SaiPa kaatoi aseettoman Tapparan

LIIGA / Raportti
Joni Suutari avasi maalitilinsä liigassa.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
Ainoana liigajoukkueena tällä kaudella täyden pistepotin Kisapuistosta napannut Tappara jäi täysin SaiPan jalkoihin. Viikon kolmatta kamppailuaan pelannut kotijoukkue nappasi sarjapisteet jokseenkin aseettomiksi jääneiltä vierailta lukemin 3-1 (1-0, 0-0, 2-1).

Tappara oli ilmeisesti jättänyt kulunutta kiekkotermiä käyttäen jalat bussiin, sillä lukuunottamatta ensimmäisten minuuttien pyöritystä, tamperelaiset olivat ensierässä täysin altavastaajana. Poislukien erän alun Jussi Markkasen ottamaa kampitusjäähyä, ja siitä seurannutta SaiPan alivoimaa, kotijoukkue painoi pelin kerta toisensa jälkeen vieraiden päätyyn. Painostus toi vihdoin tulosta, kun Lappeenrannan omat pojat Onni Toivanen ja Joni Suutari juonivat ottelun avausmaalin.

Jotain erän kenttätapahtumista kertovatkin joukkueiden maalivahtien torjunnat. Tappara-vahti Juha Metsola kerkesi kiekon tielle peräti 17 kertaa, vastapäädyssä puolikylmissään olleen Markkasen saatua tilastoihin vain kaksi torjuntaa. Tappara päävalmentaja Jukka Rautakorpi myönsi jalkojen kadonneen jonnekin matkalla.

− Oltiin koko ensimmäisen erän ajan aivan jaloissa ihan selkeästi. Otan siitä kyllä ihan ison vastuun. Ei oltu ensimmäisessä erässä valmiita pelaamaan SaiPan tasoista joukkuetta vastaan. Onneksi selvittiin vain yhdellä takaiskumaalilla, kertoi Rautakorpi.

Saman totesi myös ensimmäistä liigaotteluaan SaiPan paidassa pelannut Dan Spang.

− Tarkoituksemme on aloittaa vahvasti, etenkin täällä kotihallissa. Haluamme asettaa pelin temmon ja asettaa vastustaja alakynteen. Onnistuimme siinä tänään hyvin.

Tappara sai juonesta kiinni

Toisen erän alussa vierailijat eivät saaneet pelin juonesta kiinni. SaiPa tappoi ensimmäisen erän lopulla tulleen jäähyn helposti pois ja painoi pelin jatkuvalla syötöllä tamperelaisten päätyyn.

Tappara saikin ensimmäisen todellisen maalipaikkansa vasta erän puolessä välissä Pekka Jormakan karattua SaiPa-puolustukselta. Jormakan laukaus kuitenkin jäi Markkasen suojuksiin. Tämän jälkeen Tappara sai pelin juonesta kiinni. Kiekko pyöri SaiPa alueella pitkiä jaksoja ja vain Markkasen huippupelastukset pitivät SaiPaa pystyssä.

− Joukkue pelasi tänään todella hyvin. Saimme heihin painetta ja on aina hienoa saada johto aluksi ja pitää se koko pelin. Teimme ensimmäisen ja saimme johdolle tukea tärkeällä toisella maalilla. Kaikenkaikkiaan pelasimme vahvasti ja maalivahtimme pelasi hienosti, kiiteli Spang.

Vaikka Spang olikin tyytyväinen joukkueen esitykseen, ei kolmannen erän esitys antanut kuitenkaan aihetta ylistyssanoihin, vaikka joukkue teki kaksi maalia.

− Nämä ovat tilanteita, jossa lähdet johdossa päätöserään ja haluat pitää johtoaseman. He saivat ensimmäisen ja sen jälkeen oli täysi rähinä päällä. Piti vain pelata fiksusti ja olla antamatta heille ylivoimahyökkäyksiä tai helppoa maalia omiin, kertoi Spang taiston tauottua.

Spangin esitykseen oli myös SaiPa päävalmentaja Pekka Tirkkonen tyytyväinen.

− Spang pelasi järkevän pelin. Kun miettii, että elo-syyskuussa hän on viimeksi pelannut pelin ja sen jälkeen vain harjoitellut. Spang tuo hyvän vaihtoehdon ylivoimaan, ottaen huomioon että tällä hetkellä joukkueessa on kuusi tervettä pakkia, muotoili Tirkkonen.

Vielä kolmannen erän alussa SaiPa sai luotua hyviä paikkoja Tappara-vahti Metsolan eteen, mutta ei onnistunut maalinteossa. Vapauttava 2-0 maali syntyi joukkueen nelosketjun Suutari-Markku Flinck-Toivanen saatua ensin vahvan pyörityksen Tappara päätyyn. Seuraavassa vaihdossa Ville Kohon lähetti siniviivalta rannelaukauksen, jonka Jesper Piitulainen ohjasi ilmasta ohi hölmistyneen Metsolan.

Tappara nousi maalin päähän Ville Niemisen tehtyä esityön ja Jarkko Malisen nostettua irtokiekon ohi Markkasen. Tappara sai luotua Markkasen maalille hyviä tilanteita, mutta tamperelaisten kiri katkesi kolme minuuttia ennen päätössummeria Kristian Kuuselan ottamaan typerään kaksiminuuttiseen hyökkäyspäässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle