Uuttera Sport nollasi tehottoman Bluesin

LIIGA / Raportti
Puhdas voitto toi Järviselle kauden ensimmäisen nollapelin.
Sport palasi voittokantaan nollattuaan Bluesin Kuparisaaressa. Erinomainen puolustus oli espoolaisvieraille liian suuri este peitottavaksi ja Mika Järvinen nappasi kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Alkujaan ottelu eteni todella virtaviivaisesti. Katkoja ei paljoa syntynyt, ja paine oli molemmin puolista. Bluesin päästyä tasalukuiseksi ja ylivoimalle Tuomas Vänttinen pääsi hiukan onnekkaastikin maalintekopaikalle ja onnistui ohittamaan Blues-veskari Kaapo Kähkösen.

− Hieno suoritus Vänttiseltä. Tuuriakin oli tietysti mukana, mutta ei mitään pelaajalta pois, kehui Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho

Myös maalintekijä itse oli samaa mieltä osumastaan. 

− Pelasimme kauden ehjimmän ottelun ja oli mielekästä pelata Otto Karvisen ja Jarkko Immosen kanssa. Aika onnekkaasti jäi jalkoihin kiekko. Taisi vähän kaikki olla kiekosta tiedottomia, kun maalivahtikin oli toisella tolpalla.

Espoolaisvieraiden pelaaminen oli sekalaista. Keskialueen ylitys oli vaikeaa ja laidoilla Sport oli niskan päällä. Kotijoukkue ei missään vaiheessa ollut varsinaisessa piinapenkissä. Ainoastaan viimeisten minuuttien kuudella kenttäpelaajalla yrittäminen auttoi saamaan painetta Sportin päätyyn. 

Puolustus toimi Sportilla tehokkaasti ja se kitki pois Bluesin parhaimmat tilaisuudet päästä maalintekopaikoille.

Koko ottelun Sport piti espoolaiset visusti ahtaalla. Maalivahti Mika Järvisen oli helppo ottaa kaukaiset vedot kiinni, koska suurimmassa osassa tilanteista maski puuttui.

Viimeisessä erässä Ari Gröndahl onnistui maalinteossa kauden ensimmäisen kerran Bluesin neliön keskeltä. Lopuksi Blues sai hyviä paikkoja mutta Järvinen venyi kiekon eteen tai puolustus hoiti työnsä tehokkaasti. Kuudes kenttäpelaaja ei auttanut espoolaisia, vaan Vänttinen heitti kiekon tyhjiin.

− Koitettiin käynnistää peliä, mutta syntyi kolme tietttyä virhettä ja tilanne 2-0. Otettiin vielä maalivahti pois, että pääsisimme mukaan, mutta lukemat olivat 3-0 ja se oli siinä. Toivotaan, että saadaan nakkeja ja lihapullia, vitsaili Aho.

− Nyt tuntui, että löysimme viisikot. Sitä kautta pystyimme ehjään peliin. Ylivoima harmitti. Sitä pitää parantaa. Meillä oli mahdollisuuksia, mutta ei onnistuttu. Tyytyväinen pisteistä ja ylpeä pojista, Tomek Valtonen kommentoi. 

Sportin tuore hankinta Niclas Lucenius onnistui saalistamaan syöttöpisteen ja miehn otteet miellyttivät sekä valmennusta että Luceniusta itseään.

− Täytyy olla tyytyväinen olosuhteisin nähden. Hän pelasi lyhyitä vaihtoja ja kurinalaisesti, lisäsi Valtonen.

− Todella hyvä ottelu. Pidän tällaisesta taktiikasta, jossa ei löysäillä ja pidetään painetta yllä, Lucenius analysoi.

Järvinen oli helpottunut nollapelistään ja tyytyväinen koko joukkueeseen;

− Teki todella hyvää. On ollut henkilökohtaisesti vaikea alkukausi. Edelliseen kolmeen otteluun olemme lähteneet todella hyvin, joista kahdessa on tapahtunut ikäviä, pieniä käänekohtia, tiivisti Järvinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo