Hämeenlinnassa saa vihdoinkin hymyillä

LIIGA / Raportti
Näistä juhlista todellakin nautittiin.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
HPK on odottanut voittoaan pitkään ja lauantaina se irtosi. TPS jäi kotikaukalossaan toistamiseen tällä viikolla nollille ja täysi pistesaalis lähti Kerhon mukana Hämeenlinnaan 3-0-lukemin (0-1, 0-1, 0-1).

Alku ei siltä näyttänyt, mutta HPK kairasi pisteet Turkuhallista. Juuse Saroksen nollapeli, TPS:n onneton viimeistely ja HPK:n tehokkuus isäntien maalin edessä olivat avainasioita matkalla 3-0-vierasvoittoon.

TPS oli kiekon herra läpi illan, mutta ei olisi saanut sitä maaliviivan yli edes jalkapallokentällä. Varsinkin ensimmäinen erä oli lähes täyttä yhteen päätyyn pelaamista. HPK ei saanut kiekkoa hallitusti hyökkäysalueelle kertaakaan erän avauspuoliskon aikana.

Turkulaispainostuksesta huolimatta juuri HPK oli se, joka heilutti maaliverkkoja - jo ensimmäisessä erässä. Jesse Saarinen sai Borna Rendulicin laukausta seuranneen irtokiekon lapaansa ja ohitti Fredrik Norrenan. Samoilta etäisyyksiltä syntyivät myös Juha Kiilholman 2-0- ja Jere Sallisen 3-0-osumat.

- Juuri eilen juteltiin siitä, miten maalille pitäisi mennä enemmän. Ja sieltä ne maalit nyt tulivatkin, Kiilholma kiteytti.

- Kyllä kaveri painosti, eikä tämä mikään unelmavoitto ollut, jatkoi Sallinen.

18-vuotias Saros pelasi ehjän ottelun, vaikka TPS:n tulivoima olikin yhä pimennossa. Forssalainen otti 33 torjuntaa ja piti ensimmäistä kertaa urallaan nollan Liiga-kaukalossa. Saros oli hyvin mukana TPS:n viivalaukauksissa ja pysäytti ongelmitta myös ne harvat TPS-kudit, jotka oli kyetty pohjustamaan suunnitelmallisilla syötöillä.

- Meillä oli hyvä maalivahti. Puolustaminenkin oli välillä ihan miehekästä, mutta kyllä tässä osasyynä oli se, ettei kaveri saanut oikein mistään sisään, Sallinen myönsi.

Kerho-laiturin kommentti kertoo turkulaisten tämänhetkisestä tuskasta. Vastustajan maalivahti merkkautti nollapelin jo kolmannen kerran viidessä viime ottelussa. Lauantaina TPS pääsi lähimmäs maalintekoa enimmäkseen pomppujen kautta, tosin Tero Koskirannan hukkaama tyhjä maali, Saroksen patjaan kolahtanut Francis Parén kolmannen erän one-timer ja Dan Sextonin lukuisat laukausyritykset jättivät kotijoukkueen leiriin runsaasti harmiteltavaa.

- Alku oli Tepsin, mutta kestimme sen rynnistyksen hyvin. Pikku hiljaa peli sitten kääntyi meille, kun pysyimme kärsivällisinä. Sillä ei tosin ollut tässä vaiheessa mitään merkitystä, miten voitetaan, iloinen Kiilholma totesi.

Lokakuun ensimmäisen voiton, ensimmäisen yli yhden tehdyn maalin illan, ja Saroksen ensimmäisen nollapelin lisäksi myös tuore HPK-valmentaja Pasi Arvonen sai tililleen jotain uutta. Ensimmäinen voitto HPK:n luotsina ei irronnut tyylillä, mutta katkaisi piinaavan kuuden ottelun tappioputken.

- Ei sen vieraskaukalossa tarvitse niin hienoa ollakaan. Ei tämä touhu tähän mennessä mitään nannaa ole ollut. Voitto oli valtavan tärkeä, Sallinen näki.

- Peli ei vielä ole meidän näköistämme ja meidän pitää etenkin puolustaa paremmin omassa kenttäpäädyssämme. Tänään oli vähän karusellia.

Mustavalkoisten myllerrys ei kuitenkaan koitunut HPK:n kohtaloksi. TPS hallitsi kiekkoa, voitti laukaukset maalia kohti 33-23 ja pelasi kuusi ylivoimaa, mutta jäi kaikin puolin tyhjin käsin. Kerho sen sijaan rimpuili kauden kolmanteen vierasvoittoonsa ja vähät välitti tyylipisteistä.

Toisen erän lopussa alivoimalla kauden kuudennen maalinsa tehnyt Kiilholma summasi molempien joukkueiden tilanteet ja lauantain ratkaisun osuvasti.

- Saimme vihdoin sen toisen maalin...vaikkei sitä olisi tänään edes tarvittu.

» Lähetä palautetta toimitukselle