Kärpät pettyi jälleen SaiPan käsittelyssä

LIIGA / Raportti
Kyle Turris yritti turhaan ohittaa Jani Niemistä voittomaalikilpailussa.
Kuva © Markus Ilves
80-luvun retropaidoissa lauantaina Kärppiä vastaan Kisapuistossa pelannut SaiPa otti kauden kolmannen voittonsa oululaisista lopulta voittomaalikilpailun jälkeen.

Kärpät saapui Lappeenrantaan vahvasti sisuuntuneena. Kirvelevästi edellisiltana Jokereille hävinnyt ja jo kahdesti aiemmin tällä kaudella SaiPalta tukkaansa ottanut oululaisryhmä ei saanut juurikaan helpotusta tuskaansa Kisapuiston lauantai-illasta.

Räväkästi ottelun aloittanut Kärpät siirtyi nopeasti kahden maalin johtoasemaan Ville Pokan ja Simon Suorannan taidoikkailla osumilla, mutta menetti karkumatkansa jo ottelun toisessa erässä. Hienon nousun rinnalle tehnyt SaiPa meni lopulta ohi, kun Stefano Giliati löi ratkaisuosuman upealla laukauksellaan voittomaalikilpailussa.

Selkeä johtoaseman menettäminen, heikko maalineduspelaaminen ja kauden kolmas tappio sputnikeille saivat päävalmentaja Hannu Aravirran mietteliääksi, mutta kokenut luotsi löysi pelistä myös positiivisen vivahteen.

- Tehtiin tänään hyvä suoritus. Tasainen peli, mutta tällä kertaa hävittiin rankkareilla. Mutta kokoajan me lähestymme SaiPan voittamista, Aravirta hymyili.

Viime aikoina erittäin vahvasti kotonaan esiintyneen SaiPan käskijä Pekka Tirkkonen kiitteli joukkueensa energiaa tiukassa paikassa. Liika intoilu ja huolimattomuus olivat kostautua, mutta maalivahti Jani Nieminen oli erinomainen etenkin pelin jälkimmäisen puoliskon. Nieminen kruunasi iltansa torjumalla oululaisten kaikki yritykset voittomaalikilpailussa.

- Se nousu kahden maalin takaa oli tunnustuksen arvoinen suoritus. Vähän tuntui, että meillä alkoi tunne ohjaamaan peliä liikaa ja unohtui meidän tietyt peruasiat, jolloin Kärpät pääsi vyöryttämään lukuisia vastahyökkäyksiä. Peli olisi saattanut ratketa, jos Kärpät olisi käyttänyt ne toisen erän paikat.

Onnistumisten kautta voittoon

Kliseinen otsikko kertoo tässä tapauksessa ottelun voittajan tarinan hyvinkin seikkaperäisesti. Perjantaina JYPiä vastaan 50 kertaa kohti jyväskyläläisten maalia laukonut SaiPa ei onnistunut maalinteossa kertaakaan, mutta tässä ottelussa heti avauserässä tullut nopea onnistuminen tiputti apinan SaiPan harteilta.

Kahden maalin tappioasemassa esiin nousi Olavi Vauhkonen, joka tuikkasi mailansa Simo-Pekka Riikolan viivakudin tielle ja kiekko löysi tiensä ohi ensimmäisen kerran Kärppien maalilla lainapestinsä aikana aloittaneen Miika Wiikmanin.

- SaiPa on kyllä erittäin vahva maalin ympärillä. Okei, ensimmäinen oli tuollainen "köyhän miehen Lemiuxin" tatsilla tehty, joka onnistuu kerran kymmenestä. Mutta hienosti tehty, Aravirta tunnusti.

Toisessa erässä molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta SaiPa viimeisteli omista tilanteistaan tehokkaammin. Kärpät loi lukuisia tilanteita Niemisen maalille, mutta oululaisten ainoa osuma kirjattiin vahvan ottelun pelanneen Jason Demersin nimiin.

- Toisessa erässä oli meidän etsikkoaika, siinä meillä oli 1-3-tilanteessa puolenkymmentä tosi hyvää paikkaa. Ei saatu sisään niistä. Tuntui, että meillä hieman bensa loppui, kun oli kova peli eilen Helsingissä, joka vedettiin miehistövajauksen vuoksi käytännössä kolmella ketjulla ja SaiPa oli tänään erittäin energinen, Aravirta näki.

SaiPan tasoihin toivat Jesse Mankinen ja Roberts Jekimovs. Maalinteon kanssa enemmin tai vähemmin viime aikoina tuskailleiden laitureiden tuuletuksista näki, että onnistumisten paineet ovat molemmilla kovat. Jekimovs menetti pelipaikkansa heikkojen esitysten vuoksi kahden ottelun ajaksi, mutta Ville Kohon loukkaantuminen avasi latvialaiselle tien takaisin kokoonpanoon.

- Laajalti ollaan pystytty peluuttamaan ja tänäänkin nelosketjusta löytyi ratkaisija, kun aamulla ratkesi, ettei Kohon Ville pysty pelaamaan. Jekimovs tuli sitten sisään ja hän teki maalin, Tirkkonen kiitteli.

SaiPa jatkaa pelejään jälleen kotiottelulla, kun tauon jälkeen vieraaksi saapuu Ilves. Kärpät puolestaan isännöi kotonaan KalPaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle