Bluesin puolustus kesti – kauden avausvoitto Sportista

LIIGA / Raportti
Bluesin pakisto piti Sportin pahimmat paikat kurissa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Sportin ja Bluesin ottelu muuttui sähellyksestä laitaa vasten sulkemiseen ja Bluesin tiiviiseen puolustuskantaan. Espoolaiset saivat napattua Sportilta kauden ensimmäiset pisteet luvuin 3–2. Lähes koko ottelun ajan Blues ajoi Sportin pelaajia laitaa vasten ja lähti vääntämään huolella, pelaten samalla erinomaisesti aikaa jäädyttääkseen pelin kulkua.

Ensimmäisen viiden ja puolen minuutin jälkeen verkot heiluivat yhteensä jo neljä kertaa. Petr Zamorsky vastasi ottelun avausmaalista, ja vain muutama tusinaa sekuntia myöhemmin Sportin aikaisen aikalisän jälkeen Antti Kangasniemi sutaisi kauden avausmaalinsa Teemu Tallbergin hyvästä esityöstä.

− Tuntui todella hyvältä onnistua vihdoin ja viimein. Sen lisäksi huippujätkien kanssa saa pelata samassa ketjussa. Toivottavasti tästä asiat lähtisivät taas rullaamaan, tuumi Kangasniemi.

Pienen hetken kuluttua keskialueen sähellyksestä Mikko Pukka syötti Jarkko Immosen vapaaksi kasvokkain Eetu Laurikaisen kanssa, eikä ykkössentteri tästä tilaisuudesta erehtynyt. Maalin jälkeinen tilanne muutti taas kaiken, kun Robert Rooba iski hyökkäyksen loistavasta syöttelystä vieraat tasoihin. 

− Hyvä, että neloskentältä on löytynyt tehoja, mutta eniten lämmittää nuorten ketjussa se, että he ovat oppineet pelaamaan turvallista peliä. Tämä on äärimmäisen tärkeää, kertoi Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho

Mielenkiintoisia tilanteita

Toisen erän alkuun Blues uusi johtonsa. Zamorskyn onnekkaasta heitosta Ilmari Pitkänen pääsi unelmatontille ja tälläsi napakasti joukkueensa takaisin johtoon.

− Mukavaahan se on, kun saan pisteitä tililleni, mutta henkilökohtaisesti minulle ei ole tärkeää pisteiden kerääminen omalle kohdalleni, vaan joukkueelle täydet kolme pistettä, analysoi ottelun tehokkain pelaaja Zamorsky.

Otso Rantakarin heitto siniviivalta löysi tiensä maaliin, mutta ohjaus korkealla mailalla hylkäsi osuman, ja Blues jäi yhden maalin johtoon aina loppusummeriin asti.

− Vastustaja oli tuloksen verran parempi tänään. Syystä tai toisesta emme saaneet valmiutta otteluun ja hävisimme ränneissä kamppailut. Viimeisessä erässä, kun pelasimme selkä seinää vasten, saimme parannettua, kommentoi Sportin valmentaja Tomek Valtonen

Sportin ensimmäinen jäähy syntyi erikoisella tavalla, kun Matt Generous kaatui kiekon kanssa oman maalin takana, ja Bluesin pelaajat ryntäsivät päälle päätyyn. Generoukselle tuomittiin kaksi minuuttia kiekon sulkemisesta.

Erän loppusekunneilla Pitkänen oli pitkän aikaa kaukalossa ilman kypärää päässä, ja rähinä alkoi Sport-puolustaja Antti Uiton kanssa. Toisen päätuomarin ollessa välissä väännöt kuitenkin jatkuivat, mutta jatkotoimenpiteistä ei ollut tietoakaan.

− Mukava, että voitettiin Vaasassa. Tähän saakka Sport on ollut kanto, jota emme ole pystyneet kääntämään. Ensimmäinen erä meni unessa, toiseen saimme parempaa peliä aikaiseksi, ja kolmannessa pystyimme pitämään johdon. Pitää olla tyytyväinen, täydet pisteet varsinkin Vaasasta lämmittää todella paljon mieltä, kertoi Aho.

Päätöserä ei huikeaa kiekkoviihdettä katsomoon tarjonnut, mutta kahakoita syntyi lisää, ja molemmin puolin kohtuullisen hyviä tilanteita. Kuudes kenttäpelaaja ei tällä kertaa Sportia auttanut, ja Blues sai vielä ylivoimankin loppusekunneille. Lisäosumia ei kuitenkaan tullut, ja espoolaiset peittosivat kotkalauman kauden ensimmäisen kerran.

» Lähetä palautetta toimitukselle