SaiPa rankaisi virheistä

LIIGA / Raportti
Tapparan kiri hyytyi Spinan rangaistuslaukausmaaliin.
Kuva © Jarno Hietanen
Tampereella koettiin shokkialku, kun SaiPa latoi taululle lukemat 0-2 alle minuutissa. Tappara taisteli tasoihin, mutta toisen erän lopussa tullut rangaistuslaukausmaali katkaisi lupaavan kirin.

Tappara-pelaajat aloittivat pelaamisen vasta 38 sekunnin jälkeen. Siinä ajassa SaiPa oli hyökännyt kaksi kertaa ja tehnyt kaksi maalia. Tappara-viisikko oli kummassakin maalissa tuuliajolla.

– Tänään ei oltu kyllä yhtään valmiita pelaamaan. Ensimmäinen minuutti meni ohi vaikka jäällä oli kokeneita jätkiä, kommentoi Tappara-valmentaja Jussi Tapola joukkueensa suoritusta.

– Saatiin tehokas alku ja se vähän hämäsikin meitä. Eli lähdettiin liikaa ajattelemaan hyökkäyksen kautta, analysoi päävalmentaja Pekka Tirkkonen SaiPan peliä.

Tappara sai juonesta kiinni

Toiseen erään Tappara tuli aivan erilaisella energialla ja intensiteetillä. Erän alkupuolella kirvesrinnat pääsivät pelaamaan ylivoimaa, joka ei avauserässä toiminut. Nyt toimi. Kavennusmaali syntyi heti aloituksen jälkeen, ja rangaistusta ehti kulua vain viisi sekuntia. Jan-Mikael Järvinen ohjasi maalin edestä Teemu Aallon siniviivalaukauksen ohi Jussi Markkasen.

Tapola kiisti käyttäneensä poppakonsteja erätauolla.

– Kyllä pelaajat itse tietää, että on hölmöilty. Pelin alussa oli vähän käsijarrua ja jännittämistä, käytiin hitaalla.

Heti kavennuksen jälkeen SaiPakin pääsi ensimmäisen kerran kokeilemaan ylivoimaansa ja saikin luotua maalin eteen avopaikan, mutta Juha Metsola sai venytettyä hanskansa laukauksen tielle.

Metsola venyi huipputorjuntaan ja piti Tapparan mukana pelissä.
Kuva © Jarno Hietanen

Tappara lisäsi kierroksia erän edetessä, ja puolivälin jälkeen tasoitus syntyi. Antti Erkinjuntti teki jo kauden toisen maalinsa komealla laukauksella ylänurkkaan.

– Meiltä lähti ajatus karkaamaan, ja tehtiin vääriä ratkaisuja. Meinattiin hölmöillä peli vastustajalle, mutta onneksi kestettiin, summasi Tirkkonen.

Tapparan kiri katkesi toisen erän lopussa. Kristian Kuuselan yksi monista harhasyötöistä päätyi David Spinalle, joka karkasi alivoimalla läpi. Metsola torjui Spinan läpiajon, mutta tilanteesta tuomittua rangaistuslaukausta ei. Tilanne kuumensi tunteita, koska hetkeä aiemmin David Kolomatis kaatui soolonsa päätteeksi SaiPa-maalin edessä, eikä tilanteesta tuomittu jäähyä.

– Siinä hetkessä koin, että vääryys tapahtui, kommentoi Tapola.

Tuomaritoiminta on aina kätevä tekosyy, mutta todellisuudessa Tappara hukkasi itse omat mahdollisuutensa. Liian moni laukaus tyrehtyi SaiPa-pelaajiin tai jäi kokonaan laukomatta, kun haettiinkin syöttöä parempaan maalipaikkaan.

Tapparan kiri jäi tyngäksi

Kolmanteen erään Tappara ei saanut samanlaista tsemppiä, mitä toisessa erässä nähtiin. Näennäistä yrittämistä löytyi, mutta varsinkin omassa päässä nähtiin runsaasti kiekonmenetyksiä ja hasardi-ratkaisuja.

– Paikkoja saatiin, mutta jotenkin tuntui, että se toisen erän loppu oli kova paikka joukkueelle eikä saatu sitä kiriä, mikä olisi pitänyt saada.

Aivan pelin loppuun Tappara sai ylivoiman ja otti maalivahdin pois. Yhden hyvän maalipaikan joukkue sai luotua, mutta Markkanen venyi poikittaissyötöstä lähteneen laukauksen eteen.

Tapola oli syystäkin omiensa esitykseen tyytymätön.

– Meidän ongelmakohta on, että se taso mihin pystytään parhaimmillaan, ei ole kestänyt koko ottelua.

– Ei tätä harjoittelun piikkiin laiteta. Ei me niin kovaa olla harjoiteltu, että se selittäisi huonon alun, viittasi Tapola sekä tähän otteluun että kauden alkuun kokonaisuutena.

Tapolan ajatukset jatkon suhteen olivat selkeät.

– Nyt käydään joukkueen kanssa tarkasti läpi, miksi ei oltu valmiita.

– Ainakin alku muuttuu ensi peliin!

» Lähetä palautetta toimitukselle