Kisapuistossa kaivataan jo manaajaa - SaiPa ja HPK jälleen jatkoajalle

LIIGA / Raportti
Kalle Maalahti toi kauden ensimmäisellään SaiPan tasoihin.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
SaiPan ja HPK:n kamppailu venyi jälleen kerran yli varsinaisen peliajan. Kotijoukkue osoitti kuitenkin venymiskykyään noustessaan kahden maalin takaa tasoihin kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla.

SaiPa ei onnistunut vieläkään manaamaan lähes 50 päivän ja 12 ottelun mittaiseksi venynyttä varsinaisen peliajan kiroustaan. Positiivisena asiana voidaan kuitenkin sanoa, että lappeenrantalaiset nousivat kahden maalin takaa tasoihin.

SaiPa hallitsi näennäisesti peliä pitkiäkin ajanjaksoja avauserässä, mutta useista hyvistä maalipaikoista huolimatta kiekkoa ei saatu kertaakaan ohi Juuse Saroksen. Saros seisoi maalillaan kuin muuri ehtien kiekon tielle avauserän ensimmäisellä puoliskolla peräti kymmenen kertaa.

- Kyllähän me lähdimme pelaamaan tylyä vieraskiekkoa ja onnistuttiinkin siinä, kunnes itse hölmöiltiin tämä ottelu ja päästettiin kaveri tasoihin, kertoi HPK-luotsi Pasi Arvonen ottelun jälkeen.

HPK sensijaan käytti maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen. HPK onnistui ottelun neljännellä laukauksellaan yllättämään Jussi Markkasen. SaiPa-puolustus epäonnistui kiekon purussa, ja Zach Hamill laukoi kiekon maaliin.

Maali toi huomattavan määrän virtaa hämeenlinnalaisten peliin, ja SaiPa oli usean minuutin ajan vaikeuksissa hurmoksen päälle saaneen HPK-hyökkäyksen kanssa. Hieman paremmalla tuurilla HPK olisi johtanut ottelua useammalla maalilla, kun summeri päätti erän.

- Vasta viimeisessä erässä päästiin menemään hyökkäyspäässä pieniin väleihin ja saimme ukkoja maalille. Sitä kautta ne maalit sitten loppujen lopuksi tulivatkin. Pikkuasioistahan tässä puhutaan. Niistähän se yleensä jää kiinni, kertoi Kalle Maalahti kamppailun jälkeen.

Tappioasemassa SaiPa ei kuitenkaan antanut periksi. Se painoi toisessa erässä pelin avauserän tapaan hämeenlinnalaisten päätyyn luoden useita maalipaikkoja. Tolppaa lähemmäksi kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt.

Onnistumisten puuttumisesta aiheutunut tuska, joka meinasi pelaajilta muutamaan otteeseen läikkyä yli, aiheutti yksin yritteliäisyyttä joukkuepelaamisen sijaan.

HPK sen sijaan käytti käytännössä ainoan varsinaisen maalipaikkansa. Ville Koho koukkasi keskialueella Tuomas Vänttisen kumoon, joka kaatuessaan pelasi vasemmalle laidalle unohdetun Joonas Vihkon vapaaksi. Vapaasta paikasta Vihko napautti HPK:n kahden maalin karkumatkalle.

Toisen erän päätteeksi SaiPa sai ylivoiman Jyri Niemen napatessa jäähyn erän viime sekunneilla. Ylivoima kolmannen erän alussa tuotti vihdoin tulosta, kun Johan Larssonin laukaus siniviivalta upposi Saroksen selän taakse.

Larssonin maali tuli juuri oikeaan hetkeen, sillä mikäli SaiPa ei olisi maalia onnistunut ylivoimasta tekemään, olisi pelaajien painemittari kentällä saattanut lipsahtaa vaarallisesti punaiselle alueelle.

Vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin David McIntyren voittamasta aloituksesta Maalahti pommitti viivasta ja onnistui yllättämään Saroksen.

Suurimman osan pelaamistaan otteluistaan seitsemäntenä puolustajana ottelut aloittanut Maalahti on viime aikoina saanut enemmän vastuuta. Kauden avausmaaliaan juhlinut Maalahti ei kuitenkaan ollut juhlatuulella tappion jälkeen.

- Tuli kyllä tärkeään paikkaan ja hyvä niin, että päästiin tasoihin, kertoi Maalahti lyhyesti ja ytimekkäästi.

- Kumpaankin maaliin saatiin hyvä maski maalin eteen, oman maalini aikana taisi kaikki hyökkääjät olla seisomassa siellä. Hyvä, että kiekko meni edes perille saakka, naureskeli Maalahti.

Kahdessa edellisessä ottelussa Maalahti on saanut vastuuta kakkosylivoimassa. Varmaotteisesti Simon Backmanin kanssa tasakentällisin luutinut Maalahti on tyytyväinen saamastaan vastuusta.

- En ole hirveästi päässyt ylivoimaa pelaamaan. Nyt vastuuta on tullut enemmän. Ihan mukavahan se on sitäkin [ylivoimaa] päästä pelaamaan.

HPK:lle tuli ottelun loppuhetkillä jobinpostia, kun Ilmari Pitkästä taklaamaan lähtenyt Ossi-Petteri Grönholm loukkasi polvensa yhteentörmäyksessä, kun Pitkänen lähti väistämään taklausta.

- Pitkä on joukkueen sairaslista, ja nyt Grönholm putosi leikistä. Mietitään, mistä saadaan taas täysi kokoonpano. Siinä on pelaaja-koordinaattorilla hommia, kertoi Arvonen.

SaiPa jahtaa edelleen kolmen pisteen voittoa. Se on nyt pelannut varsinaisella peliajalla 720 minuuttia ja seitsemän ottelun jatkoajat siihen päälle. Vielä kuitenkaan paniikkinappulaa ei SaiPa-leirissä olla valmiita painamaan.

- Ei tässä huolestuneita olla. Pikku asioitahan tässä pitää parantaa. Joukkueessa on edelleen hyvä henki päällä, kertoi luottavainen Maalahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle