SaiPan vauhtikiekko myrkkyä Vitkovicelle

LIIGA, CHL / Raportti
1+1 tehot iskenyt Dave Spina esiintyi jälleen vakuuttavasti.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Lappeenrannassa pelattiin kauden ensimmäinen ottelu. SaiPa selvisi kotidebyytistaan kunnialla, vaikka hallinta ja raikas ilme eivät riittäneetkään kolmeen pisteeseen. HC Vitkovice taipui vasta voittomaalikilpailun jälkeen 4−3.

Kisapuistossa avattiin torstaina kiekkokausi ryminällä. CHL-kotiavausta isännöinyt SaiPa tuli ottelussa lujaa päälle, ja heti alusta asti melko fyysisen ja vauhdikkaan kamppailun painopiste oli vahvasti ostravalaisten kenttäpäädyssä.

SaiPan pitkät hyökkäykset ja aktiivinen karvaus olivat myrkkyä isokokoiselle puolustuskalustolle. Vitkovice joutui tekemään läpi ottelun valtavan työn saadakseen kiekon itselleen ja kun näin tapahtui, oli SaiPalla helppo työ noutaa kiekko omasta kenttäpäädystä.

Tästä huolimatta ottelussa pelattiin jatkoaika ja vedettiin rankkarit. Kohti kolmen pisteen voittoa ratsastanut SaiPa vyörytti kolmannessa erässä hyökkäyksiä vieraiden maalille, ja kesken painostuksen sattunut kiekonmenetys maksoi 3−3-tasoitusosuman. Jan Kana neppasi onnekkaasti ottelun toisen osumansa harpuunahyökkäyksen päätteeksi.

− He puolustivat todella vahvasti. Hyvä joukkue, joka puolusti oman maalinsa edustaa hyvin ja kamppailivat kovaa. He olivat koko illan vaarallisia vastaiskuissaan, ja meidän hyökkääjien ylipelaaminen maksoi tasoitusosuman. Johdettiin peliä ja tarkoituksena oli pitää koko ajan kolme äijää pelin alla. Siinä hieman epäonnistuttiin, SaiPan luotsi Pekka Tirkkonen kertoi.

Vieraiden ryöstöpisteen takuumiehenä oli hienon ottelun pelannut nuori tšekkivahti Daniel Dolejs, joka nappasi useamman näyttävän pelastuksen. Päätöserässä 21 torjunnalla työllistetty Dolejs esitti parastaan, vaikka Dave Spina ja Ilmari Pitkänen onnistuivat kumpikin kertaalleen.

Ex-Bluesit maalinteossa kotidebyytissä

Pitkäsen tavoin Bluesista täksi kaudeksi SaiPaan siirtynyt Matti Järvinen onnistui myös komealla tavalla maalinteossa uuden kotiyleisönsä edessä. Voittomaalikilpailu meni selvästi SaiPalle, kun Jesse Mankinen ja Ville Koho säestivät Järvisen illan toista onnistumista vakuuttavilla suorituksillaan.

Järvisen, Spinan ja sentteri Dave McIntyren tähdittämä kakkosketju oli SaiPan ottelun parasta antia.

− Yritämme laukoa paljon, etenkin puolustajien osalta. Saatiin kiekkoja maalille, mutta he pelasivat vahvasti omaa aluetta. Meillä on hyvät rankkariampujat ja kaikki olivat varmoja suorituksia. Tärkeitä onnistumisia, Tirkkonen kiitteli luottomiehiään.

Vitkovicen ottelun tähtihetket sattuivat toiseen erään. Ondrej Romanin ja Vladimir Svacinan taituroima ylivoimamaali jätti Jussi Markkasen vaille mahdollisuuksia, ja SaiPan viisikkopuolustuspaletin yksittäinen sekoaminen mahdollisti Kanan illan ensimmäisen onnistumisen.

− Puhuttiin tauolla, että pitää pysyä kärsivällisenä ja nostaa tempoa. Annettiin pari helppoa siihen, ja kärsivällisyys puuttui. Parannettiin kolmanteen erään ja hallittiin. Liikettä löytyi tänään hyvin meidän mielestä.

Vitkovicen taistelua ja selviytymiskamppailua ei helpottanut heidän ehdottoman ykköspuolustajansa Richard Stehlikin loukkaantuminen edellisessä ottelussa. Slovakian maajoukkuepuolustajan kykyä pelata kovia minuutteja SaiPaa vastaan olisi kaivattu.

Vitkovicen päävalmentaja Peter Oremus oli tyytyväinen joukkueensa isokokoisen, mutta kansainvälisellä tasolla erittäin kokemattoman ja nuoren puolustuskalustonsa pelaamiseen.

− Heillä on erittäin laadukas joukkue. Pelasimme kuitenkin järkevästi ja pysyimme perässä. Yksi piste on todella arvokas meille. Meillä on puolustus täynnä nuoria pelaajia ja tässä tilanteessa suoritusta voi pitää onnistuneena.

» Lähetä palautetta toimitukselle