Jään hajoaminen latisti tunnelmaa Tampereella

LIIGA / Raportti
Klassiset pelipaidat keräsivät kehuja.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Open Ice Winter Classic eli Ratinan stadionin ulkojääottelu onnistui sään ja yleisömäärän puolesta. Peli itsessään jäi kuitenkin vaisuksi, kun kentällä nähtiin vain yksi maali.

Paikalla oli ilmoituksen mukaan tasan 15 000 katsojaa. Reilun viiden asteen pakkanen ei ollut ollenkaan liikaa, mutta valju ottelu, huoltotauko ja alakanttiin mitoitetut myyntipisteet harvensivat väkilukua illan mittaan.

Toisen erän puolivälissä jää alkoi murentua laitojen läheltä. Syyksi epäiltiin liian pientä alustavaa käyttöä, joka olisi tehnyt alustasta sitkeämmän.

Jäädytystauko kesti yli puoli tuntia. Joukkueille tilanne oli erikoinen.

− Ei siinä ainakaan käyty neljääkymmentä minuuttia peliä läpi. Muutama asia terävästi, sen jälkeen kulutettiin aikaa ja odotettiin. Peli vähän latistui kokonaisuudessaan, Ilveksen valmentaja Tuomas Tuokkola sanoi.

− Erittäin vaikea paikka se oli. Ei ole hirveästi kokemuksia tuollaisesta. Ei tiedetty, koska peli alkaa, Jukka Rautakorpi kommentoi Tapparan puolelta.

Saravo juhlisti merkkipaaluaan puolivahingossa

Ottelu oli odotetusti tasainen, ja kiekon käyttäytyminen vaikutti paljon.

Tappara oli maksimimittaisessa kaukalossa kuitenkin selkeästi niskan päällä ja torjui Ilveksen ponnettomat yritykset vaivatta. Ainoan maalin teki vähän ennen keskeytystä Pekka Saravo. Viidettäsadatta liigaotteluaan pelannut puolustaja ajoi maalille ja pomputti jo hallusta karanneen kiekon Ville Kolppasen ohi.

− Ekassa erässä oltiin pelissä mukana ja saatiin luotua muutama maalipaikka. Hyvää pelaamista molemmilta. Toisen erän ensimmäiset kymmenen minuuttia oli kyllä meiltä vaisua, jäätiin jyrän alle, Tuokkola kertoi.

− Päällimmäisenä mieleen jää Tapparan vahva paketti, millä ne puolustavat. Meidän haastaminen ja maalille pääseminen meni todella vaikeaksi.

Katkon jälkeen peli tasoittui ja Ilveskin pääsi kiekkoon kiinni. Tapparan kunto kuitenkin kesti kulmapeleissä haperolla jäällä paremmin, eikä valmista tullut.

Rautakorpi näki ottelun ympäripyöreänä, mutta oli tyytyväinen oman pään peliin.

− Me pelattiin hyvin se toisen erän alku ja päästiin vauhtiin enemmän. Sitten jää meni ja tuli pitkä tauko, ja sen jälkeen pelaaminen oli vaikeampaa.

− Pelissä oli paljon sattumaa ja lopussa jouduttiin puolustamaan enemmän. Toisaalta pidettiin kiekkoa yhtä paljon kuin vastustaja.

"Ei pidä nöyristellä Helsinkiin tai Ouluun päin"

Valmentajat pitivät tapahtumaa mukavana kokemuksena. Rautakorpi näki palanneensa puolitoista vuotta sitten kaupunkiin, joka on edelleen kiekkohullu.

− On todella hienoa nähdä, kuinka paljon jääkiekko merkitsee Tampereella. Tämä yleisömäärä ja mitä tässä ympärillä on ollut. Se antaa huimaa uskoa monelle seuralle sen työn tekemiseen, mitä täällä tehdään.

− Tampere on kiekkokaupunki. Täällä uskotaan oikeasti tähän juttuun. Ei pidä nöyristellä Helsinkiin tai Ouluun päin, vaan katsoa ylpeänä, mitä juttua täällä tehdään, Rautakorpi linjasi.

Tuokkola oli samaa mieltä.

− Kyllä se odotusarvo, jännitys ja hekuma tämän ympärillä on ollut mahtavaa.

Joulutauolle lähdetään Tampereella sarjataulukon eri päissä. Tappara jahtaa Kärppiä kakkosena, Ilves on vielä kiinni pudotuspelipaikassa sijalla kymmenen.

» Lähetä palautetta toimitukselle