TPS nappasi kauden ensimmäisen voittonsa

LIIGA / Raportti
TPS:llä riitti syitä tuulettaa Turun tiistai-illassa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Viime viikolla käyntiin pyörähtänyt Liiga-kausi sai jatkoa tiistaina. Turussa yhteen ottivat TPS ja Blues, joiden välistä mittelöä oli saapunut seuraamaan reilut 4000 kiekkoihmistä. Bluesin loppukiri alkoi tällä kertaa liian myöhään ja ottelu päättyi lopulta TPS:n 3-2-voittoon.

Jo pelin alkumetreiltä pystyi aistimaan kumpi joukkue loistaisi illan tähtenä. TPS lähti otteluun pirteällä jalalla ja selkeästi nälkäisempänä. Tähän turkulaisilla oli syytäkin, sillä mollivoittoisesti alkanut Liiga-kausi ei imartele muuten nimivahvaa joukkuetta. Erän alkuun TPS onnistui luomaan vaarallisen paikan, kun turkulaisten kultakypärä Ryan Lasch tarjoili Radek Smolenakille onnistuneen syötön, mutta lupaava veto meni ohi.

Ei kuitenkaan kulunut aikaakaan, kun sama kaksikko oli pahanteossa jälleen. Ensin Lasch iski kiekon tolppaan, mistä se singahti Smolenakin jalkoihin. Hyökkääjän laukaus ei pettänyt, ja käden käänteessä tilanne oli 1-0.

Bluesin iltaa värittivät ennen kaikkea jäähyt, joita espoolaispoppoo otti peräti kahdeksan kappaletta. Tämä mahdollisti TPS:lle ylivoiman pyörittämisen moneen otteeseen, mutta mahdollisuuksista huolimatta vain yksi maali päästiin iskemään ylivoimalla. Ensimmäisen erän puolessa välissä Simon Gysbers iski kiekon maaliin siniviivan tuntumasta, minkä jälkeen Bluesin peli meni entistä sekavammaksi.

Pelin lopputulos oli Blues-luotsi Jyrki Aholle pienoinen pettymys.

− Kyllä tämä harmittaa. Pelin alussa jo oikeastaan hävittiin, kun ei heti onnistuttu. Ottelun aikana saimme kuitenkin peliä kasaan, mutta jäähyt sekoittivat paljon, totesi Aho ottelun jälkeen.

Blues sai pelistä kiinni viiveellä

Ensimmäisen erän loppu ja toisen erän alku oli Bluesin osalta sekavaa pelaamista. Turkulaispäätyyn luisteltiin kerta toisensa jälkeen, mutta painetta ei saatu luotua. TPS-pelaajat nappasivat kiekon itselleen ennen vaaratilanteiden syntyä pääsääntöisesti espoolaisten huolimattomien syöttöjen seurauksena.

− Me saimme älyttömän hyvän alun peliin, mutta toisessa erässä meinasimme taas alkaa hävittää omaa peliämme eikä hyökkäyksiin lähteminen onnistunut, kommentoi TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen ottelun kulkua.

Blues onnistui kuitenkin lopulta maalinteossa, kun Otso Rantakari iski lähes identtisen maalin TPS:n toisen maalin laukoneen Simon Gysbersin kanssa. Rantakarin kova veto siniviivalta upposi helpohkon näköisesti Teemu Lassilan selän taakse ja espoolaisten taistelutahto oli palannut.

− Toisessa erässä olimme jo selkeästi parempia, kun saimme luotua useampiakin hyviä paikkoja. Viimeisessä erässä tarjottiin hyvää mahdollisuutta tulla tasoihin, mutta emme onnistuneet, vaikka ylivoimaakin tuli, Aho harmittelee.

Espoolaisten kiri alkoi liian myöhään 

Kolmannen erän alussa tilanne näytti TPS:n kannalta tukalalta. Toisen erän lopulla Ilkka Pikkarainen talklasi Bluesin Kim Hirschovitsiä 5+20-minuuttisen arvoisesti, mikä mahdollisti Bluesille viiden minuutin ylivoiman heti kolmannen erän alkuun.

Turkulaiset pitivät kuitenkin pään kylmänä Bluesin pyörittäessä raivoisaa ylivoimaansa. Kaikesta yrittämisestä huolimatta kiekko pysyi kuitenkin visusti pois TPS-maalista ja Bluesin tasoitus jäi espoolaisten harmiksi syntymättä.

− Taistelumme etenkin alivoimalla oli erityisesti loistavaa, sillä siitä vastustaja usein on niitä maaleja tehnyt, Suikkanen kiitteli omiensa taistelua pitkän alivoiman aikana.

Bluesin taistelu kiihtyi kiihtymistään kolmannen erän loppua kohden. Espoolaiset elättelivät aina viime sekunneille toiveita tasoitusmaalista, vaikka TPS pääsikin iskemään illan kolmantensa viisi minuuttia ennen ottelun loppua. Lauri Tukonen sai Marko Virtalalta nappisyötön maalin kulmalle ja iski illan voittomaalin.

Kolmanteen erään Blues sai vielä rankkarinkin, mutta 3-2-maali syntyi lopulta kaksi sekuntia ennen päätössummeria. Harmillisen myöhään alkanut kiri ei riittänyt ja TPS nappasi kauden ensimmäisen voittonsa. Päävalmentaja Kai Suikkanen kiitteli voitosta ennen kaikkea joukkueessa vallitsevaa hyvää henkeä.

− Ennen ottelua puhuttiin juurikin siitä, että nyt pelataan joukkueelle ja pitää unohtaa mitä siellä selässä lukee. Tänään pelasimme Tepsin logolle. Nostan hattua kaikille, tämä oli joukkuepelaamista.

Molemmat joukkueet jatkavat Liiga-taivaltaan jo torstaina, kun TPS saa vieraakseen KalPan ja Blues toimii isäntänä HIFK:lle. 

» Lähetä palautetta toimitukselle