Jännitysnäytelmä tamperelaisittain

LIIGA / Raportti
Pelin alussa hämmästyttävän hallitsevasti peliä vienyt Ilves menetti johtonsa ja lopulta koko ottelun viime minuuteilla. Tapparan hyökkäys toimi illan aikana tehokkaasti ja lopulta Jerry Ahtola nousi voittomaalikilpailussa illan sankariksi.

Tiistai-illan paikalliskamppailu kulminoitui aivan kolmannen erän loppuminuutteihin, kun osa pettyneistä Tapparan kannattajista oli jo poistunut yleisöstäkin ja Ilveksen ollessa jo saavuttamattoman näköisessä johtoasemassa. Kuitenkin Ilveksen varjellessa johtoaan sähläyksen määrä lisääntyi ja joukkue siirtyi puolustusasemiin. Tapparan nopeassa tahdissa tehdyt kaksi maalia tasoittivat pelin ja käänsivät momentumin viime hetkellä vahvasti koko pelin alakynnessä olleelle isäntäjoukkueelle.

- Pystyttiin liikkuun, puolustaan ja tekemään riittävästi maalipaikkoja. Meidän olis pitänyt olla vaan aggressiivisempia maalinedustalla. Olen tyytyväinen siihen, miten pelattiin, mutta en lopputulokseen, summasi Ilveksen päävalmentaja Seppo Hiitelä ottelua.


Ottelun alussa juhli Ilves.
Jarno Hietanen - jarno.hietanen@jatkoaika.com

Ensimmäisessä erässä Ilveksen pelisuunnitelma toimi ja joukkue sai lukuisia maalintekopaikkoja. Tappara puolestaan peruutteli kohti omaa maaliaan ja ei päässyt keskiviivan yli kuin muutaman kerran koko erän aikana. Ilveksen parasta osaamista edusti kakkoskentällinen Mark Leen johdolla. Erityisesti Jesse Niinimäki oli illan aikana pelipäällä. Myös Ilveksen puolustajat näyttivät löytäneen itseluottamuksensa tauon aikana. Tästä huolimatta ensimmäisen erän vei nimiinsä Tappara, tosin hieman onnekkaastikin.

- Joulun jälkeistä peliä. Nieminen piti meidät pelissä ensimmäisessä erässä, analysoi Tapparan päävalmentaja Risto Dufva pelin alkua.

Toisen erän aikana puntit tasoittuivat vähän. Tappara kuitenkin jatkoi edelleen puolustusvoittoisesti ja Ilves loi hyökkäyksillään useita maalintekopaikkoja. Erän ainoa maali syntyi, kun Tapparan puolustus ei ehtinyt ryhmittymään puolustusasemiin Ilveksen käännettyä peliä. Ilveksen maali oli Niinimäelle vasta kauden toinen tehty täysosuma.

Tapahtumarikas kolmas erä

Kolmannen erän alussa Tapparalla oli edelleen vaikeuksia saada aikaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Kahdessa ensimmäisessä erässä mainiosti torjunut Tapparan maalivahti Jani Nieminen koki kovia Ilveksen ajaessa kohti maalivahtia. Nieminen joutuikin antautumaan kahdesti ja päästämään Ilveksen jo ratkaisevan tuntuiseen johtoon Ville Koistisen ja Toni Rajalan onnistuessa maalinteossa.

Aivan kolmannen erän lopussa painopiste kuitenkin siirtyi Ilveksen kenttäpäätyyn. Tappara pystyikin viime hetken nousuilla luomaan tarvittavat paikat ja Olli Palola ja Juha Leimu toimivat tasoituksen arkkitehtehteinä. Omaa osaansa tasoituksessa esitti pelirangaistuksen ryntäämällä viime minuuteilla ottanut Ilvespuolustaja Nils Bäckström.

Jatkoajasta pelattiin suurin osa Ilveksen yhä kärsiessä jäähyä. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaisuun, mutta lopulta peli eteni voittomaalikilpailuun. Voittomaalikilpailussa ainoa onnistuja oli Tapparan kolmas yrittäjä Ahtola. Tapparan muut yrittäjät olivat Antti Erkinjuntti ja Juha Leimu. Ilveksen kolme epäonnistunutta yrittäjää olivat Rajala, Koistinen ja Niko Peltola. Maalille voittomaalikilpailun ajaksi Tappara vaihtoi rankkarit lopulta hyvin selvittäneen Juha Metsolan.


Voittolaukauskilpailussa ottelun ratkaisija löytyi Tapparaleiristä.
Jarno Hietanen - jarno.hietanen@jatkoaika.com

- Aika hauska tarina. Reipasta peliä. Ei ollu tylsä peli varmaan kenellekään, kertasi Tapparaluotsi Dufva.

- Ei ratkennut tuomareihin. Meidän olis pitänyt pystyä tekemään enemmän maaleja. Mä en ota vastaan onnitteluja yhdestä pisteestä, kertasi puolestaan Ilvesluotsi Hiitelä.

Tapparan uusi vahvistus Brett Skinner esitti peruspeliä syöttöjen hakiessa vielä paikkaansa. Skinner väläytteli ylivoimalla vahvaa lyöntilaukausta, mutta tällä kertaa kuitenkin osoitteetta. Tappara sai luultavasti myös jobinpostia Tommi Kovasen ja Jukka Peltolan vastaanottaessa kovia taklauksia. Molempia talutettiin pois kentältä.

Tapparan taival sarjassa jatkuu jo torstaina kotiottelulla Oulun Kärppiä vastaan. Ilves puolestaan matkustaa torstaina Kuopioon KalPan vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle