Sport ja HIFK esittivät pystypainia ja tukun komeita maaleja

LIIGA / Raportti
Sport hyödynsi maalipaikkansa tehokkaasti.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Vaasan Kuparisaaren torstai-ilta tarjosi lätkäviihdettä parhaimmillaan. Vauhdikkaassa ja runsasmaalisessa ottelussa haettiin asetelmia tulevalle kaudelle myös nyrkein.

Ottelu lähti vauhdikkaasti käyntiin, kun Tomi Körkkö pääsi iskemään Ari Gröndahlin lähettämän siniviivalaukauksen paluukiekon maaliin vain muutaman minuutin pelin jälkeen. Energinen Sport hallitsi ensimmäistä erää helsinkiläisten ollessa askeleen jäljessä.

HIFK kuitenkin rokotti kovalla kädellä vaasalaisjoukkueen virheistä ja Matti Lamberg tasoitti lukemat reilun minuutin ottelun ensimmäisen osuman jälkeen. Ottelun alku osoitti, että molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan suoraviivaista ja vauhdikasta kiekkoa, jossa pelaajat ajoivat hanakasti maalille.

Sportin neloskentällinen jaksoi haastaa ennakkoluulottomasti ja saikin luotua muutamia hyviä tekopaikkoja sekä hankki Sportille ottelun ensimmäisen ylivoiman. Tällä kertaa kotkapaidat eivät saaneet laukaustakaan maalille asti, eikä HIFK:n alivoima joutunut kovinkaan haastavaan testiin.

Toisen erän alkuun HIFK:n Micke Åsten ja Sportin Joonas Valkonen kokeilivat toisiensa nyrkkien kovuutta. Nokkapokassa iskuja jaeltiin tasaisesti, kummankin nyrkkisankarin saadessa kiitettävästi osumaa. Varsin pian pienen tappelutuokion jälkeen Petteri Lindblomin tarkka rannelaukaus siirsi kotijoukkueen 2-1-johtoon. Maalin jälkeen ottelu jatkui vauhdikkaana ja peli aaltoili päästä päähän.

Ottelun toinen erä oli jäähyjen sävyttämä. Molemmat pääsivät kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta, minkä seurauksena maalivahdit joutuivat poimimaan kiekon selkänsä takaa useaan otteeseen.

Ensin Sport pelaajat toinen toisensa jäkeen hölmöilivät itsensä jäähyboksiin ja HIFK paukutti nopeaan tahtiin kaksi täysosumaa, kun vaasalaiset pelasivat pitkään kahden miehen vajauksella. Helsinkiläisten maalintekijöinä kunnostautuivat Robert Leino ja Juuso Puustinen. Molemmat maalit alusti kapteeni Toni Söderholm. Vaasalaisten ottelun hahmoksi nousi Kelsey Tessier. Kanadalainen iski kiekon HIFK-verkkoon kahdesti tyylikkäiden ylivoimakuvioden päätteeksi.

Kolmannessa erässä Sport tyytyi pääosin puolustamaan tiiviisti, kun helsinkiläiset pyrkivät tasoittamaan ottelun. Maalivahti Hannu Toivonen ja Sportin puolustus kesti kuitenkin vierailijoiden ajoittaisen kovankin paineen alla. Erän loppuun tuore Sport-vahvistus Niko Peltola sinetöi ottelun heittämällä roikkukiekon omalta alueelta vastustajan tyhjillään ammottavaan veräjään.

Tahmeasti suuren osan ottelusta pelannut helsinkiläisjoukkue sai luotua ajoittain painetta Sportin avauspeliin. HIFK:n luoman paineen ja pelaajien vähäisen pelituntuman seurauksena Sport sortui ajoittaisiin helppoihin virheisiin. Muuten vaasalaisten paketti näytti pysyvän hyvin kasassa. Liekö syynä ollut harjoitusotteluille ominainen tunnelatauksen puute tai CHL-otteluiden aiheuttama rasitus, mutta HIFK:n pelistä tuntui puuttuvan viimeinen rutistus.

Kolmannen erän tiivis puolustuspelaaminen varmisti Sportille henkisellä tasolla vapauttavan voiton. Joukkue osoitti olevansa kykenevä voittamaan liigatasolla. Vaikka ottelussa ei jaettu sarjapisteitä, luo voitto varmasti uskoa vaasalaisten omaan tekemiseen.

Sport

Hyökkäys
38 Teemu Tallberg - 23 Jarkko Immonen - 11 Damien Fleury
28 Samuli Kivimäki - 90 Kelsey Tessier - 87 Jarkko Hattunen
71 Marko Luomala - 36 Lassi Kokkala - 3 Charles Bertrand
21 Tomi Körkkö - 15 Mika Kujanpää - 13 Erik Riska

Puolustus
77 Niko Peltola - 7 Matt Generous
8 Joonas Valkonen - 81 Ari Gröndahl
5 Eetu Heikkinen - 4 Petteri Lindbohm
18 Aleksi Rekonen - 10 Antti Uitto

Maalivahdit
33 Hannu Toivonen (35 Ville Hostikka)

HIFK

Hyökkäys
67 Tomas Zaborsky - 46 Teemu Ramstedt - 62 Robert Leino
14 Matti Lamberg - 91 Corey Elkins - 71 Juuso Puustinen
45 Micke Åsten - 11 Matti Kuparinen - 27 Henri Tamminen
29 Toni Leinonen - 80 Thomas Nykopp - 21 Mika Partanen
19 Sami Blomqvist

Puolustus
4 Juha Tarkkanen - 26 Toni Söderholm
56 Lauri Taipalus - 33 Sebastian Moberg
47 Juuso Salmi - 6 Eemeli Heikkinen
18 Yohann Auvitu

Maalivahdit
30 Kevin Lankinen (42 Antti Ore)
 

 

» Lähetä palautetta toimitukselle