Tappara teki vain yhden maalin, mutta voitti silti

LIIGA / Raportti
Kristian Kuusela sai taas tuulettaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Hirmuvireisen Tapparan ja sarjan hännillä majailevan Bluesin välisestä kamppailusta muodostui tiukka taistelu, jossa ei maaleilla juhlittu.

Ennen ottelua suurin mielenkiinto kohdistui lähinnä siihen, kuinka monta maalia sarjajohdossa viilettävä Tappara tällä kertaa tekee – kahdessa edellisessä ottelussa kun oli syntynyt muikeat 14 täysosumaa.

Ennakkoluulottomasti ottelun avauserään tulleet vierailijat osoittivat kuitenkin nopeasti, että viime otteluissa nähdyt maalijuhlat eivät tällä kertaa toistu.

Blues onnistui aktiivisella pelaamisellaan häiritsemään Tapparan pelin avaamista läpi ottelun ja piti isännät pois vaarallisimmilta tekopaikoilta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

- Kyllä meillä paljon oli hyviä asioita siellä ja taisteluilmeeseen olen tyytyväinen. Pelattiin ihan ok peli, mutta taas ne pienet asiat ratkaisivat. Tänään ratkaisi yksi kiekonmenetys, totesi espoolaisten päävalmentaja Jyrki Aho.

Kristian Kuusela taas ratkaisijana

Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen Tappara siirtyi kuskin paikalle ja onnistui lyömään painetta Blues-puolustukseen.

Paineistus tuotti pian tulosta ja ajassa 24:05 pistepörssiä johtava Kristian Kuusela viimeisteli ottelun ensimmäisen ja viimeisen osuman Henrik Haapalan hyvästä esityöstä.

Maali oli jälleen kerran erinomaista kautta pelaavalle Kuuselalle jo kauden seitsemäs.

- Olemme kopissa siitä puhuneet, että aina ei voida lallatella ja voittaa suurinumeroisesti. Hyvin joukkue on sen käsitellyt. Tämä on kuitenkin se perustapa yleensä pelata näitä pelejä, että puolustetaan hyvin ja mennään maalin erolla, analysoi tamperelaisjoukkueen valmentaja Jussi Tapola.

Ottelun ainoaksi maaliksi jääneen osuman jälkeen pelin tempo nousi selvästi ja myös vierailijat onnistuivat luomaan hyviä maalintekotilanteita.

Hyvästä yrityksestä ja ylivoimatilanteista huolimatta Blues ei tällä kertaa päässyt Otso Rantakarin tolppalaukausta lähemmäksi maalintekoa, josta Tapparan on kiittäminen etenkin erinomaisesti pelannutta maalivahtiaan eli Tomi Karhusta.

Voiton ja Karhusen nollapelin lisäksi Tapparan ilonaiheita ottelussa oli superjunnu Patrik Laineen paluu loukkaantumisen jälkeen. Laine väläytteli ja sai jokusen maalipaikankin, mutta pelaamattomuus ja harjoitustauko näkyivät vielä epävarmuutena.

- Laineella ei ollut oikeastaan vielä yhtään kunnon harjoitusta alla ja se näkyi hänen suorituksessaan, mutta hyvä että saatiin mies takaisin. Hän tulee olemaan tärkeä osa meidän joukkuetta, linjasi pääkäskijä Tapola.

"Tämä peli ei vähän ajan päästä enää riitä voittoihin"

Sarjajohdossa viilettävä tamperelaisjoukkue on perinteisesti vielä hakenut peliään syyskaudella, mutta nyt joukkue pelaa parasta syksyään vuosiin. Mikä on siivittänyt joukkueen huippuvireeseen?

- Ainakin se, että tähän asti olemme tajunneet jokaisen voiton jälkeen, että olemme kuitenkin ihan alussa tässä matkassa.

- Tällainen peli, mitä tässä nyt pelataan, ei tule riittämään vähän ajan päästä enää voittoihin koska kaikki joukkueet menevät eteenpäin, totesi joukkueen kokenut luottopuolustaja Pekka Saravo ottelun jälkeen.

Työnteon merkitystä korosti myös suuria odotuksia harteillaan kantava Laine.

- Hienoa kun peli kulkee, mutta paljon pitää tehdä hommia. Ihan varmasti vastustajat tulevat satakymmenen lasissa aina meitä vastaan. Pitää vaan olla valmiina ja pelata aina täydet 60 minuuttia jos meinataan täysi pistepotti saada, arvioi vasta 17-vuotias maalitykki.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo