TPS:n paketti levisi täysin – valmentaja Elomo ymmärtäväinen

LIIGA / Raportti
TPS polvistui totaalisesti kolmannessa erässä.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
Kahden maalittoman erän jälkeen Lappeenrannan Kisapuistossa tapahtui enemmän kuin miesmuistiin.

Turun Palloseuran kauden ensimmäisestä vierailusta Lappeenrantaan tuli lopulta katastrofaalinen. Kahden ensimmäisen erän aikana turkulaiset saivat SaiPasta parhaan terän pois, mutta avausmaalia joukkue ei onnistunut tekaisemaan edes runsailla kahden miehen ylivoimillakaan.

Kolmannen erän alussa SaiPa iski kaksi kertaa 28 sekuntiin. Hieman sen jälkeen turkulaisten viime aikojen tukipilareihin kuulunut maalivahti Teemu Lassila alkoi menettää hermojaan. Lassilalle tuomittiin reiluun puoleen minuuttiin kaksi väkivaltaisuusrangaistusta, joista isännät rankaisivat jo kolmannen kerran. Lassilan myötä koko TPS:n kontrolli petti. Veräjänvartija teki tilaa Kristian Järviselle 4-0-tilanteessa.

Ottelussa vihellettiin jäähyjä yhteensä 136 minuutin edestä. Pelkästään TPS otti summasta kolmannessa erässä 87 minuuttia. SaiPa kiitti runsaasta ylivoima-ajastaan ja takoi tauluun lopulta 7-1-numerot, yhden erän aikana!

Tehokkaimpina kotijoukkueesta häärivät ulkomaalaiset David McIntyre (3+0) ja Sam Lofquist (1+2). Jussi Markkasen kauden kolmannen nollapelin haaveet kariutti TPS:n harvoihin onnistujiin lukeutunut Mikko Rantanen vain 47 sekuntia ennen päätössummeria.

TPS oli alussa valmiimpi

SaiPa on viime aikoina osoittanut piristymisen merkkejä ja saman odotettiin jatkuvat myös ottelussa TPS:ää vastaan. Vierailija kuitenkin tuli peliin hyvällä taistelulla ja sai SaiPan näyttämään vaisulta. Kotijoukkue ei saanut kiekon kanssa juuri mitään aikaan ja vaaralliset tilanteet nähtiin lähempänä Jussi Markkasen vartioimaa maalia.

- Tepsi tuli kyllä todella kovaa päälle ja se tiedettiin. Ei oltu ihan valmiita. Oltiin hätää kärsimässä ja annettiin ihan liikaa ylivoimahyökkäyksiä ja maalipaikkoja. Joku voi katsoa tilastoista, että siellä pelattiin kaksi erää tarkkaa, mutta ei tämä ihan sitä ollut meidän puolelta, SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen selvensi ottelun jälkeen.

Mustapaitaisen TPS:n etsikkoaika oli ennen kaikkea toisessa erässä, jossa joukkue otti pelin haltuunsa ja pääsi sen ansiosta pyörittämään lähes kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaakin. Erikoistilanne kuivui kuitenkin heikkojen syöttöjen ja vähien laukausten myötä. SaiPa piti hyvin vaarallisen Ryan Laschin kurissa. Radek Smolenakin pelihuumori sen sijaan oli kaukana parhaasta. TPS:n käskijä Miika Elomo piti näkemästään ennen kolmatta erää.

- Hyvä peli meiltä siihen asti, kunnes tuli ne mustat minuutit. SaiPa oli kärsivällinen jälleen kerran. Alussa päästiin viemään. Tämän lajin juttu on siinä, että seitsemän senttiä täytyy pitää kaikilla. Ja suurinpiirtein jokaisella pelaajalla ja ihmisellä se seitsemän senttiä on samankokoinen eli korvien väli.

SaiPalla sen sijaan pää kesti. Joukkue selvitti alkupuoliskon vaikeat hetket Jussi Markkasen johdolla ja lähti viimeiseen erään selkein tavoittein.

- Niinkuin tuossa oli puhetta niin meillä se yläpää kesti. Tavoitteena kolmanteen erään lähdettäessä oli, ettei anneta enää yhtään ylivoimahyökkäystä ja lähdetään sitä kautta parsimaan omaa peliä kasaan. Saatiin ne maalit ja onnistumiset siihen ja noiden jäähyjen kautta vielä muutama ylivoimamaalikin, pelin jälkeen hymyilevänä pukukopin suojiin poistunut Pekka Tirkkonen sanoi.

Kasetin hajoamisen syyt

Kotimaan liigan lähihistoria ei pysty tarjoamaan yhtä erikoisia eriä kuin mitä Kisapuistossa torstaina saatiin todistaa: Toista sataa minuuttia rangaistuksia, maalivahdin kuumentuminen, hyökkääjän puhdas kypärätemppu, seitsemän maalia toiseen päähän...

Miika Elomolla oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa selvä oma filosofia miten joukkueelle voi käydä niin kuin tällä kertaa kävi.

- Jokainen pelaaja kokee eri tavalla asiat. Joku pystyy sen paremmin kontrolloimaan koko uransa ja joku ei. Siinä tunteiden näyttämisessä ei ole mitään pahaa, se kuuluu tähän lajiin. Mieluummin siellä kentällä tapahtuu jotain kun että aletaan itkeä.

- Ymmärrän kyllä pelaajia, jotka turhautuu. Siellä on monella aika raskaita vuosia ollut. Nyt tässä meidän jutussa joko joukkue kasvaa tällaisesta tapahtumasta tai se ei kasva. Uskon kyllä tuohon joukkueeseen, että se tulee tiiviimmäksi tällaisten ei-nautittavien kokemusten myötä. Nämä ovat niitä hetkiä, kun joukkuetta punnitaan, Elomo tiesi.

Jäähallin katsomoon oli löytänyt tiensä reilut 3200 katsojaa. Tapahtumarikas ottelu sai varmasti monen kotisohvalle jääneen miettimään mitä menettikään.

- Siinä näkee kuinka hieno laji tämä jääkiekko on. Maalit pystyy tekemään nopeastikin. Tämän takia me ollaan osa tätä lajia. Tämä herättää tunteita. Varmasti jokainen, joka oli maksanut lipun tästä pelistä, lähtee kotiin niin, että on jotain puhuttavaa, Miika Elomo päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle