Viides kerta sanoi toden

LIIGA / Raportti
Tuomas Suominen viimeisteli TPS:n kolmannen maalin, joka oli liikaa HIFK:lle. Maali oli samalla myös TPS-laiturin kauden kolmas.
Kuva © Timo Savela
Turkuhallin vähälukuinen yleisö näki kahden väsyneen joukkueen kohtaamisen, joka päätyi TPS:n kauden ensimmäiseen voittoon HIFK:sta. HIFK liittyi JYP:n ja Kärppien ohella niiden joukkeiden rivistöön, jotka ovat tulleet helmikuussa Turkuun neppailuvaihde silmässä ja poistuneet tappio niskassaan.

TPS jäi otteluun lähdettäessä telineisiin ja HIFK hallitsi alkua. Hallinta johti myös avausmaaliin TPS:n merkkauspelin petettyä kolmen minuutin kohdalla. HIFK:lle tarjoutui hieman ennen erän puoltaväliä paikka karata alivoimalla kahden maalin johtoon, kun vieraille tuomittiin peräti kaksi rangaistuslaukausta, mutta TPS-vahti Fredrik Norrena torjui molemmat.

Muutamaa minuuttia myöhemmin TPS tasoitti ja oli ottelussa niskan päällä siitä lähtien. Toisen erän alussa kotijoukkue siirtyi johtoon ja näytti erän loppua kohden hieman hukkaavan otettaan, mutta kolmannen erän alun alivoimamaalin jälkeen TPS ei enää katsonut taakseen.

Ottelun ratkaisuksi muodostui TPS:n parempi keskialueen puolustaminen, eikä HIFK löytänyt keinoja kotijoukkueen maltillisesti ja nöyrästi pelanneen viisikon murtamiseen. Häkellyttävää oli myös HIFK:n haluton esitys avauserän puolivälin jälkeen. HIFK:lle jokainen piste on tällä hetkellä arvokas, mutta helsinkiläiset eivät olleet millään tavalla valmiita taistelemaan niistä.

TPS oli väsyneistä pirteämpi

Vaikka perjantain pelillä ei TPS:lle enää ollut oikeastaan mitään merkitystä, niin voitto luonnollisesti maistui.

− Ainahan siitä tulee hyvä fiilis, kun voitamme ja kerrankin selkein numeroin. En ihan heti muista, että koska viimeksi olisi ollut näin, että enemmän ne ovat olleet joko maalin tappioita tai maalin voittoja. Peli oli todella hidastempoinen ja se sopi tänään meille yllättävänkin hyvin, TPS:n kolmannen maalin tehnyt Tuomas Suominen kertoi.

HIFK löi itsensä likoon ainoastaan ottelun alussa, jolloin hallintaa luonnollisesti edisti TPS:n heikko alku. Suomisen mukaan ottelun alku noudatti aiemmin kaudelta tutuksi tullutta kaavaa.

− Se on aika tyypillistä meidän pelaamisellemme, että joko emme pääse heti alusta mukaan tai sitten ylipelaamme.

− Pikkuhiljaa peli kuitenkin kääntyi meille ja kokonaisuutena ottelu oli meiltä aika ehjä. Emme panikoineet, pelasimme keskialueen tiiviisti ja Norrena hoiti lopussa ne muutamat paikat, joten ei meillä ollut mitään hätää.

Illan erikoisin jakso nähtiin, kun TPS pelasi avauserässä ylivoimalla. Huolimattoman pelaamisen myötä HIFK:n sentteri Corey Elkins pääsi perättäisissä alivoimavaihdoissa yksin läpi TPS-pakkien välistä. Kummallakin kerralla Elkins kaadettiin ja molemmista seurauksena oli myös rangaistuslaukaus. Elkinsin kikat jäivät kuitenkin hieman vaillinaisiksi, eikä Norrenalla ollut juurikaan vaikeuksia niiden torjumisen suhteen.

− Pelissä oli muutenkin huolimatonta pelaamista puolin ja toisin, kun me puolestaan pääsimme kolmannessa erässä samaan vaihtoon kahdesti läpi. "Norre" hoiti rankkarit hienosti ja piti meitä pystyssä. Peli oli siinä kohtaa vedenjakajalla, että kumpaan suuntaan se lähtee siitä kääntymään ja nyt se lähti meidän kannaltamme oikeaan suuntaan, Suominen pohti.

Suomisen mukaan TPS:n pelin parasta antia oli joukkueen kyky pelata kiekko nopeasti pois omalta alueelta. Muutenkin TPS teki jäällä juuri oikeita asioita ja iski tehokkaasti paikoistaan.

− Pelasimme nöyrästi ja kun saimme kolmannessa erässä alkuun pari maalia, niin HIFK oli aika aseeton loppupelin ajan. Hekin taisivat olla aika pienellä rosterilla liikenteessä, joten käytimme sitä aika hyvin hyväksemme. Kentällä oli tänään kaksi väsynyttä joukkuetta ja me olimme onneksi se pirteämpi osapuoli.

Pelin hämmentävin piirre oli se, että HIFK oli joukkueista se, jolla oli pelin tuloksen suhteen vielä jotain liossa, mutta tämä ei näkynyt jäällä alun jälkeen enää mitenkään. HIFK menetti otteensa ensimmäisessä erässä, eikä päässyt enää peliin mukaan. Tämä noteerattiin myös TPS-leirissä.

− Kyllä HIFK:n vaisuus yllätti ja varsinkin tuossa lopussa, kun odotimme koko ajan, että he tulisivat kovempaa päälle, mutta toisaalta pysyimme koko ajan hyvin pelin alla ja se taisi myös syödä heiltä parhaita aseita pois.

Pitkästä aikaa maalin makuun

Suominen itse sai kunnian viimeistellä TPS:n 3-1-maalin, jota voi hyvällä syyllä pitää maalina, joka käänsi pelin TPS:lle lopullisesti. Suomisella oli hetkeä aiemmin samassa vaihdossa paikka, mutta vanttera laituri ei ensi yrittämällä onnistunut. Toisella kerralla Suominen ei enää erehtynyt vaan niittasi kiekon varmasti oikeaan ylänurkkaan.

− Sinne oikeaan ylänurkkaan sitä hain ensimmäiselläkin kerralla, mutta eipä se sinne rystyltä lähde, kun minulla on niin löysät kädet. Mutta ihan hyvää se teki, kun ei noita maaleja ole liikaa tullut tehtyä, Suominen vitsaili.

Nöyrän puolustamisen lisäksi TPS:n kiekollinen pelaaminen oli hyvin lähellä kauden parasta. Joukkueen hyökkäyspelistä on puuttunut läpi kauden se kuuluisa punainen lanka. Viime aikojen pisteet ovat perustuneet pitkälti tehokkaaseen vastahyökkäämiseen, mutta perjantaina TPS:n hyökkäyspeli virtasi mallikkaasti ja joukkue teki peliä kyttäilyn sijasta.

− Ei minulla ole kyllä mitään käryä, että mikä siinä oikein on ollut, Suominen naurahti.

− Mutta toki voitot aina ruokkivat itseluottamusta, joka taas ruokkii parempaa pelaamista. Esimerkiksi yllättävät pisteet Jyväskylästä antoivat meille koko viikkoon intoa, hän jatkoi.

TPS:n pelaajisto on ajautunut tilanteeseen, joka lienee ammattilaisurheilijalle se hankalin. Otteluilla ei ole käytännössä mitään merkitystä, mutta silti motivaatio olisi jostain löydettävä, jotta jäljellä olevat pelit hoituisivat kunnialla.

TPS:n joukkueesta kuitenkin huokuu kova taisteluhenki, jollaista harvemmin on joukkueilla, jotka ovat vastaavassa tilanteessa. Suomisen mukaan syyt löytyvät kopissa tapahtuneista muutoksista.

− Vanhemmat yrittävät auttaa nuoria ja nuoret kuitenkin tulevat tuohon aika nöyränä tekemään sen oman roolinsa, jonka he ovat hoitaneetkin älyttömän hyvin. Kun on muutama rutisija lähtenyt kauden mittaan tuosta pois, niin ehkä se on kasvattanut yhteishenkeä.

» Lähetä palautetta toimitukselle