Tappara kompasteli ratkaisun hetkillä ulos jatkopeleistä

LIIGA / Raportti
Tampereen Tappara antoi kaikkensa taistelussa pudotuspeleihin pääsystä, mutta ratkaisevilla hetkillä tapahtuneet kardinaalimunaukset sinetöivät lopulta kirvesrinnat jäämään tämän kauden osalta runkosarjaan. Helsingin IFK ja erotuomarit tarjosivat kotijoukkueelle avaimia voittoon, sillä vierailijoille puhalletiin kaksi viisi minuuttista ja yksi 2+2 minuutin rangaistus.

Hakametsässä oltiin ensimmäisessä erässä lukemissa 1-2, kun HIFK:n Mikko Kousa kolhi Tapparan Arttu Ilomäkeä 2+2 minuuttisen arvoisesti. Tämän Tappara onnistui hyödyntämään, kun Jan-Mikael Järvinen onnistui hieman onnekkaasti ohittamaan HIFK-vahti Dennis Endrasin ajassa 11.22. Jo pari minuuttia myöhemmin Tapparalle tarjoutui mahdollisuus ottaa peli haltuunsa, kun Erkki Rajamäki hankki viisiminuuttisen ja suihkukomennuksen ryntäyksestä Tapparan kentääpäädyssä. Jyrän alle jäi Jukka Peltola.

Viiden minuutin ylivoimalla Tapparan pasmat sekosivat kuitenkin ottelussa ensimmäisen kerran ja pitkä ylivoima vesittyi lähes kokonaan väärään vaihtoon. Erätauolle mentiin tasalukemissa 2-2.

HIFK tuli toiseen erään ryminällä ja peli oli jo ajassa 21.29 vierailijalle 2-4. Tahtipuikkoa heiluttelivat Ville Peltonen, Toni Säderholm ja Markus Granlund. Peltonen merkkautti lopulta ottelussa tehot 2+2, nuorempi Granlund 1+2. Suuri sankari oli myös 1+1 tehoin puolustajien SM-liigan syöttöennätyksen romukoppaan laittanut Toni Söderholm.

– Kyllähän tämä oli Söderholmin ilta tänään. Hieno ennätys ja todella vaikea rikkoa, hekumoi HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen.

Tapparan toiveet nousivat, kun Tuomas Huhtanen ohjasi limpun Endrasin sylkemästä paluukiekosta omiin, kun vajaa 5 minuuttia toista erää oli pelaamatta. Kimmo Kuhta tuikkasi kuitenkin HIFK:n jälleen kahden maalin johtoon minuutti ennen toisen erän päätöstä.


Toni Söderholmilla oli tänään monta syytä juhlaan.

Tappara sössi viimeisen mahdollisuutensa

Päätöserään lähdettiin 3-5 -lukemista. Tapparalle tuli vielä kerran oiva tilaisuus nousta peliin mukaan, kun HIFK:n Mikko Kurvinenkin ajettiin pihalle ajassa 44.16, syynä päähän kohdistunut taklaus.

– Mun silmään ulosajot näyttivät vähän köykäisiltä tänään. Ei ollut ainakaan meidän puolelta minkäänlaista tahallisuutta niissä. Kädet oli mun mielestä alhaalla kummassakin, pohti Petri Matikanen kaksikon Jarno Heikkinen-Antti Hämäläinen ratkaisuja.

Viiden minuutin ylivoima ei kuitenkaan lähestulkoon ehtinyt alkaakaan, kun Tapparan maalille kesken avauserän Juha Metsolan loukkaannuttua vaihdettu Jani Nieminen ja puolustaja Pekka Saravo sähläsivät oman maalin nurkalla. Tuloksena oli se, että Ville Peltonen passasi Petteri Wirtaselle tyhjän maalin ja Tapparan takaa-ajosta ylivoimalla tuli hetkessä pannukakku.

Kalle Kaijomaa lopulta kavensi vielä samaisella ylivoimalla, mutta sen lähemmäksi loppuun asti taistellut Tappara ei päässytkään. Siim Liivik teki lopulta loppunumerot tyhjiin.

Söderholmille SM-liigan puolustajien syöttöennätys, Tapparalle pettymys

– Mun mielestä pakit kypsyy myöhemmin. Toni on löytänyt oman tiensa pelata tätä jääkiekkoa. Hän on todella tärkeä johtaja meillä Ville Peltosen ja Petteri Wirtasen aisaparina, näki Söderholmin vanhemmalla iällä loistavaan kukkaan puhkeamisen valmentaja Matikainen.

– Faktahan on, että jos häviät pelin ja tulee tuollainen ennätys, niin ei se ole hirveän siisti mennä koppiin. Näitä juttuja tehdään joukkue edellä. Jos joku syöttää maaleja niin se tarkoittaa automaattisesti sitä, että joku niitä laittaa reppuunkin. Kyllä kun lähdetään ajattelemaan kautta pakkiparista lähtien, niin jätkät ovat olleet hienosti tässä mukana, selvitteli juhlakalu Söderholm itse vaatimattomasti.

Tapparan leirissä tappio tiesi pudotuspelien haaveeksijäämistä ja tunnelmat ei luonnollisestikaan olleet katossa.

– Ei tästä kaudesta oikein mitään käteen jäänyt, kun periaatteessa mitään ei saavutettu. Aina kun lähdetään pelaamaan runkosarjaa lähdetään siitä, että mennään playoffeihin. Kyllä tää pettymys tää kausi on siinä mielessä, jutteli apea Jussi Makkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle