Kärpät venytti välieräsarjan ratkaisun seitsemänteen peliin

LIIGA / Raportti
Jani Hakanpään tehot siivittivät Kärpät vierasvoittoon.
Kuva © Jarno Hietanen

Tappara aloitti ottelun väkevästi. Kotijoukkueen energinen sisääntulo sai aikaan muutaman vaaratilanteen Sami Aittokallion vartioimalle Kärppä-maalille heti ensimmäisissä vaihdoissa, mutta salamamaalia ei nähty.

Erän edetessä Kärpät pääsi paremmin otteluun mukaan, muttei onnistunut luomaan yhtä vaarallisia tekopaikkoja kuin pitkiä pyörityksiä oululaisten puolustusalueella esittänyt Tappara.

Vahvasta otteestaan huolimatta kotijoukkue ei onnistunut kuitenkaan maalinteossa, vaikka joukkueelle siunaantui loistavia maalintekomahdollisuuksia muun muassa ylivoiman ja Jere Karjalaisen läpiajon muodossa.

Kärpät kuskin paikalle toisessa erässä

Ottelun toisessa erässä Kärppä-karvaus tukki tehokkaasti Tappara-puolustajien syöttölinjat ja Tapparan pelin avaaminen puuroutui pahasti.

Kun erää oli pelattu vain puolitoista minuuttia, nähtiin myös ottelun avausmaali. Alexander Bonsaksen ei saanut käynnistettyä Tappara-hyökkäystä toivotulla tavalla, jonka seurauksena väkevän nousun tehnyt puolustaja Jani Hakanpää pääsi iskemään vierailijat maalin johtoon.

Kärpät sai Hakanpään maalista hyökkäyspeliinsä lisää virtaa ja pelin painopiste siirtyi Tapparan puolustusalueelle. Erän puolenvälin jälkeen kotijoukkueelle tarjottiin mahdollisuutta tulla tasoihin ylivoimalla kahteenkin otteeseen, mutta maalinteko ei hyvistä tilanteista huolimatta Tapparalle maistunut.

Niinpä vanha sanonta "jos et itse tee, niin kaveri tekee" osoittautui jälleen ajankohtaiseksi. Selviydyttyään erikoistilanteista kuivin jaloin vierailija Kärpät rynnisti erän lopussa vahvasti Tapparan puolustusalueelle, sai aikaan kovan ruuhkan Tomi Karhusen vartioimalle maalille ja karkasi ottelussa jo 0-2 johtoon nuoren Taneli Ronkaisen onnistuttua maalinteossa.

Markus Nutivaaran loukkaantumisen myötä kokoonpanoon nousseelle Ronkaiselle maali oli jo toinen välieräsarjassa Tapparaa vastaan.

59.59

Kolmannessa erässä Tappara alkoi taas hiljalleen löytää keinoja Kärppien keskialueen trapin ohittamiseen ja sitä kautta maalipaikkojakin alkoi jälleen syntyä. Kova työnteko tuotti lopulta tamperelaisittain toivotun tuloksen kun Nick Plastinon matala laukaus löysi tiensä Aittokallion vartioimaan maaliin hieman erän puolenvälin jälkeen.

Tappara sai maalistaan lisää energiaa ja oli lähellä iskeä ottelun tasoihin pian Plastinon maalin jälkeen, mutta Kärpät ja hyvin torjunut Aittokallio kestivät. Erässä ja koko ottelussa huomionarvoista oli varsinkin Tapparan ylivoimapelaamisen neuvottomuus, sillä kuudesta mahdollisuudesta huolimatta kotijoukkueen ylivoimatehot jäivät nollaan.

Hyökkääjä Jani Lajunen myönsi, että ylivoimaan jäi parantamisen varaa

- Kärpät tuli (alivoimalla) aggressiivisesti päälle ja meidän ratkaisevat syötöt olivat vähän huolimattomia, niitä pitää petrata. Tänään oli tämmöinen päivä ylivoimalla, huomista kohti.

Ottelun loppuhetkillä Kärppien vierasvoitto vaikutti olevan jo selviö, kunnes numeroa 29 selässään kantava Tappara-hyökkääjä astui jälleen esiin.

Jan-Mikael Järvinen onnistui Kärppien maalin takana riistämään kiekon itselleen ja löysi hienolla syötöllään siniviivalta nousseen Patrik Laineen. Suorastaan maagista kevättä pelaava Laine ja miehen ilmiömäinen laukaus toivat Tapparan tasoihin kun ottelun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää vaivainen sekunti.

- Hienoa pelata näitä pelejä, mennään puolin ja toisin, tullaan tasoihin ja kaveri tekee ja me tehdään ja muuta vastaavaa. Onhan se tunteiden vuoristorataa, mutta pitää vain pitää pää kylmänä ja mennä eteenpäin, totesi Lajunen jälleen täydellisen draaman kaaren tarjonneesta ottelusta.

Puljujärvi jatkoerän hahmo

Jatkoerä käynnistyi Tapparan komennossa. Laineen huikeasta tasoitusosumasta piristynyt kotijoukkue vyöryi kohti Kärppien maalia useaan otteeseen, muttei huippupaikoista huolimatta kyennyt ratkaisemaan ottelua.

Tapparan paras maalintekotilanne jatkoerässä osui jo kertaalleen loistopaikan hukanneelle Karjalaiselle, joka ei Veli-Matti Savinaisen pelaamasta avopaikasta huolimatta saanut kiekkoa ohi Aittokallion.

Tapparan hukattua paikkojaan, ottelussa jo kertaalleen nähty kaava toistui; kun itselle ei maistu, kaveri kyllä tekee. Jatkoerässä uuden vaihteen silmään lyönyt Jesse Puljujärvi aiheutti aktiivisuudellaan harmaita hiuksia varsinkin Pekka Saravolle ja muille Tappara-puolustajille ja sama mies oli arkkitehtina myös ratkaisumaalissa.

Puljujärven väkevä pörrääminen sai Tappara-puolustuksessa aikaan sekasortoa, jonka seurauksena "Pulju" pääsi antamaan loistavan syötön takatolpalle vapaaksi unohtuneelle Mika Pyörälälle. Tilanteessa varsinainen epäonnen soturi oli kotijoukkueen puolustaja Aleksi Elorinne, joka epäonnistui purussaan peräti kahdesti ennen ratkaisuosumaa.

Vierasvoiton myötä Tappara ja Kärpät ratkaisevat pudotuspelisarjansa jälleen seitsemännessä ottelussa, joka pelataan jo huomenna Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle