Pitsiturnaus 2014: Lukko venyi triplaan

LIIGA / Raportti
Voittopokaali pysyy tänäkin vuonna Raumalla.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Pitsiturnaus huipentui finaaliin isäntäjoukkue Rauman Lukon ja alkulohkossa isännät kaataneen Vaasan Sportin välille. Lukko otti revanssin alkulohkon tappiostaan ja marssi kotiturnauksensa voittoon.

Finaalin avauserä oli tarkkaa peliä, jossa virheitä ei juurikaan tullut kummallekaan osapuolelle. Varsinkin Sport pelasi todella tarkkaa ja tiivistä peliä.

Lukko pääsi harjoittelemaan ylivoimaakin, mutta Sport pelasi uhrautuvaa, tiivistä ja hyvää alivoimaa. Myöskään Sport ei onnistunut ylivoimatilaisuuksiaan käyttämään hyväksi.

Sekunteja ennen erän päätöstä Damien Fleury oli lähellä viedä vaasalaiset johtoon. Laukaus ohitti jo Lukon maalia vartioinen Oskari Setäsen, mutta kiekko liukui niukasti takatolpan ohi kulmaan.

Toivonen pitää vaasalaisia pystyssä

Toisessa erässä Lukko painoi päälle vahvasti, mutta vierasjoukkueen maalilla Hannu Toivonen pelasi vakuuttavasti. Voidaankin sanoa, että Toivosen ansiosta Sport taisteli ottelun voitosta loppuun asti.

Jonne Virtanen kuitenkin onnistui ohittamaan Toivosen. Aloituksesta kiekko pomppi Virtaselle, joka veti napakan rannarin maaliin.

Lukko hyödynsi muutamaan otteeseen tuoretta pitkän kiekon sääntöä laukomalla kiekon kovaa pakkien toimesta ränniin. Vastassa oli usein ensimmäisenä Lukon oma pelaaja ja kerran Lukko hyödynsikin tämän maalin muodossa. Teemu Nurmi toimitti tästä hyökkäyksestä kiekon maaliin.

Nurmen osuma jäi myös ottelun viimeiseksi. Näin Lukko voitti kolmannen kerran peräkkäin ja kahdeksannen kerran historiassa Pitsiturnauksen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle