SaiPalle avauspisteet Markkasen torjunnoilla

LIIGA / Raportti
SaiPa juhli kotonaan.
Kuva © Kalle Mantere kalle.mantere@jatkoaika.com
Lappeenrantaan pitkän kierroksensa jälkeen palannut Jussi Markkanen johdatti joukkonsa kauden avausvoittoon KalPasta. Markkasen huipputorjunnat ja SaiPan onnekkaat osumat toisessa erässä riittivät pinnistämään 3-1 (0-0, 2-1, 1-0) -kotivoiton.

Viime kaudella tiukkoja pelejä keskenään vääntäneet keltapaitaiset SaiPa ja KalPa jatkoivat Liigan avauskierroksella siitä, mihin viime kaudella jäivät. Pienten marginaalien peli ratkesi lopullisesti vasta päätöshetkillä, kun Jesse Mankinen pääsi lyömään kiekon tyhjiin kesken KalPan takaa-ajon.

Hetki tätä ennen nähtiin ottelun puhuttanein tilanne, kun SaiPan voittomaalin onnekkaasti toisessa erässä viimeistellyt Stefano Giliati lensi viime kauden avauspelinsä tapaan suihkuun. Kiekon syliinsä liimannut vierailijoiden maalivahti Pekka Tuokkola sai pienen osuman päähänsä ohiluistelleelta Giliatilta ja viime kauden tehopelaajalle näytettiin päätyovea.

Ensimmäisen liigaottelunsa pelannut ketjukaveri Patrick Davis ei sulattanut tuomiota. Tuokkolan heittäytyminen oli Davisin mukaan kuin jalkapallokentiltä.

- Hän (Giliati) tuskin koski maalivahtiin, joka oli hieman ulkona maaliltaan, mutta se on mitä on. Tuomari näki nyt näin, totesi Davis.

SaiPa taisteli uhrautuvasti viiden minuutin alivoimansa takaiskuitta. KalPan ylivoima oli läpi ottelun hyvin heikkoa, vaikka vasta 17-vuotiaan Kasperi Kapasen loistava yksilösuoritus poikikin toisessa erässä ylivoimamaalin. Toinen erä oli kuopiolaisilta muutoinkin ottelun paras.

Kotijoukkueen keskialueen kiekonmenetykset ja huolimattomuus johtivat pariin KalPan ykkösluokan maalitilanteeseen. Markkanen maalillaan kuitenkin loisti tiukalla hetkellä ja konkarivahti nappasikin räpylällään komeasti vapaista paikoista yrittämään päässeiden Ossi Saarisen ja Joona Harjaman yritykset.

- Emme olleet väsyneitä, vaan KalPa alkoi luistelemaan paremmin. Löysäsimme ehkä vähän ja emme saaneet enää paikkoja. Puhuimme erätauolla, että pitää palata takaisin omaan peliin. Yritämme tehdä liikaa keskialueella ja menetimme kiekkoja. Se ei ollut ollenkaan meidän peliämme, Davis kertasi.

KalPan erheet koituivat kohtaloksi

Kuopiolaiset olivat ottelun avauserässä ajoittain pahasti purjeessa etenkin SaiPan ulkomaalaishyökkääjien pyörityksessä, mutta kuopiolaiset selviytyivät erätauolle ilman takaiskuja.

- En tehnyt maaleja, vaikka minulla oli paljon maalitilanteita avauserässä, mutta tuntui tosi hyvältä ja ketjumme liikkuu hyvin. Giliati luistelee kovaa ja yritän vain pelata itseäni vapaaksi, Davis totesi tyytyväisenä.

Kuopiolaisten musta hetki toisen erän alussa koitui lopulta turmioksi, sillä SaiPa iski parin minuutin sisään kaksi osumaa. Tuokkolan ja Antti Halosen vihkoon mennyt yhteissuoritus maalin takana johti ottelun voittomaalin syntyyn. 

Sarjakärjessä majaileva SaiPa yrittää kasvattaa pistepussiaan ensi kerran lauantaina, kun vastaan luistelee kovasti vahvistunut Kärpät. KalPa puolestaan etsii avauspisteitä kotiluolastaan, jonne vastaan luistelee samana päivänä JYP.

» Lähetä palautetta toimitukselle