Kärpät tasoitti loppuottelusarjan − Ivan Huml oululaisten sankari

LIIGA / Raportti
Huml ratkaisi Hakametsässä.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara ei pystynyt hyödyntämään kotietuaan, vaan Kärpät ryösti vierasvoiton ensimmäisessä jatkoerässä. Tappara pelasi kaksi vahvaa erää, mutta hukkasi kahden maalin johtonsa lepsulla puolustuspelillä. Ivan Huml nousi Kärppien sankariksi tekemällä sekä tasoitus- että voittomaalin.

Toinenkin loppuottelu ratkaistiin vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Tappara johti ottelua 2-0 kolmanteen erään lähdettäessä ja oli hallinnut kahta ensimmäistä erää. Kärpät kuitenkin hallitsi kolmatta erää täysin ja taisteli pelin tasoihin. Ivan Huml nousi Kärppien sankariksi iskemällä tasoitusmaalin lisäksi voittomaalin jatkoerässä.

Tappara aloitti ottelun vahvasti ja iski avausmaalin jo vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Josh Green ohjasi Henrik Tömmernesin siniviivalaukauksen maaliin. Kirvesrintojen ensimmäisen erän kova lataus näkyi muun muassa Masi Marjamäen rajussa taklauksessa Arto Laatikaiseen.

Toisessa erässä molemmat joukkueet saivat aikaiseksi vaaralliset pyöritykset ylivoimalla. Toisella yrityksellään Tappara iski jälleen suoraviivaisesti. Antti Erkinjuntti tuli näyttävästi laidalta alueelle ja heitti kiekon maalille. Pelaajaruuhkasta kiekko ohjautui maaliin, ja maalintekijäksi merkittiin lopulta maalin edessä päivystänyt Kristian Kuusela.

Kolmanteen erään luisteli vain yksi joukkue. Kärpät iski kavennuksen jo ensimmäisessä vaihdossa Tappara-puolustajien hukattua kiekon omalla alueella. Joonas Donskoi pääsi vapaasti laukomaan b-pisteiden välistä.

Tasoitus syntyi seitsemän minuutin pelin jälkeen. Huml sai häärätä kaikessa rauhassa maalin edessä, kun Tappara-puolustuksen isäntä Markus Kankaanperä ei hoitanut tonttiaan.

Tasoituksen jälkeen Tappara pääsi kahdesti hakemaan ylivoimalla johtomaalia. Kirvesrinnat eivät kuitenkaan saaneet edes kunnon pyörityksiä aikaiseksi. Kolmannessa erässä silmiinpistävää oli myös Tapparan huolimattomuus, varsinkin oman pään pelissä. Kärpät sai katkaistua Tapparan purkuyritykset kerta toisensa jälkeen.

Jatkoerässä molemmilla joukkueilla oli paikat ratkaista, mutta maalivahdit kestivät. Lopulta Kärppien tšekkihyökkääjä Huml pääsi lyömään irtokiekon maaliin ajassa 69.58.

Otteluvoitot ovat nyt 1-1. Loppuottelusarja jatkuu heti seuraavana päivänä 18.4. Oulussa.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle