Jääkiekko-ottelu hämärän rajamailta - Keränen nakutti kypärätempun

LIIGA / Raportti
Janne Keränen niittasi viimeisen naulan SaiPan arkkuun. 3-3-tasoitus tarkistettiin videolta.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Jos jossain, niin Lappeenrannan Kisapuistossa oli syytä soittaa legendaarisen TV-sarjan tunnusmusiikkia. Sen verran hämärän käänteen tiistai-illan Liiga-kamppailu sai viimeisellä kahdella minuutilla.

SaiPan ja KalPan kohtaaminen ei kahden erän perusteella mitään suurta kiekkonautintoa antanut maksaneelle yleisölle, mutta viimeisen kahden minuutin aikana sattuneet käänteet muuttivat tylsän ja mauttoman ottelun TV-sarjan Hämärän Rajamailla ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa esitettävän farssin yhdistelmäksi.

Sinnikkäästi omaa päätään puolustanut KalPa pakotti SaiPan hyökkäykset avauserän aikana kulmiin, eikä SaiPa saanut omaa liikkuvaa hyökkäyspeliään toimimaan. Avauserän ainoa todellinen valopilkku oli Tommi Jokisen upea pystysyöttö puolustajien väliin, mistä David McIntyre karkasi ja laukauksellaan lennätti Eero Kilpeläisen juomapulloa maalin päällä.

SaiPan siirryttyä maalin johtoon jauhoivat kuopiolaiset edelleen samalla kaavalla. Hyökkäysalueelle päästyään ei KalPa saanut pitkiä hyökkäysralleja aikaiseksi, mutta se pakotti SaiPan pelaajat useisiin virheisiin.

− Joukkue oli todella sitkeä tänään. Monta kertaa oltiin tänään sillassa ja noustiin sieltä. Kertaakaan ei tullut kahden maalin eroa, vaan nousimme tasoihin, mikä on kova juttu tässä jäähallissa ja tässä buumissa. Voitto on ehkä arvokkaampi kuin moni ymmärtää, kertoi ylpeä KalPa-luotsi Pekka Virta.

Tasatahtiin aina kolmannen erän lopulle edennyt ottelu sai draaman kaarensa reilut kaksi minuuttia ennen loppua. SaiPan hakiessa 3-3-tilanteessa ylivoimalla voittomaalia alkoi kuvainnollisesti Hämärän Rajamailla TV-sarjan tunnusmusiikki soida.

KalPan Jussi Timosen jäähyn aikana kuopiolaisten päästä lähtenyttä rännikiekkoa pysäyttämään lähtenyt Jani Nieminen tumpeloi kiekkoa karvaamaan tulleen Patrick Davisin luistimeen. Davis kiitti ja nosti alivoimalla kiekon tolpan kautta tyhjään SaiPa-maaliin.

13 sekuntia myöhemmin kiekko kuitenkin löytyi KalPa-maalista Vojtech Polakin ansiosta. Neljännen maalinsa kolmeen otteluun tehneen tšekkitaiturin osumasta tullut ilo jäi lyhytaikaiseksi. 19 sekuntia edellisestä SaiPa-kasvatti Jesse Mankinen yllätti Niemisen tarkalla rannelaulaukauksella.

SaiPa veti Niemisen vielä maalilta, ja Janne Keränen pääsi niittaamaan kypärätemppunsa ja samalla viimeisen niitin tyhjään maaliin viimeisillä sekunneilla.

− Tapeltiin viime minuuteilla ottelun voitosta ja tänään kävi näin. Ei auta jäädä makaamaan. Seuraava peli tulee vastaan nopeasti ja pisteitä on vielä jaossa, päätti Pekka Tirkkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo