallekin. Kolmannen erän alussa tasoitusta pääsi yrittämään myös Jarkko Hattunen, jonka kaksi edellä mainittua TPS-hyökkääjää pelasivat läpiajoon. Hattunen onnistui jo horjuttamaan Wiikmanin tasapainoa, mutta laiturin laukaus suuntautui lähemmäs katsomon alarivejä, kuin maalia.

Tamperelaisjoukkue kasvatti johtonsa kahteen maaliin Toni Mäkiahon jouduttua rangaistusaitioon. Mark Leetä korkealla mailalla täräyttänyt Mäkiaho seurasi sivusta, kun Masi Marjamäki polki vauhdilla oikeasta laidasta Timo Seppäsen ympäri maalille ja sijoitti kiekon tyylikkäästi vasempaan alakulmaan. Osa kunniasta kuuluu myös Joonas Raskille, jonka puolenvaihto päästi Marjamäen vauhtiin.

2-0-osuman jälkeen TPS:n jatkoi takaa-ajoaan ja hyville maalipaikoille pääsivät puolustukselta karannut Marko Anttila, jälkitilanteesta vetopaikan saanut Mario Scalzo ja hieman myöhemmin Wiikmanin syötön katkaissut Stone.

Tuloksettomat kavennusyritykset päättyivät lopulta maaliin, mutta TPS:n kannalta väärään päätyyn. Kuudennen kenttäpelaajan jäälle reilut kaksi minuuttia ennen loppua ottaneen TPS:n pyöritys päättyi Leen syötönkatkoon ja Tuominen sai viimeistellä loppunumeroiksi 3-0.

Lauantain ottelu saatteli molemmat joukkueet yhdeksän päivän tauolle. Tositoimiin palataan seuraavan kerran tiistaina 15. marraskuuta, jolloin TPS isännöi JYPiä ja Ilves vierailee Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle