Palmukiekko muuttui kiivaaksi taisteluksi

LIIGA / Raportti
Ranskalaisesta kaksikosta kultakypärä pääsi tehoille.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Sport ja JYP ottivat kauden toisen kerran toisistaan mittaa. Ottelu alkoi aneemisin ja väsynein ottein, mutta muuttui tunteikkaaksi taisteluksi aina voittomaalikilpailuun asti.

Ottelu lähti käyntiin molemmin puolin kadonneen pelitavan metsästyksellä. JYP näytti saavan omasta pelistään kiinni ensimmäisen erän loppuvaiheilla.

− Peli oli erinomainen ja Sport oli sitkeä. Toiseen erään saatiin oma homma kasaan ja saimme tuplasti maalintekopaikkoja, mutta tänään se ei riittänyt, tiivisti JYP-luotsi Marko Virtanen

Haalarimies vastasi avausmaalista. Tomi Körkkö tykitti kiekon Jarkko Immosen loistavasta poikkisyötöstä voimattoman Sami Rajaniemen ohi.

JYPin kakkosveskari oli jo viime kaudella JYP-Akatemian paidassa monesti sarjanousijan päävaivana.

Avauserän loppupuoliskolla hurrikaanipaidat saivat lukemat tasoihin, kun Juuso Ikonen hoiti Darryl Boycen erinomaisen esityön verkon perukoille asti.

Tunne saapui otteluun 

Toisen erän alkusekunneilla Sportin ranskalaisduo pääsi kokeilemaan yhtä JYP-pakkia vastaan, mutta Rajaniemi näytti, miksi viime kaudella Sportilla oli vaikeuksia saada pikkumusta hänen taakseen.

− Todella tasapainoinen ottelu meiltä, analysoi Sportin käskyttäjä Tomek Valtonen

Hurrikaanipaidat kirivät johtoaseman toisella ylivoimallaan, kun Eric Perrin huijasi Hannu Toivosta maalin takana ja tarjosi Tuomas Pihlmanille avopaikan.

JYPin alivoima toimi moitteettomasti. Hurrikaanipaidat eivät antaneet Sportille ilmaisia maalintekopaikkoja, ja puolustus piti vaarallisimmat pelaajat hyvin aisoissa.

Kiihkeä päätös pitkän kaavan kautta

Viimeiseen erään Sportin maalille luisteli Ville Hostikka. Toivosella näkyi toisen erän lopuilla olevan vaikeuksia nousta jaloilleen, mutta mies pysyi kuitenkin vaihtopenkillä loppuun asti.

Vieraiden tiivis puolustus jatkoi tehokasta toimintaansa, kunnes Charles Bertrand käytti keskialueella torkahtamisen hyödykseen. Ranskalaishyökkääjä iski kotkapaidat JYPin rinnalle siirtäen kiekon Rajaniemen jalkojen välistä häkkiin.

JYP uusi äkkiä johdonsa Mikko Kaltevan toimiessa maalintekijänä, kun siniviivalta lähtenyt puolustajan veto yllätti Hostikan täysin. Sport ei kuitenkaan antautunut ja Mike Brennan iski avausmaalinsa unelmapaikasta, suoraan maalivahdin edestä. Syöttäjäksi merkattiin kotijoukkueen uudet kasvot Jussi Pesonen ja Petri Lammassaari

Jatkoaikakaan ei riittänyt ratkaisemaan ottelua, vaikka maalintekopaikkoja sateli puolin ja toisin. Uhrautuva puolustus kuitenkin siivosi parhaimmat tilaisuudet, ja kummankin veskarin tarvitsi torjua jatkoajalla vain kerran.

JYPin ainoaksi onnistujaksi voittolaukauksissa tuli Perrin. Sportilta sankareiksi nousivat Bertrand ja Pesonen. 

− Ansaitsimme nämä kaksi pistettä. Tarkoitus oli tässä ottelussa pestä kasvot edellisestä, ja siinä me onnistuimme. Nyt oli todella hauskaa pelata, ja sehän on tässä lajissa se suurin tarkoitus. Eilen ei ollut hauskaa, analysoi syöttöpisteen ja voittomaalikilpailun ratkaissut Pesonen.

Seuraavaksi JYP isännöi SaiPaa tiistaina. Sport suuntaa samana päivänä Kuopioon haastamaan KalPaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle