4 - 0
Dan Spangin kauden toinen maali riitti voittoon.

Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

150 minuutin putki poikki - SaiPa voitti kotonaan

28.02.2014 23:48 | Kalle Mantere kalle.mantere@jatkoaika.com

Uuden valmentajansa Anssi Laineen johdolla Lappeenrantaan saapunut KalPa, jäi täysin kotijoukkueen jalkoihin. Kautensa jo luovuttanut KalPa ei kuitenkaan ilman taistelua luovuttanut sarjapisteitä SaiPalle, joka voitti ottelun lukemin 4-0. Voiton myötä SaiPa varmisti pudotuspelipaikkansa toisena kautena peräkkäin ja rikkoi samalla seuran yhden kauden piste-ennätyksen.

Erän verran urhoollisesti taistellut nuori KalPa-joukkue jäi aseettomaksi kotijoukkueen onnistuessa vihdoinkin maalinteossa kotijäällään. Yksi vierasjoukkueen suurimpia sankareita oli KalPa-maalilla urheasti taistellut 20-vuotias Henri Kiviaho, jota ei ole missään tapauksessa syyttäminen neljästä takaiskumaalista.

Ottelun alussa KalPa jaksoi luistella, taklata ja taistella jokaisesta kiekosta. KalPa saikin hyvän alun ottelulleen illan puhutuimman tilanteen seurauksena, kun Stefano Giliati ajettiin kyseenalaisin perustein suihkun puolelle. Viiden minuutin ylivoiman aikana KalPa ei saanut kuitenkaan laukaustakaan kohti Jussi Markkasen vartioimaa SaiPa-maalia.

Parhaimmat maalipaikat ylivoiman aikana siunaantuivatkin SaiPalle, Ryan Glennin järjestellessä Sami Venäläisen puolittaiseen läpiajoon, mutta peräti 39 kertaa kiekon tielle venynyt Kiviaho piti joukkuettaan pystyssä.

Toinen eräkään ei tuonut suurempaa muutosta kenttätapahtumiin. KalPa oli täysin altavastaajana, lukuunottamatta muutamaa hyökkäystä jolloin vierailijat saivat kiekon painettua SaiPan puolustusalueelle. Vielä erän alussa KalPa-vahti Kiviaho sai aina jonkun ruuminosan kiekon tielle, mutta erän alkuun iski Dan Spang siniviiva laukauksellaan SaiPan johtoon, päättäen kotijoukkueen maalittoman putken kotikaukalossa, jota kesti peräti 150 peliminuuttia.

SaiPan toinenkin maali nähtiin saman puolustajaparin toimesta, kun Per Savilahti-Nagander tälläsi samoilta jalansijoilta kuin Spang kiekon rannelaukauksella toisen erän lopussa.

− Olemme pelanneet Savilahden kanssa pakkiparina nyt jonkun aikaa ja yhteispelimme alkaa sujua ottelu ottelulta paremmin. Alamme tuntea toisiamme enemmän ja enemmän. Olemme saaneet ylivoima-aikaa nyt parin viikon ajan ja tulosta alkaa pikkuhiljaa tulla, kertoi Spang ottelun jälkeen.

Toisen erän hallitsevasta osapuolesta kertoo jotain se, että nuori Kiviaho ehti kiekon tielle toisen erän aikana peräti 19 kertaa, vastapäädyssä Jussi Markkasen selvittyä seitsemällä torjunnalla.

Kolmannen erän alkaessa oli selvää, ettei KalPa nuorella joukkueellaan tulisi taistelemaan ottelun voitosta. Pikemminkin vierasjoukkue vaikutti turhautuneelta ryhmältä, joka vain pelaa kunniastaan ja työpaikoistaan. Hyvänä esimerkkinä joukkueen kolmannen erän esityksestä oli Janne Kolehmaisen käsittämätön pimahdus, jossa mies taklasi SaiPan vaihtoaition edessä Savilahti-Naganderia puhtaasti päähän. Kummallista kyllä ottelun tuomaristo ei tästä taklauksesta löytänyt jäähyn arvoista rikettä.

SaiPa viimeisteli vielä kiekon kahdesti ohi Kiviahon, Janne Tavin löytäessä kiekon mentävän aukon KalPa-maalin yläkulmasta ja Jesse Mankisen upeasta tarjoilusta viimeistellyt Tomi Leivo. Täten Dan Spangin tekemä ottelun avausmaali jäi samalla ottelun voittomaaliksi.

− Tekemäni maali oli kauden toinen, joten usein voittomaaleja ei tule useasti tehtyä. Maalin tekeminen on mukavaa, mutta vielä parempaa kun ne ovat voittomaaleja, naureskeli Spang.

Tuuhealla parralla tammikuun lopusta lähtien pelannut Spang ei ainakaan toimitukselle myöntänyt olevansa taikauskoinen mies. SaiPan varmistettua paikan vähintään niinsanoituissa sääli-playoffseissa, ei tule aiheuttamaan Spangin naamaan minkäänlaista muutosta.

− Minusta tuntuu, että pidän sen niinkuin se on. Jokainen ottelu on tässä vaiheessa play-off ottelu, joten naama jää sellaiseksi kuin se on. Tosin joukkueen sisällä ei asiasta olla vielä keskusteltu. Tiedän, että parta tulisi ajaa ennen pudotuspelejä, mutta tässä vaiheessa olisi aika kova paikka lähteä näin tuuheaa partaa ajamaan.

− Kaikki alkoi tammikuun lopussa, kun olin vain suoraan sanottuna laiska. Yhtäkkiä pelaajat pukukopissa tykkäsivät siitä. Nyt siitä on tullut joukkueen sisällä vitsi ja Patrick Davisillä ja Ryan Glennilläkin on parta naamassaan.

Kommentit

Avaintapahtumat

  • • Stefano Giliatin ulosajo
    Stefano Giliati ajoi nuorta KalPa-puolustajaa Mikael Seppälää lujaa, mutta puhtaasti olkapää-olkäpäätä vasten SaiPan hyökkäyspäässä. Ottelun erotuomari Jouni Saukkonen heltyi nuorukaisen makoiluun jään pinnassa ja näytti Giliatille päätyovea.

Maalit

1. erä

 
ei maaleja

2. erä

22:17
1 - 0 Dan Spang VOM
 

3. erä

50:18
3 - 0 Janne Tavi
 
55:33
4 - 0 Tomi Leivo

Maalivahdit

SaiPa

Jussi Markkanen 4+7+0=11

KalPa

Henri Kiviaho 10+19+0=29